Kateus: tuon pimeän tunteen myrkyllisyys

16 huhtikuu, 2020
Kateus on tunne, joka voi aiheuttaa suurta emotionaalista uupumusta sen lisäksi, että se on samalla itsepetosta. Tunnettu argentiinalainen psykologian tohtori Marcelo Ceberio kertoo, mitä tämä pimeän tunteen myrkyllisyys voi tuottaa.
 

Ihmiskunnan historia vahvistaa, että olemme sosiaalisia olentoja. Aina ensimmäisten hominidien ilmestymisestä eri lajien kehitykseen asti, niin miehet kuin naiset yhdistyvät elämään yhdessä. Meidän emotionaalinen ympäristömme luo perustan toimintamme verkostolle.

Tulen löytämisen ansiosta esi-isämme eivät pelkästään kyenneet näkemään yön pimeinä tunteina, suojautumaan kylmältä tai valmistamaan lihaa; lisäksi tämä keksintö johti kokouksiin nuotion ympärillä sekä suosi kontaktia, läheisyyttä, katseita ja ensimmäisten äännähdysten syntymistä, joita pidettiin vuoropuhelun alkeellisena muotona.

Haavoittuvuus ja sinnikkyys – kyky nousta uudelleen vastoinkäymisten edessä – ovat rakenteita, joilla on merkitystä kontekstissa ja jotka muodostavat eräänlaisen koreografian, joka siirtyy vakaudesta enemmän häiritsevään epävakauteen ja tietysti muutokseen. Ja tämän lisäksi ne johtavat ihmisiä kehittämään toimia, jotka perustuvat erilaisiin merkityksiin, joita he antavat elämänsä aikana koetuille tapahtumien kuluille.

Kehittynyt kommunikaatio ihmisten välillä on johtanut monimutkaisiin ja kirjaviin viestintätapoihin, jotka vaihtelevat suuresti kontekstissaan

Kommunikaatiopelit

Juuri tässä koreografiassa kehitetään erilaisia ​​kommunikaatiopelejä. Näitä ovat persoonallisuuden tyylit, jokaisen keskustelukumppanin ominaispiirteet, sanallisen, paraverbaalisen tai ei-sanallisen ilmaisun muodot, konteksti, jonka ympärille vuoropuhelu purkautuu sekä keskustelun sisältö.

Siten ihmisten välisessä kommunikaatiossa esiintyy samanaikaisesti sekä ravitsevia että affektiivisia vuorovaikutteisia pelejä, samoin kuin sellaisia, joilla on suuri myrkyllisyys.

Kun kaksi ihmistä yrittää kommunikoida keskenään, syntyy heidän välillään tiettyjä viestinnän sääntöjä, jotka purkautuvat hiljalleen vuoropuhelun kehittyessä. Kun keskustelukumppaneiden lukumäärä kasvaa, samalla kasvaa myös vuoropuhelun monimutkaisuus, jolloin kaikki ovat alttiimpia väärinkäsityksille.

Näiden pelien kesken kolmiomaiset, eli kolmen hengen välillä käydyt vuoropuhelut ovat kohtalokkaita. Näissä vuoropuheluissa on tapana perustaa liittoutumia, joista syntyy koalitio kolmatta osapuolta vastaan. Tuo kuuluisa kaksi vastaan ​​yksi, jossa kolmannen on siedettävä kahden muun erottelua ja hylkäämistä: vihaa, kaltoinkohtelua, loukkauksia, manipulaatiota, ironiaa ja provokaatioita. Epäilemättä kyseessä on todella myrkyllinen peli.

Esimerkki kolmen suhteesta on kateus. Todellinen tai kuvitteellinen kolmas osapuoli häiritsee kahden ihmisen välistä suhdetta, jolloin toinen osapuolista tuntee olonsa hylätyksi, koska hän uskoo kumppaninsa kohdistavan kolmanteen henkilöön tiettyjä affektiivisen käyttäytymisen merkkejä. Tämä peli herättää ahdistusta, aggressioita, syyllisyyttä, vihaa, epätoivoa ja muita mieltä saastuttavia tunteita.

Kateus: yksi seitsemästä kuolemansynnistä

Yksi myrkyllisimmistä peleistä on tuntea kateellisuutta. Itse asiassa katolilaisuus pitää kateutta yhtenä seitsemästä kuolemansynnistä yhdessä himon, ylensyönnin, laiskuuden, ahneuden, ylpeyden ja vihan lisäksi.

Tämä pimeän tunteen myrkyllisyys ilmaantuu silloin, kun jonkun läheisen ja kateellisen ihmisen kanssa tietyssä suhteessa olevan ihmisen saavutukset ja menestys osoittavat kateelliselle hänen omaa kyvyttömyyttään tai kelpoisuuttaan kyseisen saavutuksen suhteen.

Täten kateellinen ihminen laittaa liikkeelle sarjan erilaisia toimia, joiden tarkoituksena on pyrkiä lannistamaan ja tuhoamaan toisen ihmisen tekemiä saavutuksia. Kateellinen ihminen tuntee olonsa niin pieneksi ja niin avuttomaksi toisen ihmisen menestyksen edessä, että hänen on heikennettävä sitä saadakseen toisen tuntemaan itsensä vähäisemmäksi, jättämällä tämän polvilleen eteensä tunteakseen oman olonsa paremmaksi.

Kateuden tunteminen ei kuitenkaan ole vain sen himoitsemista, mitä toisilla ihmisillä on. Todellista kateutta kuvaa parhaiten halu, että kateuden kohteena olevalla ihmisellä ei olisi sitä mitä hänellä on, ja että hänen menestyksensä ei olisi todellista.

Tällä tavalla ymmärrettynä on mahdollista päätellä, että kateus on katkeruuden äiti. Se on tunne, joka ei pyri toivomaan itselleen parasta, vaan joka pyrkii toivomaan toiselle pahempaa. Niin syvä on kateuden, tämän pimeän tunteen myrkyllisyys.

Kateellisuus on epämiellyttävä tunne siitä, että sinulla ei ole jotain, ja myös halu omistaa se jokin, kunnes onnistut riistämään sen toiselta.

Kateuden pimeän tunteen myrkyllisyys ilmaantuu silloin, kun toisen menestys osoittaa kateelliselle hänen omaa kyvyttömyyttään kyseisen saavutuksen suhteen

Millainen tunne kateus on

Joskus kateuden kohteena oleva ihminen ei koskaan saa selville kateellisten tuntemia kivullisia tuntemuksia. Monikaan ei sano: ”Kadehdin sinua!”. Kateellinen ihminen yrittää piilottaa tunteensa ja pyrkii välttämään osoittamasta vammaansa. Lisäksi hän toimii sarkasmin kautta vähentäen keskustelukumppaninsa menestyksen ja saavutusten arvoa. Kateuden ilmaiseminen tai selittäminen olisi terveydellinen oire.

Esimerkiksi työpaikoilla, joissa esimies kadehtii alaistaan ​​(ylemmässä asemassa oleva kadehtii alemmassa asemassa olevaa), kateelliset käytökset ovat monimutkaisempia ja sotkuisempia. Tätä tapahtuu varsinkin silloin, jos alainen on hyvännäköinen, houkutteleva ja älykäs; kaikki ne hyveet, jotka vain vahvistuvat kateellisen silmissä.

Yksi kateellisen voimavaroista on esimerkiksi huomauttaa, että kateuden kohteena oleva ihminen on saavuttanut asemansa, koska hänellä oli poliittisia yhteyksiä, tai koska hän käy ulkona johtajan kanssa tai koska tuon älykkäältä vaikuttavan ihmisen takaa löytyy perhedraama. Esimerkiksi kateellinen jalkapalloilija ei menetä tilaisuuttaan moittiakseen toisen pelaajan pelaamista jopa ujolla tai viattomalla tavalla antaakseen hänelle opetuksen.

Kateus tarkoittaa sekä affektiivisen etäisyyden että läheisyyden kunnioittamatta jättämistä. Lisäksi kateus ystävien tai sisarusten välillä on kuin kaksinkertainen isku näihin pimeisiin tunteisiin.

Kateuden tunne on sellainen tunne, että kadehdittavan ihmisen vastustaja veisi pokaalin, pelaisi peliä paremmin, valittaisiin haluttuun työhön tai suorittaisi kokeen hyvin. Tällä tavalla kateuden tunne on irstas ja petollinen, sillä vaikka kateellinen teeskentelee olevansa onnellinen ystävänsä saavutuksista, syvällä sisimmässään hän odottaa, että ystävä epäonnistuu. Tästä samaisesta syystä kateellisten onnittelujen takana on aina halu tuhota.

Pimeän tunteen myrkyllisyys: pahantahtoinen ilo

Kateuden tunne liittyy pahantahtoiseen, epärehelliseen ja moraalittomaan asenteeseen. Se liittyy tunteisiin, jotka toimivat strategioiden perustana kadehdittavan ihmisen päihittämiseksi. Kateellinen ihminen yrittää kaikin keinoin vakuuttaa itsensä siitä, että kadehdittavan menestys ei ole sitä miltä se näyttää, ja hän aliarvioi ja väheksyy sekä ihmistä että hänen menestyksensä sisältöä.

Hän voi esimerkiksi sanoa: ”Hänen kohdalleen on sattunut enemmän onnea kuin taitoa” tai että ”hän ei ole niin älykäs kuin miltä hän näyttää” tai ”hänen menestyksensä on varmasti vain lyhytaikaista” tai kuinka ”ulkonäkö voi pettää, sillä hän ei tiedä mistä puhuu”.

Jos kateellinen onnistuu vakuuttamaan itsensä siitä, että se mitä hän kadehdittavasta sanoo on totta, hän sortuu itsepetokseen. Tämä puolestaan saattaa saada hänet tuntemaan olonsa paremmaksi, vaikka kyseessä ei olekaan aitoa hyvinvointia.

Kateellisen keskuksen hurmiota on se, kun kateuden kohteena oleva ihminen epäonnistuu, hänen projektinsa menevät pieleen, hänet hylätään, hän masentuu, hänen kirjoittamaansa artikkelia ei julkaista, hänen kilpailijansa panosta arvostetaan töissä enemmän tai mikä tahansa vastaava tilanne, joka osoittaa kadehdittavan henkilön kompurointia.

Kateuden tunne voi johtaa itsepetokseen.

Tuona hetkenä kateellisen hiljaiset toiveet käyvät toteen ja hän asettuu kadehdittavan ihmisen yläpuolelle. Viimein hän tuntee olevansa toista ylempiarvoisempi ja onnistuu palauttamaan maassa laahavan itsetuntonsa; vaikka kyseessä onkin virheellisen arvon määritys omasta itsestään, joka ei ole aito eikä syvällinen. Tätä toisten epäonnistumisesta nauttimisen ja iloitsemisen aikaa kutsutaan pahantahtoiseksi iloksi.

Kateellisen kaksinaamaisuus

Yksi kateellisen manipuloivimmista asenteista – osoituksena hänen valheellisuudestaan ​​ja ironisuudestaan ​​- on, kun hän on olevinaan surullinen toisen epäonnistumisesta ​​ja lähestyy tätä ystävänä ja täydessä sisäisessä riemussaan. Näin kateellinen osoittaa pahoittelunsa ja tarjoaa lohdullisia sanoja, kuten ”kuinka harmillista, että se ei mennyt hyvin” tai ”miten ärsyttävää, et tiedäkään, miten hyvin ymmärrän sinua nyt”.

Kun kateellinen tuntee kateutta, häneen hyökkää hallitsematon ja pitelemätön tunne. Hän voi puhua kadehdittavasta rumasti tai pyrkiä tekemään hänelle haittaa esimerkiksi kieltämällä häneltä asioita, syrjäyttämällä hänet, herjaamalla häntä, loukkaamalla häntä, kohtelemalla häntä huonosti psyykkisesti tai fyysisesti, toimimalla sarkasmin kautta sekä pilkkaamalla tai suuntamalla hänelle ironisia tai piilomerkityksen sisältäviä sanoja.

Kateuden pimeän tunteen myrkyllisyys tekee kateellisesta petollisen ihmisen, joka ei kykene olemaan aidosti onnellinen toisen menestyksestä ja saavutuksista

Kateuden muuttaminen ihailuksi

Jos emme ole kroonisia kateellisia, olemme varmasti kuitenkin kaikki jossakin vaiheessa elämäämme kokeneet tämän tunteen, sillä se on juurtunut syvälle ihmisen luonteeseen.

Kateutta kokevan ihmisen takana on väheksytty ihminen, joka sen sijaan että arvostaisi itseään, keskittyy toisten ihmisten halveksimiseen tasapainottaakseen omaa itsetuntoaan. Tämä epävarma arvostustapa ei kuitenkaan johda mihinkään itsetunnon osaan, sillä se vahvistaa vain arvostuksen laskemista.

Totuus on, että jos kateellinen ihminen huomaisi oman väheksymisensä, todennäköisesti hän luopuisi kateuden tunteestaan. On todella uskomatonta, että niin monimutkainen tunne kuin kateus voi saavuttaa enemmän kuin toisen ihailu.

Ihailu on jalo ja puhdas tunne, tapa arvostaa ja korostaa kumppanin, ystävän, sukulaisen tai muun läheisen ihmisen saavutuksia. Ihailussa on kyse sen ilmaisusta ja saada myös läheinen ymmärtämään se. Se ei ole kateuden tapaan monimutkainen pimeän tunteen myrkyllisyys, päinvastoin, se helppo ja yksinkertainen tunne. Sen tuntemiseksi meidän on kuitenkin oltava tasapainossa itsemme kanssa, sekä oltava halukkaita arvioimaan toisen saavutuksia positiivisella tavalla.

Ihailun ansiosta voimme kysyä toiselta mitä hän teki saavutuksensa eteen, ja näin voimme rakentaa myös omaa menestyksemme kaavaa.