Jäätynyt vai viivästynyt suru: tuska, josta tulee kroonista

8.2.2020
Menetyksen hyväksyminen ei ole koskaan helppoa. Joillekin se voi olla niin vaikeaa, että he eivät pysty sietämään kärsimystä. Jotkut asettavat sen sivuun, eivätkä he halua hyväksyä uutta poissaoloa elämässään. Viivästynyt suru voi kestää vuosikymmeniä ja siitä voi tulla todellisuus, jossa tuskasta tulee hiljaista ja kroonista.

Jäätynyt tai viivästynyt suru on sitä, kun henkilö ei ole päässyt menetyksestä yli. Se on kroonista suremista, jota hän raahaa mukanaan jatkuvasti. Tämä kärsimys ilmenee monella eri tavalla. Se voi ilmentyä ahdistuksena, stressinä, uupumuksena, apatiana tai jatkuvana ärtyneisyytenä. Niin yllättävältä kuin se kuulostaakin, tämä on hyvin yleistä.

Monet ihmiset eivät tiedä mitä tehdä näillä tuskallisilla tunteilla. Tällainen kärsimys voi lamaannuttaa henkilön ja asettaa hänet tyhjyyteen, josta hänen on vaikea hallita elämäänsä. Hän keskittyy yhä enemmän ja enemmän päivittäisiin rutiineihin. Hän saattaa haudata itsensä työhön tai muihin velvollisuuksiin, yrittäen vakuuttaa itselleen, että hänen on jatkettava eteenpäin. Hän kertoo itselleen, ettei mitään ole tapahtunut. Hän piilottaa oman kipunsa aivan kuin joku piilottaa kalliin esineen kassakaappiin.

Tämä on patologista surua, jolla ei ole loppua, sillä menetystä ei hyväksytä. Kipu voi kestää vuosikymmeniä ja se voi kaivautua jokaiseen henkilön ajatukseen ja tekemäänsä asiaan. Viivästynyt suru voi olla piilevä syy moniin eri sairauksiin. Lopulta se voi mitätöidä mahdollisuuden olla jälleen onnellinen.

“Itkeminen vähentää surun syvyyttä.”

-William Shakespeare-

Mitä on jäätynyt tai viivästynyt suru?

Kivusta voi tulla jäätynyt, ja se voi jopa jäädä loukkuun kuin siemen meripihkaan. Näin tapahtuu, kun epäonnistut tuskallisen todellisuuden kohtaamisessa. Se voi tapahtua, kun kerrot itsellesi että surusi on parempi asettaa sivuun ja että sinun pitäisi jatkaa elämääsi. Tämä auttaa sinua lopettamaan menettämäsi henkilön ajattelun.

Ammattilaiset tietävät hyvin, että jokainen ihminen kokee surun psykologisesti eri tavalla. Yleinen näkemys tästä aiheesta kuitenkin on, että menetys merkitsee surua. Lisäksi arvioidaan, että surusta yli pääseminen kestää keskimäärin vuoden tai puolentoista vuoden ajan.

Nämä ajatukset eivät kuitenkaan pidä aina paikkaansa. Aluksi, kun menetät jonkun, tunnet jotain tunnetta enemmän kuin muita. Tunnet vihaa, hämmennystä tai vaikkapa ahdinkoa. Joten surun kokemus on suoraan yhteydessä sen henkilön persoonallisuuteen, joka suree. Tähän mukaan sekaantuvat myöskin yksilön resurssit sekä sosiaaliset ja henkilökohtaiset tukirakenteet.

New Yorkin Columbia -yliopiston tohtori Katherine Shearin suorittama tutkimus väittää, että on todella vaikea ennustaa kuinka tietty ihminen käsittelee läheisensä menetyksen. Lisäksi on arvioitu, että suurinpiirtein 5 % ihmisistä kärsii jossain vaiheessa jäätyneestä tai viivästyneestä surusta. Seuraavaksi esittelemme tämän prosessin ominaisuudet.

Jäätyneen tai viivästyneen surun oireet

Jäätynyt tai viivästynyt suru on eräänlainen puolustusmekanismi. Siitä kärsivä henkilö kieltäytyy hyväksymästä tapahtumien todellisuutta. Hän ei pysty kohtaamaan sitä ja hän tuntee olonsa kyvyttömäksi käsittelemään tällaista massiivista kärsimystä. Niinpä aivot valitsevat yksinkertaisen kieltämisen tai kärsimyksen ”jäädyttämisen”, sen sivuun asettamisen johonkin myöhempään ajankohtaan saakka.

Tämä voi vaikuttaa hyvältä vaihtoehdolta, mutta kaikki tämä psykologinen rasitus ja emotionaalinen eristäminen voi johtaa seuraaviin seuraamuksiin:

  • Ahdistukseen ja stressihäiriöihin.
  • Henkilöstä voi tulla yliherkkä. Hän liioittelee odottamattomien tai mahdollisten elämäntapahtumien tärkeyttä.
  • Tällainen suru voi johtaa syömishäiriöihin ja riippuvuuksiin.
  • Selkeää kieltäytymistä merkittävän henkilön menettämisestä puhumisesta tai asian tunnustamisesta.
  • Psykosomaattisia oireita saattaa ilmentyäkuten ruoansulatusongelmia, allergioita, migreenejä, lihassärkyä, iho-ongelmia ja hiustenlähtöä.
  • Henkilö saattaa olla kykenemätön näkemään tai suunnittelemaan tulevaisuuttaan. Jäätyneestä surusta kärsivät ihmiset lakkaavat suunnittelemasta elämäänsä tai asettamasta itselleen tavotteita.
  • Myös sosiaalisia ongelmia saattaa ilmaantua. Tämä tarkoittaa, että henkilö menettää tuntemukset ilosta, kärsivällisyydestä, ja halusta jakaa elämää muiden kanssa. On todella tavallista, että sureva henkilö lakkaa nauttimasta vapaa-ajan harrastuksista, joita hän ennen rakasti. Joskus henkilö lakkaa olemasta autenttisessa yhteydessä muiden kanssa. Empatia menettää tehonsa, sillä kun henkilö ei hyväksy omaa sisäistä kärsimystään, se tekee kaikesta muusta vaikeamman.

Kuinka hoitaa jäätynyttä tai viivästynyttä surua?

Ihmisten, jotka elävät jäätyneen surun kanssa, pitäisi tietää, että ennemmin tai myöhemmin heidän sisällään pitämä emotionaalinen taakka tulee ulos. Joskus yksi yllättävä laukaiseva tekijä voi saada nuo lukemattomat negatiiviset tunteet pintaan. Ne voivat työntää henkilön reunan yli. Tällä tavalla esimerkiksi lemmikin kuolema, diagnoosi jostain sairaudesta tai vain pelkkä pieni takapakki voi saada tuon tunteiden lumivyöryn vyörymään, jota hän ei aikaisemmin osannut käsitellä.

DSM-V:ssä ei ole kohtaa, joka käsittelee ”viivästynyttä surua”. Se kuitenkin sisältää diagnostisen kriteerin ”jatkuvalle kompleksille surun häiriölle”. Koska asiantuntijat ovat nyt tietoisia patologisen surun olemassaolosta, he ovat alkaneet kehitellä uusia terapioita sen käsittelemiseen. Joidenkin on huomattu olevan todella tehokkaita.

Yksi esimerkki tällaisista terapioista on San Diegossa Kalifornian yliopistossa tohtori Julie Wetherellin vuonna 2012 suorittamassa tutkimuksessa käsitelty terapia. Siinä tutkittiin terapiaa, joka yhdistää kognitiivisen käyttäytymisterapian, interpersonaalisen psykoterapian ja pitkittyneitä altistustekniikoita. Terapian perustavoite on auttaa potilasta hyväksymään menetys ja tekemään töitä omien tunteidensa kanssa. Se asettaa erityistä keskittymistä yhteen tunteeseen, joka näyttää tulevan esiin useissa tapauksissa: syyllisyyden tunne.

Menetyksen kohtaaminen

Menetyksen kohtaaminen on asia, johon kukaan ei ole valmistautunut. Sureminen ei ole universaali eikä normatiivinen prosessi. Sen sijaan se on dynaaminen, brutaali ja monimutkainen, ja se voi johtaa jopa psykologisiin tiloihin. Halu pyytää apua (ja antaa muiden auttaa) sallii henkilön käsitellä tätä todellisuutta terveellisellä ja menestyksekkäällä tavalla.

  • Shear, M. K., & Mulhare, E. (2009). Complicated Grief. Psychiatric Annals38(10), 662–670. https://doi.org/10.3928/00485713-20081001-10