Isovanhemmat: kyllä me taas halaamme

21 toukokuu, 2020
Äiti, isä, isovanhemmat... Kyllä me taas halaamme. Vaikka olemmekin toisistamme fyysisesti kaukana, olemme silti lähellä, sillä välitämme rakkauttamme jokaisessa puhelussa, tekstarissa ja videopuhelussa joita lähetämme ja soitamme omista kodeistamme.
 

Koronaviruksen aiheuttama kriisi on sosiaalisen eristyksen myötä saanut vanhemmat ja isovanhemmat lähettämään virtuaalisia suukkoja ja haleja lapsilleen ja lapsenlapsilleen älypuhelinten, tablettien ja tietokoneiden kautta. Tällainen etäyhteys voi tuntua meistä oudolta ja jopa kylmältä, mutta se on ainoa vaihtoehtomme yhteydenpitoon tällä hetkellä. Vanhemmat ja isovanhemmat, kyllä me taas halaamme, mutta pidetään nyt psyykkistä läheisyyttä yllä elektronisten laitteidemme avulla!

Vanhempi ikäluokka on yksi haavoittuvimmista väestönosista tämänhetkisen pandemian aikana. Tämä on aiheuttanut monissa kodeissa sydäntäsärkevän tilanteen, johon kukaan ei ollut ennalta valmistautunut.

Se tosiasia, että ikääntyneet vanhempamme ja isovanhempamme ovat nyt riskialttiissa tilassa, velvoittaa meidät pysyttäytymään poissa heidän luotaan fyysisesti, sillä vain niin voimme pitää heidät varmasti turvassa.

Yhtäkkiä olemme utopistisessa tilanteessa, sellaisessa josta olimme aikaisemmin vain lukeneet kirjoissa tai nähneet tieteiselokuvissa. Jätämme viikottaiset ruokaostokset heidän ovensa taa, sitten tervehdimme heitä kaukaa kun he tulevat noutamaan ruokakassit sisään. ”Tämä päättyy pian”, sanomme heille, ja he vastaavat että ”kaikki on hyvin, olkaa ihan huoletta”, hymy huulillaan mutta surullinen häive silmissään.

Kaikista vaikeuksista huolimatta he sinnittelevät yhä vaan. Äitimme, isämme, isoäitimme ja isoisämme ovat vahvoja luonteeltaan ja he välittävät meille aina pehmeää lämpöä ja elintärkeää innokkuutta, joka lohduttaa meitä niin paljon.

 

Näinä päivinä heistä on tullut teknisiä taitajia, he ovat nyt guruja videopuheluissa ja he kertovat jopa tarinoita lapsenlapsilleen etäältä ja kuituyhteyksien kautta. Ajat muuttuvat, ja joskus elämä kolauttaa meitä ilmoittamatta siitä etukäteen ja antamatta meille mitään kipulääkettä.

Videopuhelu isovanhempien kanssa.

Vanhemmat ja isovanhemmat, kyllä me taas halaamme!

Lapset elävät tietysti vanhempiensa kanssa, mutta kaikkein pienimmät eivät välttämättä ymmärrä miksi he eivät pääse tapaamaan isovanhempiaan niin pitkään aikaan. Monet vanhukset elävät yksin, eivätkä nyt saa päivittäistä seuraa lapsistaan ja lapsenlapsistaan niin kuin heillä on ollut tapana.

Tätä tilannetta on vaikea ymmärtää, ja hoemme itsellemme päivittäin että tämä on vain väliaikaista, tulemme kestämään tämän, tärkeintä on säilyä terveenä ja olla saamatta tartuntaa. Päivittäiset varotoimet ovat yksinkertaisesti välttämättömiä, jotta pysyisimme turvassa.

Yhteiskuntamme vanhukset elävät erilaisissa oloissa: jotkut elävät puolisonsa kanssa omassa kodissa, toiset viettävät päivänsä yksin kotona, jotkut asuvat aikuisten lastensa luona ja muut vanhainkodeissa. Oli heidän tilanteensa mikä tahansa, emme saa unohtaa pitää heihin yhteyttä näissä erityisissä olosuhteissa.

 

Muistakaamme sitä viereisen rappukäytävän vanhaa leskeä, joka vilkuttaa meille aina pihalla. Sitä vanhempiemme naapuria, jonka aikuiset lapset asuvat ulkomailla. Nyt on oikea hetki muistaa heitä, huolehtia heistä, muodostaa tukiverkosto jotta voimme varmistaa että heillä on riittävästi ruokaa. Lähetetään heille viesti silloin tällöin tai huudellaan heille aidan yli kysyäksemme, miten he voivat.

Kun meillä on sukulainen vanhainkodissa

Vaikka kaikkien sukulaistemme ja ystäviemme vointi tietenkin huolestuttaa meitä, kaikkein eniten olemme huolissamme sen sukulaisen puolesta, joka asuu vanhainkodissa. Tällä hetkellä vanhainkodit ovat kuin bunkkereita, ja niiden suojelemiseksi toteutetaan äärimmäisiä toimenpiteitä. Vierailijoita ei päästetä asukkaiden tiloihin lainkaan.

Kuinka voimme käsitellä näitä tilanteita? Kuinka pidämme yhteyttä heihin?

  • Ensimmäiseksi meidän on ymmärrettävä tosiasiat. Meidän on hyväksyttävä se, että koska vanhukset ja immuunikykyä heikentävistä sairauksista kärsivät ihmiset ovat Covid-19 -viruksen haavoittuvimpia uhreja, meidän on oltava heidän kanssaan erityisen varovaisia.
  • Vanhainkotien on pidettävä mahdollisimman hyvää huolta asukkaidensa terveydestä ja suojelusta, ja siksi on välttämätöntä pitää heidät eristyksissä useamman viikon ajan.
  • Tästä syystä vanhainkotien on luotava toimivat yhteydenpitoväylät asukkaiden perheisiin, tiedottaakseen heitä säännöllisin väliajoin perheenjäsenen tilasta ja terveydestä.
 
  • Vanhainkodin tulee myös auttaa asukkaitaan saamaan yhteyden muualla asuviin sukulaisiin. He voivat auttaa vanhuksia luomaan yhteyden puhelimella tai tietokoneella läheisiinsä; videopuhelut ovat loistava vaihtoehto olla yhteydessä pitkienkin matkojen päähän.
Isovanhemmat ottavat selfien.

Kyllä me taas halaamme, mutta pidetään nyt yhteyttä etäältä

Tällä hetkellä koronavirukseen ei ole olemassa muuta rokotetta kuin henkinen sellainen: päivittäinen annos läheisen rakkautta ja huomiota! Me kaikki voimme antaa sellaisen rokotteen ihan kenelle tahansa.

Meidän on päivittäin pidettävä yhteyttä ihmisiin etäältä, etenkin vanhempiimme ja isovanhempiimme. Joillekin se on ihan välttämätöntä mielenterveyden kannalta, kun taas toisille se on hyvää oloa tuova ekstra yksinäiseen ja monotoniseen päivään. Joka tapauksessa kaikki ansaitsevat tuon hellyydenosoituksen. Muista, että rakkaus voi voittaa kaikki pelot ja mielen haamut.

  • Videopuheluiden aikana meidän lasten ja lastenlasten on muistettava muutama asia. Ensimmäinen on se, että kysymme vanhemmiltamme tai isovanhemmiltamme kuinka he voivat, mitä he ovat syöneet tai mitä he tulevat päivän aikana syömään. Meidän on oltava tietoisia heidän hyvinvoinnistaan ja mielialastaan.
 
  • Meidän on myös saatava heidän huomionsa ja virkistettävä heidän muistiaan kysymällä kysymyksiä heidän päivästään. Kaikki tämä pitää heidät tässä hetkessä, tässä tilanteessa ja tässä päivässä, sillä päivien monotonisuus ja yksinäisyys voivat aiheuttaa ajantajun menetystä.
  • Kaikkien, sekä vanhojen että nuorten, on tässä tilanteessa tarpeellista pitää yllä toivoa ja myönteistä asennetta. Voimme auttaa vanhempiamme ja isovanhempiamme tässä juttelemalla heidän kanssaan ajasta kun tämä eristys tulee olemaan ohi, juttelemalla tulevaisuudensuunnitelmista ja aktiviteeteista, joita sitten tulemme yhdessä tekemään.

Lopuksi haluamme todeta, että tämä tilanne ei ole helppo juuri kenellekään (poikkeuksia löytyy aina, oli tilanne mikä tahansa). Siitä huolimatta, tai juurikin siksi, meidän on ponnisteltava ja tehtävä kaikkemme jotta vanhemmat perheenjäsenemme voivat hyvin päivästä päivään. 

Meidän vanhempamme ja isovanhempamme ovat antaneet meille paljon, ja nyt on meidän vuoromme auttaa heitä. Niin ironiselta kuin se vaikuttaakin, me autamme heitä parhaiten pitämällä heihin fyysistä etäisyyttä, mutta samalla pitämällä heidät henkisesti lähellä. Vanhemmat ja isovanhemmat: kyllä me taas halaamme, mutta jutellaan nyt etäisyyden päästä!