Impulssikontrollihäiriö

Tämän päivän artikkelissa luettelemme merkittävimmät impulssikontrollihäiriöt ja kuvailemme niiden huomattavimmat piirteet.
Impulssikontrollihäiriö

Viimeisin päivitys: 28 maaliskuu, 2021

Kaikilla ihmisillä on impulsseja eli mielijohteita, tai he tuntevat niitä. Useimmiten nämä impulssit eivät kuitenkaan ole riittävän voimakkaita voittaakseen kykyämme hallita niitä. Ja vaikka impulssisi joskus ottaisivatkin sinusta vallan, sitä ei yleensä tapahdu riittävän paljon niin, että se aiheuttaisi sinulle tai läheisillesi kärsimystä. Jos näin käy, kyseessä saattaa olla impulssikontrollihäiriö.

Ennen kuin jatkamme, on tärkeää määritellä eräs keskeinen termi tällä alalla: impulsiivisuus. Moller, Barrat, Dougherty, Schmitz ja Swann (2001) toteavat, että impulsiivisuus on alttiutta nopeisiin ja ennakoimattomiin reaktioihin sisäisten tai ulkoisten ärsykkeiden seurauksena, huomioimatta noiden reaktioiden haitallisia seurauksia impulsiiviselle henkilölle itselleen tai muille ihmisille. Tämä reaktio voi olla näkyvä, esimerkiksi puhelinsoitto. Toisaalta se voi myös pysyä piilossa havaitsijalta, esimerkiksi henkilö kuvittelemassa mielessään keskustelua toisen henkilön kanssa.

Lievissä tapauksissa haitalliset seuraukset eivät ole niin merkittäviä, että ne aiheuttaisivat huolta. Ongelmia syntyy pitkällä aikavälillä. Lieväkin impulssikontrollihäiriö voi lopulta olla hyvin haitallinen, koska se ei ole riittävän vakava, että se saisi potilaan ryhtymään varotoimiin tai hakeutumaan hoitoon. Se voi näin ollen muuttua krooniseksi ja vastustuskykyisemmäksi mahdolliselle hoidolle tulevaisuudessa. Tämä häiriö on yleisempi miehillä, vaikkakin sukupuolten välinen kuilu näyttäisi olevan umpeutumassa ja riippuvan myös kyseessä olevasta häiriöstä.

Tämän päivän artikkelissa keskustelemme merkittävimmistä impulssikontrollihäiriöistä DSM-5:n mukaan.

Impulssikontrollihäiriö: 3 merkittävintä

Impulssikontrollihäiriö voi ilmetä raivokohtauksina

Raivopuuskasyndrooma

Tämän häiriön merkittävin tekijä on viha. Kyseisen tunteen voima musertaa tästä häiriöstä kärsivän henkilön täysin. Vihan purkamiseksi tai päästämiseksi ulos henkilö voi muuttua aggressiiviseksi ja vahingolliseksi.

Tarkoitamme tällä fyysistä ja psyykkistä väkivaltaa. Joillakin pahoinpitelijöillä on tämä häiriö. Se on jossain määrin verrattavissa lapsuuden kiukkukohtauksiin, mutta aikuiset ovat luonnollisestikin paljon lapsia vahvempia ja seurauksetkin ovat näin ollen haitallisempia.

Tästä häiriöstä kärsivien potilaiden tila näyttää paranevan merkittävästi, kun ammattilaiset tarjoavat heille muita keinoja purkaa tuo energia. Joitakin ehkäiseviä toimenpiteitä voivat olla esimerkiksi liikunta, ruokavaliomuutokset tai piristeistä pidättäytyminen. Potilas saattaa hyötyä myös tietyistä selviytymismekanismeista, joita hän voi hyödyntää silloin, kun hän tuntee menettävänsä itsensä hallinnan.

Kleptomania on impulssikontrollihäiriö

Kleptomaniasta kärsivät ihmiset hyödyntävät varkautta tai ryöstöä keinonaan purkaa ahdistusta. Se on eräänlainen vahvistettu välineellinen käytösmalli, joka toimii rauhoittavan tavoin. Itse kohteella ei yleensä ole suurta merkitystä. Tällä häiriöllä ei siis ole mitään tekemistä sen kanssa, täyttyvätkö henkilön perustarpeet vai eivät. Toisin sanoen henkilö ei varasta siksi, että hän tarvitsisi varastamiaan esineitä.

Tämä on luultavasti yksi kaikkein tunnetuimpia häiriöitä, ehkäpä siksi, että sitä esiintyy niin paljon elokuvissa ja televisio-ohjelmissa. Yksi ikonisimmista kleptomaaneista on Marie Schrader sarjassa Breaking Bad. Tuo hahmo on täydellinen esimerkki tämän häiriön todellisuudesta, ongelman järjestelmällisestä kieltämisestä samalla kun hänen häpeäntunteensa synnyttää energiaa, jonka hän kanavoi kiinnijäämisen uhkan kautta.

Toisaalta taas käy usein niin, että kun kleptomaanit ovat ottaneet tuon vaikean askelen kohti ongelman tunnustamista, he vähättelevät käytöksensä merkitystä. He saattavat väittää, että he varastavat ainoastaan merkityksettömiä esineitä, joilla ei ole mitään vaikutusta siihen yritykseen, kauppaan tai perheeseen, jolta he varastivat. Varastaminen oli heille tekona vapauttava eikä aiheuttanut mitään suurta haittaa. Mieli on hyvin taitava muokkaamaan todellisuutta niin, että se sallii heidän oikeuttaa ja vahvistaa omaa käyttäytymistään.

Pakonomainen uhkapelaaminen

Uhkapelaamisen aikaansaama adrenaliinipiikki on uhkapeliriippuvaisten keino lievittää stressiä. Uhkapelaaminen voi olla koukuttavaa ja tulla äärimmäisen kalliiksi. Henkilö saattaa jopa voittaa koko potin, mutta suurten lukujen lain mukaan menettää lopulta kaiken. Muutoinhan kasinot eivät olisi menestyviä bisneksiä.

Uhkapeliriippuvaiset ihmiset joutuvat kohtaamaan taloudellisia ongelmia ja ihmissuhdeongelmia riippuvuutensa seurauksena. Tätä nimenomaista häiriötä ei useinkaan havaita ennen kuin panokset ovat jo nousseet erittäin korkealle. Aluksi yksilölle ja yhteiskunnalle on helppoa normalisoida uhkapelaamista; voihan siihen panostaa hyvin pieniäkin summia rahaa. Kun asiat sitten alkavat eskaloitua, uhkapelurit yleensä piilottelevat käytöstään, jotta kukaan ei tulisi heidän ja pelaamisen tielle.

Uhkapelaaminen vie lopulta merkittävän osan pelaajan fyysisistä ja psyykkisistä voimavaroista. Hän käyttää vapaa-aikansa miettien, missä voisi pelata ja kuinka pitää sen salassa. Mitä enemmän henkilö pelaa, sitä enemmän hän uskoo seuraavan pelin päästävän hänet pois kuopasta, jota hän itselleen kaivaa. Tämä puolestaan johtaa virheellisin johtopäätelmiin. Henkilö saattaa esimerkiksi järkeillä, että koska hän on ollut pitkään tappioputkessa, seuraavan voiton on oltava ihan nurkan takana. Tällainen ajattelutapa auttaa pehmittämään todellisuutta kaikesta siitä, mitä hän on menettänyt.

Muita impulssikontrollihäiriöitä ovat muun muassa pyromania, trikotillomania, Diogeneen oireyhtymä ja epäspesifinen impulssikontrollihäiriö. Vaikka niissä kaikissa on eroavaisuutensa, tässä kuvaamamme kolme häiriötä antavat yleisen käsityksen punaisista langoista kaikkien näiden häiriöiden välillä.

Tämä saattaa kiinnostaa sinua...
Mielihyvän tunne vai aineriippuvuus?
Mielen IhmeetLue se täällä Mielen Ihmeet
Mielihyvän tunne vai aineriippuvuus?

Onko kyseessä mielihyvän tunne vai aineriippuvuus, jos syy riippuvuuteen on tunne, jonka aineet herättävät meissä?



  • Moeller, F. G., Barratt, E. S., Dougherty, D. M., Schmitz, J. M., & Swann, A. C. (2001). Psychiatric aspects of impulsivity. The American journal of psychiatry, 158(11), 1783–1793. https://doi.org/10.1176/appi.ajp.158.11.178