Hyvyys on jakamisen arvoinen lahja

Hyvyys on arvo, johon monet meistä yhä uskovat. Se on arvostuksen ja huomaavaisuuden kieli. Se on tyyny, joka imee itseensä elämältä saamamme kolhut sekä lahja, jota osoitamme katseen, sanojen ja pienten tekojen avulla päivä toisensa jälkeen. Hyvyys ei maksa mitään, mutta sillä saavuttaa todella paljon.

Lao Tsenin oli tapana sanoa kirjoituksissaan, että hyväntahtoiset sanat saavat aikaan luottamusta, jalot ajatukset syntyvät hyvyydestä ja arvostuksella merkityt teot luovat tuhoamattoman siteen. Emme kuitenkaan näe tätä arvoa usein ympäristössämme niin pinttyneenä kuin haluaisimme.

Asiantuntijat esimerkiksi johtajistossa ja järjestöllisessä psykologiassa tietävät hyvin, että hyvyys ja epäitsekkyys eivät ole käsitteitä jotka harmonisoituvat kovin hyvin yrityksen markkinoilla kukoistamisen takaamiseksi tarvittujen ominaisuuksien kanssa. Kilpailukyky, voima, vaikutteet ja uudistukset ovat toverillisuuden yläpuolella. Toisen henkilön toteaminen hyödyttömäksi aiheuttaa vain aseman, ajan ja tehokkuuden menettämistä. 

Toisaalta, markkinointi- ja viestintäpäällikkö sekä “Intelligent Protocol” -kirjan kirjoittaneen Felix Losadan mukaan pienempi hyväntahtoisuus johtuu itse asiassa konkreettisesta tosiasiasta. Sosiaalinen kohteliaisuus kehittyy, ja tässä tapauksessa niin on tapahtunut perustuen kiireeseen, stressiin ja kulutusmyönteisyyteen. Ihminen on keskittyneempi hänen omaan itsekeskeiseen maailmaansa kuin muihin lähellä oleviin planeettoihin.

Jos haluamme taas liputtaa hyvyyden puolesta, meidän pitäisi aloittaa tekemällä tiettyjä muutoksia itsessämme.

Elämmekö epäystävällisyyden aikakaudella?

Tällä hetkellä ei ole puutetta heistä, jotka uskovat hyvyyden olevan ajanhukkaa ja joilla on riski tulla nähdyksi heikkoina tai mikä pahempaa, ahneina. Esimerkiksi työympäristössä työkaveria, joka on aina huomaavainen, ystävällinen ja saavutettavissa, pidetään epäluotettavana. Koska hän on hyvin todennäköisesti tavoittelemassa korkeampaa työasemaa ja parempaa tukikohtaa yrityksessä.

Hyvyys sen sijaan ei ole hyödyllinen ominaisuus johtajatasolla. Vaikka meille kuinka yritetään myydä ajatusta, että nykyajan johtajilla on tunneälyä sekä hyvin viritettyä ryhmädynamiikkaa, ainoa asia jota he todella haluavat on heidän työntekijöidensä saavuttavan tavoitteensa ja yrityksen olevan kilpailukykyinen alati muuttuvilla sekä painostavilla markkinoilla.

Elämme kulttuurissa, jossa “teen tarpeeksi siihen nähden mitä minulle maksetaan.” Tällaisessa maailmassa, jota “minä” ja “nyt” luonnehtivat, meillä on tuskin lainkaan aikaa katsoa jotakuta silmiin ja sanoa “Hyvää huomenta, mitä kuuluu?” tai kysyä “Tarvitsetko mitään?” Ei ole enää mahdollista istua kasvokkain. Aikataulutuksen toisella puolen on paineita kehittää parempia suhteita ja parempaa ymmärrystä sekä yhteistyötä, jossa olemme kaikki voittajia.

Tällä antipatian ja välittömyyden aikakaudella, hyvyys käännetään ajanhukaksi. Se on 8 % vähemmän tuottavaa yritykselle tai riski menettää jotakin tärkeää sosiaalisessa piirissämme, jos suljemme puhelimemme ollessamme kaverin tai kumppanin seurassa.

Onko se todella sen arvoista?

Hyvyydessä on toivoa jopa kriisien aikana

Hyvyys on jakamisen arvoinen lahja, vaikka sitä ei tunnistaisikaan tai emme saisi lainkaan kiitollisuutta vastalahjana. Jotenkin, vaikka se kuulostaakin ristiriitaiselta, sijoitamme itseemme, hyvinvointiimme sekä empaattisen läheisyyden kehittämiseen, mikä edistää henkilökohtaista ja henkistä kasvua.

Toisaalta, vaikka monet filosofit saattavat sanoa meille, että sosiaalisen hyvyyden käsite on vanhentumassa, on silti vielä toivoa. Olemme hyvin tietoisia siitä, että tämä nykymaailma rohkaisee meitä olemaan yksilöitä ja kilpailukykyisiä. Stressi ja hermostuneisuus tulevat ajoittain sallimaan pahimman meissä tulemaan esiin. Onko tämä todella sitä millaiseksi haluamme tulla? Ihmisiksi, jotka ovat kykenemättömiä taistelemaan hyvyyden puolesta?

Ajattele tulevia sukupolvia ja epävieraanvaraista perintöä, jonka olemme jättämässä lapsillemme, ellemme ala tehdä muutoksia. Meidän pitäisi tulla tietoisemmiksi sekä aktivisteiksi tämän asenteen ja keskittymisen muuttamisessa. Emme saa unohtaa, että kun vauva saapuu maailmaan, hänet on luotu olemaan yhteydessä muiden kanssa. Itse asiassa aina siihen asti kun lapsi on 7 tai 8 vuoden ikäinen, hän on luonnostaan epäitsekäs ja yhteistyökykyinen. Tämän vaiheen jälkeen hän alkaa keskittymään enemmän itseensä sekä kehittämään kilpailukykyyn perustuvaa käytöstä.

Jos sijoitamme heihin aikaa ja opetamme heille hyvyyden arvokkuutta heidän varhaisista vaiheistaan lähtien, kylvämme siemenet jalompaan ja empaattisempaan tulevaisuuteen. Aloita heidän kanssaan kehonkielellä ja verbaalisella kohteliaisuudella, samalla kun itse kunnostaudut näyttämään hyvyyttä päivittäin.

Otetaan takaisin kohteliaisuuden perusteet, nostetaan kasvomme puhelimiemme ruuduista jotta voimme katsoa toisiimme. Sieltä löydämme todelliset ilmoitukset, jotka tulevat sydämestä ja sielusta. Aloitetaan jo tänään kurtistamalla kulmia vähemmän, jarruttamalla kiireessä ja nauttimalla maailmasta pienissä paloissa hymyillessämme sekä omistamalla enemmän aikaa rakastamillemme ihmisille.

Hyvyyden osoittaminen on ilmaista, ja vaikka jotkut eivät ehkä uskokaan sitä, se tuntuu hyvältä.