Eriävä epidemiologia: miksi älykkyys ennustaa kuolleisuuden

Edinburghin yliopiston tutkijoiden vuonna 2017 suorittamassa tutkimuksessa on löydetty todisteita, jotka tukevat koehenkilöiden lapsuudessa mitatun älyllisen tason ja kuolleisuuden välistä suhdetta. Tutkijoiden päätelmänä oli se, että mitä korkeampi älyllinen taso koehenkilöllä havaittiin 11-vuotiaana, sitä suuremmalla todennäköisyydellä koehenkilö ylitti 80 vuoden iän.

Näiden tulosten pohjalta vaikuttaa siltä, ​​että älykkyyden g-tekijä liittyy terveellisten elämäntapojen toteuttamiseen, suositellun lääkityksen ottamiseen, hoidon seurantaan, urheilun harrastamiseen tai asianmukaisen ruokavalion kehittämiseen. Tämän vuoksi älykkyys näyttää olevan hyvä ennustaja ihmisen pitkäikäisyydelle sen lisäksi, että se auttaa meitä päättelyssä, ongelmanratkaisussa, abstraktissa ajattelussa tai monimutkaisten ideoiden ymmärtämisessä​. Raja-arvoksi on asetettu ÄO-asteikolla (älykkyysosamäärä) 85 pistettä; jos g-tekijä on tätä alhaisempi, siitä muodostuu riskimittari.

G-tekijä ei liity pelkästään taudin ilmaantuessa hoidon noudattamiseen, vaan myös odottamattomien elämään liittyvien tapahtumien ehkäisyyn ja ennakointiin. Tutkimukset ovat osoittaneet, että niillä ihmisillä, joiden ÄO on alle 85, oli kolme kertaa suurempi todennäköisyys joutua liikenneonnettomuuteen tai kuolla sellaisessa verrattuna niihin ihmisiin, joiden ÄO on 115.

Suurin ongelma syntyy terveydenhoidon eriarvoisuudesta ja sellaisen terveysjärjestelmän olemassaolosta, joka ei ota huomioon potilaidensa g-tekijää missään hoidon tai tapahtumasarjan vaiheessa. Tällä tavalla voisimme esimerkiksi kiinnittää erityistä huomiota hoidon noudattamiseen niiden ihmisten kohdalla, joiden ÄO sijoittuu raja-arvojen alapuolelle.

Tämän vuoksi voisimme puhua eriarvoisuudesta kaikkien terveyspalvelujen kognitiivisessa saavutettavuudessa. Siksipä – vaikka tämä ei kovin intuitiiviselta vaikutakaan – lääketieteellisten tai psykologisten hoitojen tehokkuuden lisäämiseksi tarjottavien palvelujen määrää ei ole tarpeellista nostaa, vaan pikemminkin ne tulisi mukauttaa potilaan g-tekijöiden ja persoonallisuuden piirteiden mukaan.

Eriävä epidemiologia: kuolleisuus ja persoonallisuuden piirteet

Älykkyyden g-tekijä ei ole ainoa tekijä, joka vaikuttaa ihmisten kuolleisuuteen, eikä alan tutkimusta ole suunnattu yksinoikeudella eriävään epidemiologiaan. Niillä viidellä persoonallisuuden piirteellä, jotka yhdysvaltalainen psykologi Lewis Goldberg luokittelee avoimuudeksi, sovinnollisuudeksi, ulospäinsuuntautuneisuudeksi, neuroottisuudeksi ja tunnollisuudeksi, on myös suuri merkitys terveyspalvelujen kognitiivisessa saavutettavuudessa ja terveellisiä elämäntapoja suosivan käyttäytymisen toteuttamisessa.

Mitä näihin persoonallisuuden piirteisiin tulee, myös persoonallisuuden yleistekijöiden vaikutuksen mahdollisuutta erilaisten häiriöiden taustalla on tutkittu. Esimerkiksi tunnollisuus persoonallisuuden piirteenä voi liittyä alkoholin, kannabiksen ja tupakan käyttöön; neuroottisuus taas voisi liittyä masennukseen, ahdistukseen ja fobioihin ja sovinnollisuus pakko-oireiseen häiriöön (OCD), manioihin ja skitsofreniaan.

Samoin näyttää siltä, ​​että persoonallisuuden piirteet ja terveys liittyvät toisiinsa myös niiden käytännöllisimmässä versiossa. Integroidun persoonallisuusmallin kautta on havaittu, että joidenkin tekijöiden vaikutus on toisiin verrattuna paljon merkityksellisempi.

Tunnollisuuden tai itsekontrollin tapauksessa kyseinen ominaisuus säätelee muiden piirteiden määrittelemiä temperamenttisia järjestelmiä – esimerkiksi sovinnollisuus liittyy irrationaalisen tiedon käyttöön, aggressiivisuuteen ja impulsiivisuuteen. Tämän vuoksi tunnollisuuden eri tasot on ensisijaisesti otettava huomioon lääkehoitoa tai muuta hoitoa määriteltäessä. Lisäksi muut ominaisuudet tulee tarkistaa ja mukauttaa samalla tavalla.

Eriävä epidemiologia ja psykologisten profiilien fenokopiot

Eriävän epidemiologian päämäärä tähtää mahdollisuuteen mukauttaa kaikkien terveyspalveluiden resurssit potilaan persoonallisuuden ja g-tekijän mukaan. Tämä tarkoittaa sitä, että jos alan tutkimusten linjaukset jatkavat samaan suuntaan, voitaisiin erilaisia profiileja kehittää yhteisymmärryksessä ihmisten geeni-ilmentymien ja niiden vuorovaikutuksen kanssa ympäristöön.

Tämä johtaisi tietoon siitä, millä tavalla yksilö suhtautuu ympäristöönsä – tietysti älykkyytensä ja persoonallisuuspiirteidensä vaikutuksen alaisena. Tämä voi auttaa myös psykologisen profiilin muodostamisessa, jonka avulla esimerkiksi lääketieteelliset toimenpiteet, lääkintätyypit tai lääkärintarkastusten aikataulut pystyttäisiin sopeuttamaan ihanteellisella tavalla.

Erilaisia toimenpiteitä kokeiltavaksi

Vielä kaukana yksilöllisistä geenitutkimuksista ja eriävän epidemiologian toteuttamisesta, voidaan perusterveydenhuollossa sekä lääketieteellisissä toimenpiteissä ja hoidoissa toteuttaa tiettyjä muutoksia, jotta eri älykkyysosamäärän omaavien ihmisten terveyspalveluiden kognitiivinen saavutettavuus voitaisiin sovittaa paremmin yhteen.

Muutamia g-tekijään liittyviä toimenpiteitä voisivat olla esimerkiksi muutamien yksinkertaisten variaatioiden toteuttaminen. Näistä esimerkkejä ovat peruslukutaidon vaatimuksen pois jättäminen, selkeiden ohjeiden antaminen (mitä potilaan tulee ja ei tule tehdä) ja reseptien mukauttaminen jokaisen ymmärrykseen. Lisäksi yksinkertaisen ja informatiivisen sanaston käyttäminen sekä tarpeettoman tiedon pois jättäminen voivat auttaa huomattavasti.

Mitä taas tulee persoonallisuuden eri piirteisiin, nämä lääketieteelliset toimenpiteet, kuten lääkitys, olisi tarpeen mukauttaa aina jokaisen ihmisen olemassa olevien tasojen mukaisesti. Esimerkiksi voimakkaasti ulospäinsuuntautuneisuuden piirteitä omaavan potilaan kanssa tulisi välttää sellaisten lääkkeiden määräämistä, jotka vaikuttavat hänen sosiaaliseen elämäänsä. Tai että voimakkaita tunnollisuuden piirteitä omaavalle ihmiselle voitaisiin määrätä keskittymiskykyyn vaikuttavia lääkkeitä, sillä häneltä löytyy enemmän resursseja tällaisten sivuvaikutusten käsittelemiseen. Samaa mallia noudattaen alhaisen sovinnollisuuden omaavan ihmisen kanssa taas keskityttäisiin erityisesti työstämään potilaan ja terveydenhuollon ammattilaisen välistä suhdetta.

Kaikki nämä toimenpiteet eivät pelkästään auttaisi potilaita käyttämään terveyspalveluita asianmukaisesti, vaan tekisivät niistä samalla tehokkaita, nopeita ja korkealla hoidon toteutusprosentilla varustettuja palveluita. Lisäksi potilaiden persoonallisuus- ja älykkyysprofiilien tuntemus voi auttaa erilaisten suunnitelmien ja kampanjoiden julkaisemisessa epäterveellisten elämäntapojen ehkäisemiseksi. Kun ymmärrämme tavan, jolla ihmiset käsittelevät tietoa, voimme ennakoida miten tätä tietoa annetaan ja mihin ryhmään se kohdennetaan.