Aivot suojaavat meitä traumaattisilta muistoiltamme

Amerikkalainen kirjailija Richard Matheson vihjasi kerran, että "syntymään liittyy ymmärtämättömyyden trauma". Tarkoittiko hän tällä sitä, että syntymämme on ensimmäinen traumaattinen muistomme?

Tarkistanut ja hyväksynyt: psykologi Sergio De Dios González.

Kirjoittanut Pedro González Núñez

Viimeisin päivitys: 22 joulukuuta, 2022

Olipa kuinka tahansa, kukaan meistä ei muista syntymäänsä. Tämä on normaalia, aivan kuten se, ettemme kykene muistamaan elämämme ensimmäisiä vuosia. Monen elämästä löytyy varmasti muitakin jaksoja, jotka eivät traumaattisen olemuksensa vuoksi ole läsnä heidän muistissaan. Nämä ovat juurikin niitä traumaattisia muistoja, joilta aivot suojaavat meitä, ja tästä aiheesta puhumme seuraavaksi lisää.

Traumaattiset muistot ja kokemukset

Varsinkin lapsuudessa eletyt kokemukset vaikuttavat voimakkaasti ihmisen kehitykseen. Negatiivisten kokemusten vaikutus voi olla valtava. Monet näistä kokemuksista silloin, kun niistä tulee eläviä jaksoja ja muistoja, voivat viedä mielessä valtavasti tilaa. Toisin sanoen niiden jättämä emotionaalinen jalanjälki on erittäin voimakas.

Esimerkiksi jaksot itselle läheisen ihmisen psyykkisestä tai fyysisestä hyväksikäytöstä jättävät voimakkaita psykologisia seurauksia. Tällöin aivoilla on taipumus “tuntea syyllisyyttä”, ja näyttäisi siltä, ​​että juuri tämä mekanismi suojaa meitä myös kaikkein traumaattisimmilta muistoilta.

Muistojen estäminen

Kliininen psykologi Lidia García Asensi on luonut mielenkiintoisen rinnastuksen aivojen ja tietokoneen välillä. Toisin sanoen aivomme toimivat käsittelemällä tietoja kansioiden muodossa, jotka on järjestetty ja tallennettu aivojemme syövereihin. Mutta jos sinne saapuu muisto, joka ylittää aivojen kapasiteetin, se tallennetaan eletyn kokemuksen muodossa muistiverkkoon, joka poikkeaa normaalista.

Mitä tämä espanjalainen psykologi tarkoittaa tällä rinnastuksella? Periaatteessa sitä, että traumaattisten muistojemme edessä aivomme eivät kykene tai halua käsitellä niitä, sillä ne ovat kyenneet muuttamaan meitä merkittävästi niin fysiologisella kuin emotionaalisellakin tasolla. Tämän vuoksi aivot suojelevat meitä eristämällä ja siirtämällä ne muualle, jotta ne eivät aiheuttaisi meille enää liian voimakkaita ja vaikeasti kestettäviä tunteita.

Tässä mielessä me tiedämme, että erittäin vahingolliset ja traumaattiset kokemukset voivat muuttaa aivojen kemiallista tasapainoa. Ne ilmenevät silloin, kun tapahtumaa on vaikea käsitellä emmekä pysty ymmärtämään sitä, jolloin myös tapahtuman hyväksyminen ja käsittely käyvät erittäin monimutkaiseksi.

Onko traumojen tukahduttaminen positiivista?

Voimme ymmärtää, ​​että tällä mekanismilla on positiivinen puoli, sillä aivot suojaavat meitä traumoilta ja muilta monimutkaisilta kokemuksilta. Meidän on kuitenkin huomautettava, että näin ei aina ole, etenkään pitkällä aikavälillä, sillä traumaattisten kokemusten tukahduttaminen ei täysin saa meitä unohtamaan tai estä kokemusta vaikuttamasta meihin jollain tasolla. Puhumme todellisesta tapahtumasta, jota emme ole kyenneet käsittelemään, eli kyseessä on tärkeä jakso, jolle emme ole antaneet merkitystä ja jota emme ole integroituneet positiivisella ja johdonmukaisella tavalla omaan elämäkertaamme.

Toisin sanoen on mahdollista, että traumaattisen kokemuksen laukaiseva ärsyke voi ilmestyä myöhemmin uuden tilanteen tai kokemuksen muodossa, joka tuo tukahdetun muiston takaisin valoon. Tämä prosessi tapahtuu meille tiedottomalla tavalla, mutta mikä tahansa pieni asia, riippumatta siitä kuinka merkityksettömältä se vaikuttaa, voi aktivoida tukahdetun muiston uudelleen ja saada meidät tuntemaan samalta kuin olimme tunteneet trauman hetkellä.

On totta, että suurin osa muistoista lopulta unohdetaan. Liian intensiivisiin kokemuksiin viittaavia muistoja ei kuitenkaan koskaan unohdeta, sillä ne pysyvät vain erillään ja käsittelemättömiä, kuin uinuvina ja nukutettuina muistoina. Tämän vuoksi, jos niitä ei kontekstualisoida eikä kohdata silloin kun ne ilmestyvät uudelleen, vahingot voivat olla erittäin suuria, koska nämä tukahdetut muistot voivat saada meidät tuntemaan olomme samalla erittäin huonoksi että kauhistuttavan hämmentyneeksi.

Aivot suojaavat meitä traumaattisilta muistoilta: hyvät ja huonot puolet

Kuten olemme jo voineet nähdä, tämä aivojemme automaattinen suojaus voi sekä auttaa että vahingoittaa meitä. Sillä on sekä hyviä että huonoja puolia, vaikka on aina parempi kohdata traumaattinen tapahtuma ja pyrkiä voittamaan se. Loogista on kuitenkin myös se, että trauman kohtaaminen ei kuitenkaan ole mahdollista silloin, kun sitä muisteta.

Toisaalta taas aivot vapauttavat meidät tämän traumaattisen muistin kärsimyksestä. Tällä tapaa traumasta johtuvat epämukavat seuraukset pysyvät jonkin verran tukahdutettuina päivittäisessä toiminnassamme.

Voi olla aikoja, jolloin ihminen tuntee tiettyä pahaa oloa tietämättään, mistä se voisi johtua. Voi olla, että muististamme löytyy jokin aivojemme piilottama muisto, joka vaikuttaa edelleen emotionaaliseen tilaamme.

Ei ole ollenkaan helppoa havaita tämäntyyppisiä traumaattisia tapahtumia, sillä monet ovat hyvin piilossa aivojemme syövereissä, erillään ja jopa tukahdutettuina. Se, mikä kuitenkin on oleellista, on työskenteleminen aikaisempien kokemusten pohjalta, koska muutoin voimme tuntea hukkuvamme niihin tunteisiin, joiden alkuperää emme tiedä, ja tästä samaisesta syystä koemme myös vaikeuksia niiden säätelyssä.

*Toim. huom. Tämän artikkelin aihe vastaa muistin toimintamalliin, joka mukautuu moniin tapauksiin; lisätutkimuksia kuitenkin tarvitaan muiden rinnakkaisten hypoteesien pois sulkemiseksi – ja jotka myös yrittävät selittää näitä ilmiöitä.