On aika vapauttaa tukahdutetut tunteet

26.9.2017

Haluaisitko joskus vain juosta ympäriinsä, kiivetä korkeimmalle vuorelle voidaksesi ulvoa suden lailla ja päästää ulos kaiken sen, mistä olet vaiennut? Haluaisitko viimeinkin vapauttaa sen, minkä olet kätkenyt sisääsi siitä koskaan sanaakaan hiiskahtamatta? Sillä hetkellä kun sen teet, tulee päätöksen teon vaikeuksista, huolella kyhätyistä valheellisista imagoista ja pelosta siitä mitä toiset ajattelevat vain inhottavaa sumua valmiina pyyhittäväksi pois.

Elämme kulttuurissa, joka vastustaa tunteita. Tämä vaikuttaa meihin niin syvästi, että lapset alkavat jo viiden vuoden ikäisinä kehittää tiettyjä torjuntamekanismeja. He alkavat hillitä kyyneleitään, varoa sanojaan ja painaa katsettaan maahan. Näin he alkavat täyttää aikuismaailman sääntöjä: ”Älä itke. Älä puhu. Älä ilmaise itseäsi.”

“Puolet maailmasta koostuu ihmisistä joilla on sanottavaa, mutta he eivät siihen pysty. Toinen puoli koostuu niistä, joilla ei ole mitään sanottavaa, ja he toistavat sitä.”

-Robert Frost-

Sillä, että olemme osa vangittujen tunteiden kulttuuria niin pienestä pitäen, on monia seurauksia. Emme ainoastaan aikuistu hiljaisuuden orjina. Lapset, jotka opetetaan hautaamaan tunteensa, usein päätyvät etsimään muita purkukanavia noille hiljennetyille tunteille. Siksi aggressio, viha ja uhma nousevat pintaan näiden purkukanavien kautta.

Sigmund Freud vertasi mieltä jäävuoreen. Vain seitsemäsosa siitä on näkyvissä vedenpinnan yläpuolella. Muu osa on pinnan alla, upoksissa jäisessä maailmankaikkeudessa, joka koostuu sanomatta jätetyistä sanoista, tukahdetuista tunteista ja hiljaisuudesta, jota on pitänyt yllä seuraamusten pelko monimutkaisen julkisen järjestelmän taholta.

nainen ulvoo ilmoihin tukahdutetut tunteet

Trapetsilla taiteilu

Kun tuntemasi ihmiset kysyvät sinulta: ”Onko kaikki hyvin? Vaikuttaa, että et ole ihan kunnossa”, olet varmaankin useampaankin otteeseen vastannut vakuuttaen: ”Ei, ei, kaikki on ok.”  Tällaisten ilmausten turvin vetäydymme taka-alalle. Käytämme näin yleisesti tehokkaaksi todettua muodollisuutta nimeltä valheelliset imagot. Teemme näin, koska emme usko kenenkään oikeasti välittävän siitä, että sydämemme rikkinäiset palaset riippuvat ainoastaan hiuskarvan varassa.  Ajattelemme, että henkinen kipu on ainoastaan meidän omaa yksityisaluettamme.

Todellinen haaste kuitenkin muodostuu usein meidän omasta kykenemättömyydestämme tuulettaa tunteitamme ihmisten edessä, joita emme täysin tunne. Ajattelemme, että rikkinäisyytemme, mielipahamme tai huoliemme näyttäminen muille osoittaa meidän menettäneen elämämme hallinnan.

On toki mahdollista, että tyytymättömyytemme ilmaiseminen kumppanillemme tai perheellemme tiettyä tapahtumaa koskien voi johtaa tietynlaiseen läheisriippuvuuteen. Siinä tapauksessa me tunnemme olevamme vastuussa siitä, kuinka he reagoivat olosuhteisiimme.

Nainen tanssii kuunvalossa

Heidän reaktioidensa arvottaminen ongelmaa tärkeämmäksi johtaa jo itsessään meidät jättämään asiat entiselleen. Olemme olleet hiljaa jo niin kauan, että emme välitä enää vaikka joutuisimmekin kärsimään vielä lisää. Me teemme kärsimyksestä normaalia. Toimimme kuin henkilö, joka ottaa tavallisen kipulääkkeen traumaattisen haavan lääkitsemiseksi, tai henkilö, joka tarjoaa hukkuvalle vettä.

Tämä ei ole oikea tapa käsitellä tunteita. Kukaan ei voi kävellä nuoralla loputtomasti, ennemmin tai myöhemmin tuo nuora katkeaa, tai he putoavat. Loogisestikin ajateltuna on totta, että mitä korkeammalle kiipeät, sitä kovempi pudotuksesta tulee.

Älä lukitse itseäsi; astu ulos ihosi sisältä

Ansaitset olla vapaa

Tämä mielenkiintoinen fakta kannattaa pitää mielessä: kun jokin, esimerkiksi terävä loukkaus, aiheuttaa sinulle mielipahaa, satuttaa tai harmittaa sinua, aivoilta vie vain 100 millisekuntia tunnereaktion synnyttämiseen. Sitten, seuraavan 600 millisekunnin kuluessa, se rekisteröi tämän tunteen aivokuoressa.

Kun uskottelet itsellesi, että ”Mitä he sanoivat, ei vaikuta minuun. Aion olla kuin en välittäisi”, on jo liian myöhäistä. Aivojesi mekanismit ovat jo ehtineet koodittaa tapahtuman psyykkisen vaikutuksen. Mikäli yrität tilanteen rekisteröimistä jollakin toisella tavalla, petät vain itseäsi ja hukkaat suunnattomasti voimavarojasi, jotka voisit investoida toisenlaisiin strategioihin.

Jo kauan aikaa meille on opetettu, että todellisten tunteidemme näyttäminen on huono asia. Meidät on opetettu uskomaan, että ihmiset jotka kertovat totuuden ovat aggressiivisia, tai että on parempi käyttää hätävalheita kuin laukoa kirpaisevia totuuksia ääneen. Tämä ei yksinkertaisesti ole totta. Voit olla vakuuttava olematta aggressiivinen. Olisi terveellistä myös aloittaa sen perinteisen uskomuksen haastaminen, jonka mukaan tunne on järjen vastakohta, sillä se ei myöskään pidä paikkaansa.

 

Susi yössä

Kun annat itsellesi luvan kokea tunteesi täydemmin, opit myös ymmärtämään omia tarpeitasi paremmin. Tunteidesi kokeminen valaisee niitä ajattelun alueita, joita me usein kuormitamme valheellisilla uskomuksilla, kuten: “jos kärsin vielä vähän enemmän, ehkä sitten lopultakin ansaitsen jotain hyvää,” “En välitä siitä, mitä he sanoivat. Parempi on vain näytellä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.” Tarpeesi ymmärtää tunteitasi täydemmin, oppia kuuntelemaan niitä ja tunnistamaan ne on elintärkeää, ja sinun tulee harjoittaa sitä joka päivä.

Meidän tulisi harjoittaa itsevarmuuden taitoa. Se tarkoittaa tervettä omien tunteidemme ja tarpeidemme ilmaisua. Meidän tulisi ulvoa kuuta, huutaa yöhön (ja päivään) sitä keitä me olemme, mitä tarvitsemme, ja mikä meidän arvomme on. On tullut aika siirtää toisten ihmisten tunteet tärkeysjärjestyksessä toiseksi omiimme verrattuna. On aika elää pelotta.

Totuus jokaisen naamion takana