5 tekniikkaa aggressiivisen keskustelun välttämiseksi

5 tekniikkaa aggressiivisen keskustelun välttämiseksi
Gema Sánchez Cuevas

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Gema Sánchez Cuevas.

Viimeisin päivitys: 28 syyskuuta, 2019

Sanotaan, että riitaan tarvitaan aina vähintään kaksi ihmistä. Tämä tarkoittaa sitä, että halu ryhtyä konfliktiin ole välttämätöntä, vaan halu olla välttämättä sitä. Tämä halu vaikuttaa viattomalta, sillä se voidaan tyydyttää passiivisella asenteella, mutta se voi kuitenkin saada meidät mukaan yhteenottoon huomaamattammekin. Siksi on tärkeää oppia välttämään aggressiivista keskustelua.

Ihmiset puhuvat ymmärtääkseen toisiaan. Mutta tämä on kuitenkin vaikea saavuttaa, kun osapuolet ovat intohimoisia ja omistautuneita omalle asialleen. Tällaisissa tapauksissa on todella tärkeää olla varovainen ja välttää rohkaisemista aggressiiviseen keskusteluun.

Kuinka voimme välttää aggressiivista keskustelua? Tämä voi olla helppoa jos teemme tietyistä strategioista automaattisia ja käytämme niitä, kun keskustelu alkaa kiihtyä.

Keskustelun pitäminen keskitettynä

Monet ihmiset tuntevat tämän tekniikan ‘’rikkinäisenä levynä.’’ Tämä tekniikka koostuu pointtimme toistamisesta uudelleen ja uudelleen, ja kaikkien väitteiden huomioimatta jättämisestä, jotka eivät ole lähelläkään omaa pointtiamme. Tämä on keskustelun uudelleen ohjaamista vakuuttaaksemme itsemme ja välttääksemme toisen henkilön aggressiivisiin ansoihin lankeamista.

Tämä tekniikka auttaa välttämään aggressiivisia keskusteluja, sillä se pitää keskustelun järkevänä. Tavoitteemme pysyy mielessämme. Kun keskitymme tavoitteeseemme, kykenemme neutralisoimaan kaikki muut viestit, jotka voisivat vaikuttaa tunteisiimme ja vääristää keskustelun todellisen tarkoituksen.

Jaa niin vähän kuin mahdollista

Tämä on tehokas tekniikka etenkin silloin, kun toinen henkilö täyttää keskustelua epäsuorilla viesteillä, joiden tarkoitus on loukata meitä. Tämä koostuu siitä, että pidämme dialogimme niin lyhyenä kuin mahdollista, jotta toinen henkilö ilmaisee itsensä täsmällisesti.

Tämän tekniikan tavoite on auttaa meitä välttämään vihjailua, sillä useimmat niistä ovat aggressiivisia. Niillä on taipumusta saada aikaan hämmennystä ja ristiriitoja. Jos esitämme asiamme selvästi ja varmistamme että toinen osapuoli ymmärtää sanomamme, voimme menestyksekkäästi välttää aggressiivisia keskusteluja.

Pitäkäämme mielessä, ettemme ole aina oikeassa

Yhteenoton aikana molemmilla osapuolilla on taipumusta uskoa olevansa oikeassa. Molemmilla osapuolilla on taipumusta vakuutella silloinkin, kun he eivät ole varmoja asiastaan. He tekevät näin jotta he eivät vaikuttaisi haavoittuvaisilta. Pitäkäämme tämä taipumus mielessä ja pitäkäämme se kurissa. Tämä laskee aggressiivisuuden mahdollisuutta yhteenoton aikana.

Ilmaisemalla, että myös toinen osapuoli on tai voi olla oikeassa, voimme välttää ristiriidat ennen kuin ne edes alkavat. Kun teemme tämän, laskemme sitä mahdollisuutta, että keskustelu päätyisi erimielisyyksiin, ja näin voimme välttää aggressiivisuutta.

keskustelu voi viedä minne vain

Valikoiva huomio

Tällä tekniikalla on tekemistä sen kanssa, että tarkoituksenmukaisesti sivuutamme ne asiat, jotka loukkaavat tai häiritsevät meitä. Meidän olisi keskityttävä vain keskustelun pääasioihin. Tässä mielessä tämä perustuu erityisesti siihen, että jätämme henkilön huomioimatta, jos hän ei ilmaise itseään asianmukaisesti.

Toinen henkilö huomaa pian, ettei hänen sanoillaan ole vaikutusta, ja hän päättää antaa periksi. Meidän olisi keskityttävä positiivisuuteen voidaksemme saada keskustelu irti negatiivisuudesta, johon toinen henkilö yrittää sen suunnata.

Kun toinen osapuoli sanoo esimerkiksi näin: ‘’Et ikinä kiinnitä minuun huomiota. Sovimme, että menemme elokuviin perjantaina, ja sinä olit myöhässä.’’ Hyvä vastaus tähän voisi olla vaikkapa: ’’Olet oikeassa, tein väärin. Haluaisitko mennä elokuviin tänään, ja sen jälkeen illalliselle kanssani? Voisin näin hyvittää virheeni sinulle.’’

puu-ukot

Ongelmien erottaminen toisistaan

Tätä tekniikkaa sovelletaan, jos toinen henkilö alkaa syyttämään meitä jostain. Ihanteellista olisi, että keskitymme ensiksi yhteen ongelmaan, sitten muihin ongelmiin. Jos kiinnitämme huomiota kaikkiin ongelmiin kerralla, meidän on vaikea valita oikea strategia käytettäväksi.

Ilman, että edes huomaamme, toinen henkilö haluaa aloittaa konfliktin. Hän tekee mitä tahansa raahatakseen meidät siihen mukaan. On todella tavallista, että ihmiset syyttävät toisia. He hyökkäävät toista kohti, jotta toinen reagoisi automaattisesti.

On totta, että useimmat erimielisyydet ovat terveitä ja rikastuttavia. Mutta me käännämme ne negatiivisiksi, kun keskitymme vain oman asemamme puolustamiseen. Tämä on virhe, joka johtaa aggressiiviseen keskusteluun. Ja tällaisesta keskustelusta ei seuraa mitään hyvää!


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.