Itsevarmojen ihmisten tapa ratkaista konfliktit

· 5.9.2018

Itsevarmat ihmiset eivät ole alistuvia tai nöyristeleviä, mutta eivät myöskään aggressiivisia tai narsistisia. He eivät ole epäkunnioittavia. Ja he ovat erittäin hyviä ratkaisemaan konflikteja sekä erimielisyyksiä. He pystyvät taitavasti puolustamaan oikeuksiaan. He keventävät jännitteitä luovasti ja oikaisevat väärinymmärrykset. Syy siihen että he pitävät päänsä kylmänä on se, että he pystyvät hallitsemaan tunteensa.

Me kaikki tiedämme, että itsevarmuus on hyvän kommunikaation ja hyvien ihmissuhteiden välttämätön ainesosa. Meiltä puuttuu kuitenkin usein nokkeluutta, energiaa ja ratkaisukykyä. Valitettavasti niitä ei voi ostaa valmiina kaupasta.

“Ei alistumista eikä aggressiota. Jos tasapainona on itsevarmuus.”

-Walter Riso-

Monet meistä kokevat vaikeaksi järjestellä sen mitä ajattelemme ja mitä teemme. Pikkuhiljaa varastoimme niin paljon turhautumista ja epämukavuutta, että lopulta päädymme reagoimaan pahimmalla mahdollisimmalla tavalla. Itsevarmuus on ennen kaikkea henkilökohtaisen arvokkuuden harjoitusta.

Yksi kaikista tärkeimmistä alueista itsevarmuudelle on ihmissuhdeongelmat. Oli se sitten töissä tai henkilökohtaisessa elämässäsi, tulee aina aika jolloin sinun täytyy puolustaa omia mielipiteitäsi ja jopa omaa identiteettiäsi. Se tulisi ensisijaisesti oppia tekemään joutumatta käyttämään imartelua tai verbaalista hyökkäystä.

voit ratkaista konfliktit itsevarmalla tavalla

7 tapaa, joilla itsevarmat ihmiset ratkaisevat konfliktit

Toisen satuttamisen pelko. Tietämättömyys siitä kuinka ilmaista vihaa tai erimielisyyksiä käyttämättä loukkaavaa tai terävää kritiikkiä. Pelko siitä, että ei ole riittävästi voimavaroja päästää irti manipuloinnista… Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä asioista jotka heikentävät itsevarmuuttasi, jos et ole itsevarma ja nopea reagoimaan, etkä puolusta oikeuksiasi.

Se ei tapahdu yön aikana. Itsevarmuutta voi kuitenkin oppia ja sitä voi harjoitella. Ja voimme käyttää sitä tehokkaasti vasta sitten, kun ymmärrämme sen. Katsotaan seuraavaksi mitä menetelmiä itsevarmat ihmiset käyttävät konfliktien ratkaisemiseksi.

1. Itsevarmoilla ihmisillä on syy elää

Voisimme kutsua tätä vaikka arvokkuudeksi, itsetunnoksi tai itserakkaudeksi. Kaikkien meidän tulee olla erittäin selviä siitä millä todella on väliä meille. Meidän täytyy suojella näitä asioita tuulelta ja myrskyltä. Ne määrittävät meidät, ne ovat meidän syymme elää ja kenenkään ei pitäisi vahingoittaa niitä.

Meillä on omat arvomme ja kenenkään ei pitäisi tallata niitä. Meillä on tarina ja yhdenkään ihmisen ei pitäisi hyökätä sitä vastaan tai pilkata sitä. Ja meillä on oikeus mielipiteeseen, intohimoon, vapauteen ja johdonmukaisuuteen elämässämme. Nämä asiat antavat meille syyn elää.

puut ovat pään muotoisia

2. Ensimmäisenä persoonana puhuminen ilman pelkoa

Pelkäämme käyttää sanaa “minä” ja ilmaista itseämme. “Minä luulen, minä uskon, se on minun mielipiteeni, minä tarvitsen”... Kun itsevarmat ihmiset ratkaisevat konflikteja, he eivät pelkää käyttää minä-pronominia. He eivät piilota tai laimenna sitä.

Älä pelkää sanoa asioita, kuten: “Tunnen oloni satutetuksi ja vaikka ymmärrän sinun kantasi, sinun tulee ymmärtää että minua loukkaa sinun asenteesi, koska et ole kunnioittanut minun oikeuksiani. Luulen, että voimme selvittää välillämme olevat asiat, jos puhumme rehellisemmin ja kunnioittavammin…”

3. He eivät kiertele ja kaartele

Kun ratkaistaan ongelmia ja hallitaan konflikteja tai väärinymmärryksiä, on kiertely ja kaartelu, syyttely, toisen haukkuminen tai vain omasta pahasta olosta puhuminen viimeisimpiä asioita, joita sinun tulisi tehdä.

Sinun tulee olla suora, johdonmukainen ja rakentava, aivan kuten itsevarmat ihmiset. Keskity siis ongelmaan: “tunnen oloni pettyneeksi, sillä sinä et ota minun mielipidettäni huomioon. Mielestäni, jos me olemme tiimi, sinun tulee kommunikoida minun kanssani.”

4. Itsevarmat ihmiset tekevät selviä, suoria vaatimuksia

Tehokas ja itsevarma kommunikaatio tarkoittaa toisinaan vaatimusten tekemistä. Niiden tulisi ohjata kahta konfliktissa olevaa ihmistä kohti sovintoa. Ei riitä, että sanot vain miltä sinusta tuntuu. Suuntaa keskustelu tai argumentti kohti rakentavaa loppua. Esimerkiksi:

  • “En pidä huudetuksi tulemisesta, se saa oloni tuntumaan pahalta. Seuraavalla kerralla ole hyvä ja käytä vähemmän aggressiivista äänensävyä. Kommunikoithan minun kanssani asioista normaalilla äänensävyllä.”
  • “Tunnen oloni pettyneeksi, sillä sinä et kertonut minulle ideastasi. Tulevaisuudessa haluaisin sinun pitävän minutkin mielessäsi. Siten voimme kaikki työskennellä yhdessä.”

5. Hyväksy, että toisinaan ei sovintoa välttämättä tule

Itsevarmat ihmiset ymmärtävät, että konflikteille tai väärinymmärryksille ei ole aina loppua tai molempien osapuolien välistä sovintoa. Eroavaisuudet usein säilyvät jakaen kaksi näkökantaa, kaksi asennetta, kaksi käytöstä.

Sen ei pitäisi saada sinua tuntemaan siltä kuin siitä ei olisi mitään hyötyä, eikä sen pitäisi saada sinua vihaisemmaksi. Itsevarmat ihmiset ovat hyviä hallitsemaan tunteita ja se saa heidät hyväksymään tällaiset tilanteet. Loppujen lopuksi ihmisiä ei voi pakottaa olemaan samaa mieltä kaikesta ja näkemään asioita samasta näkökulmasta. Tärkeintä on tietää kuinka muiden näkemyksiä kunnioitetaan.

Jos konflikti ei pääty hyvin ja toinen henkilö ei halua ehdottaa ratkaisua – ehkä hän vain loukkaa sinua ja pahentaa asioita – ota etäisyyttä. Älä ajaudu hyödyttömään dynamiikkaan. Pysy rauhallisena ja poistu tilanteesta.

sotku kahden ihmisen välillä

Kuulemme usein, että itsevarmuus on puolivälissä kumartamisen ja vastustajan murskaamisen välillä. Itsevarmat ihmiset oppivat tuntemaan itseään hieman joka päivä ja siten he ovat taitavampia puolustamaan itseään ilman hyökkäystä. He voittavat luovalla tavalla ja ratkaisevat jokapäiväiset ongelmat tehokkaasti.