Matkailu parantaa aivojen terveyttä

· 21.11.2018

Matkailu parantaa aivojen terveyttä, sillä päivittäisistä rutiineista eroon pääsemisellä ja uusien kohteiden, tuoksujen ja paikkojen löytämisellä on uskomattomat edut. Kognitiiviset rakenteesi ”valaistuvat” kun aktivoit palkitsemisjärjestelmäsi, rikot rutiinisi ja avaat stressin ja ahdistuksen muodostamat solmut. Vapautat siis mielesi ja herätät tunteesi.

Kaikki tarvitsevat lomaa. Mutta kummallista kyllä, on monia työntekijöitä jotka eivät voi tai halua ottaa näitä paljon tarvittuja lomapäiviä. Sitten on myös ihmisiä, jotka eivät tiedä kuinka ”irrottautua” todella. He eivät tiedä kuinka he voivat hidastaa ja laittaa velvollisuutensa sivuun muutamaksi päiväksi.

Tämä saattaa olla yksi syy siihen, miksi esimerkiksi sydänkohtausten määrä jatkaa kasvamistaan vuosittain. Olemme muuttuneet väsyneeksi yhteiskunnaksi, joka ei vain yksinkertaisesti osaa pitää taukoa.

”Havaintoja tekemätön matkustaja on kuin siivetön lintu.”

-Moslih Eddin Saadi-

Tämän ongelman ratkaisu on yksinkertainen: matkusta. Emme tarkoita sitä, että sinun täytyy matkustaa maailman toiselle puolelle. Sinun ei tarvitse matkustaa tuhansia kilometrejä löytääksesi vieraan kielen ja aikavyöhykkeen.

Lähistöllä on myös kaupunkeja ja paikkoja, joissa et luultavasti ole koskaan käynyt ja joilla voi olla sama vaikutus. Ne auttavat sinua antamaan aivoillesi uuden ärsykkeen ja taukoa niistä kaavoista, joiden vankina olet ollut kotonasi.

matkailu parantaa mieltä ja aivoja

Matkailu parantaa aivojen terveyttä: 5 todistetta

Elämässä on hetkiä, jolloin matkailu on parasta mitä voit tehdä itsellesi. Lähde, niin voit palata takaisin kotiin. Kävele pois päivittäisestä elämästäsi, jotta voit tulla takaisin uudella energialla. On myös mahdotonta olla muuttumatta jollakin tavalla matkan seurauksena. Siitä saa aina palkintoja. Se antaa sinulle aina jotakin takaisin, jotakin positiivista, joka voi auttaa sinua olemaan kaikella tavalla parempi. Lisäksi mukavuusalueeltasi pois pääseminen ja jonkin toisen aikavyöhykkeen, pallonpuoliskon tai vain läheisen kaupungin ilman hengittäminen on seikkailu, joka ei tunne ikää.

Totuus on se, että matkailu ei ole vain ihmisille, jotka ovat sydämeltään ja mieleltään nuoria. On useita tutkimuksia, joissa sanotaan että säännöllinen matkailu keski-iässä ja sitä vanhempana voi parantaa merkittävästi terveyttä. Kun tulet vanhemmaksi, ei ole mitään parempaa kuin omien rutiiniesi rikkominen ja mielesi avaaminen uusille kokemuksille sekä ärsykkeille. Nyt kerromme sinulle, kuinka matkailu tarkalleen ottaen parantaa aivojesi terveyttä.

1. Se aktivoi ja optimoi kognitiivista prosessia

  • Uuteen paikkaan saapuminen pakottaa sinut käyttämään enemmän aivojesi voimavaroja. Sinun täytyy katsoa karttoja ja käyttää avaruudellista älykkyyttä suunnistukseen sekä suunnan, katujen, tapaamispaikkojen ja reittien muistamiseen.
  • Matkailu parantaa myös havainnointikykyä. Olet motivoituneempi ja se auttaa sinua säilömään muistoja ja tietoa helpommin.

2. Enemmän hermoyhteyksiä

Tavalla tai toisella jokainen matka pakottaa sinut tekemään jotakin uutta ja jättämään tietyt pelot taaksesi. Kuten esimerkiksi lentokoneeseen, laivaan tai junaan meneminen, hevosella tai kamelillla ratsastaminen, itsesi kannustaminen puhumaan vieraita kieliä tai vain yksin matkustamisen mahdollisuus.

Kaikki nämä kokemukset luovat uusia yhteyksiä aivoissasi. Dopamiini- ja serotoniinitasosi nousevat, verenkiertosi paranee, aivosi hapettuvat… Kaikki nämä uudet ärsykkeet laittavat neuronisi ja aivokudoksesi ”liekkeihin”. Toisin sanoen se on parasta energiaa, jota voit antaa aivoillesi. Se on kuin parhaan mahdollisen harjoituksen antamista aivoille, tehden niistä nopeammat ja saaden ne säilömään enemmän tietoa.

nainen istuu matkalaukun päällä

3. Se tekee sinusta empaattisemman

Matkailu on myös hyväksi aivojesi terveydelle, sillä yhteyden luominen on pääasia. Luot yhteyden ympäristösi, uusien aistimusten, makujen ja kokemusten kanssa. Luot myös yhteyden ympärilläsi olevien ihmisten kanssa, ihmisten, joita tapaat näiden matkojen aikana. Tämä on yhtä tärkeää kuin tavoista irrottautuminen oppiaksesi uusia. Se auttaa sinua näkemään maailman nöyremmällä ja intiimimmällä tavalla.

Matkailu tekee sinusta myös suvaitsevaisemman. Se näyttää sinulle erilaisia näkökulmia elämästä ja pakottaa sinut olemaan joustavampi asioiden suhteen. Tämä kaikki johtaa empatian tunteeseen. Se stimuloi kykyäsi asettaa itsesi muiden ihmisten kenkiin ja nähdä muut todellisuudet, jotka ovat aivan yhtä ainutlaatuisia kuin sinunkin.

”En matkusta mennäkseni mihinkään, vaan mennäkseni. Matkustan matkustuksen vuoksi. Liikkumisella on suuri merkitys.”

-Robert Louis Stevenson-

4. Matkailu stimuloi luovuutta

Matkustamisella ei ole ikää. Sen potentiaali on aina sisälläsi, aivan kuten oppimiskykykin. Mutta työ ja rutiinit saavat sinut jumiin toistuviin ympyröihin, joissa ei koskaan tapahdu mitään uutta tai vain hyvin vähän. Päivittäinen elämäsi päätyy lopulta ruostuttamaan sinut. Kannusteiden ja uusien asioiden puute vähentävät kykyäsi keksiä uusia innovatiivisia ideoita ja inspiroivia ajatuksia.

Syy siihen miksi matkailu parantaa aivojesi terveyttä on se, että se herättää mielesi. Se haastaa aistisi. Se laittaa sinut paikkoihin joita et ole koskaan nähnyt, ja kohtaat uusia kasvoja, ennenkuulumattomia tarinoita, ruokia joita et ole kokeillut, täynnä salaisuuksia olevia sivukujia, piilossa olevia kauppoja outoine tuoksuineen sekä loputtoman määrän mahtavia kirjoja ja esineitä.

Matkailu on kulttuuri, tosin tiesitkin jo varmaan sen. Se johtaa myös sisäiseen herätykseen, jossa voit herättää mielikuvituksesi ja pohtia käsitteitä, ajatuksia ja vanhoja viitekehyksiä. Se tarkoittaa inspiraation löytämistä ja sitä, että sallit itsesi oppia uusia asioita, joita et tule koskaan unohtamaan.

kartta ja matkasuunnitelmat

5. Se parantaa mielialaasi ja vähentää stressiä

Matkailu, kokemuksista nauttiminen ja lepäämiseen käytetty aika laskevat kehosi kortisolitasoa. Tämä stressihormoni palaa takaisin normaaliin tilaan ja sinun on paljon parempi olla ilman sitä. Sinulla ei ole ulkoisia paineita, vain tilaisuus nauttia ympäristöstäsi ja kaikista sen ärsykkeistä. Luonnosta, elävistä kaupungeista, katukulttuurista, kaikista parvekkeista, hyvästä ruoasta, rannoista, museoista, musiikkitapahtumista ja niin edelleen…

Jokainen matka on tapa saada itsestäsi irti eniten, löytää itsesi uudelleen ja jopa muuttua. Ja tulet tekemään sen paljon avoimemmalla, vastaanottavaisemmalla ja optimistisemmalla mielellä.

Matkailu parantaa aivojesi terveyttä, sillä se kannustaa sinua näkemään maailman avarampana, selvemmästä näkökulmasta. Älä siis epäröi. On mahtavaa omistaa passi täynnä leimoja sekä kiehtovia tarinoita, joita voit kertoa. Koska loppujen lopuksi sinä olet ainoa, joka ne on kokenut.