Vanhenemisen ja vanhaksi tulemisen ero

Miksi jotkut ihmiset tuntevat vuosiensa painon ja toiset ikääntyvät ilman, että kokevat olevansa vanhoja? Tässä artikkelissa tutkimme, mitä eroa on vanhenemisessa ja vanhaksi tulemisessa.
Vanhenemisen ja vanhaksi tulemisen ero
Sergio De Dios González

Tarkistanut ja hyväksynyt: psykologi Sergio De Dios González.

Kirjoittanut Sonia Budner

Viimeisin päivitys: 22 joulukuuta, 2022

Miksi jotkut ihmiset tuntuvat vanhenevan muita “paremmin”? Vastatakseen tähän kysymykseen ihmiset puhuvat usein terveellisistä elämäntavoista ja tasapainoisista raha-asioista. Jätämme kuitenkin usein huomiotta yhden seikan: nimittäin mikä on vanhenemisen ja vanhaksi tulemisen oikea ero.

Kun asiaa tutkitaan tarkemmin, terveys tai taloudellinen tila eivät näytä olevan todellinen syy eroavaisuuteen. Varmasti niillä on kuitenkin osansa. Monet terveet tai varakkaat ihmiset ovat kuitenkin onnettomia, ja samoin on myös niitä, jotka ovat onnellisia vaikka he eivät olekaan niin terveitä tai varakkaita.

Ihmiset, jotka kokevat sisimmässään olevan nuorekkaita, eivät pidä itseään vanhoina iästään huolimatta. Päinvastoin, monet vanhemmat ihmiset valittavat siitä, että heidän pitäisi toimia kuin “vanhukset”. Loppujen lopuksi heidän näkemyksensä vanhaksi tulemisesta on aivan erilainen.

Vanhenemisen ja vanhaksi tulemisen ero: mieliala.

Kaikki vanhat ihmiset eivät tunne olevansa vanhoja

Isäni ei koskaan tuntenut olevansa vanha. Siihen päivään asti, kun hän kuoli, hänellä oli aina pitkän aikavälin suunnitelmia ja monia aktiviteetteja, jotka täyttivät hänen päivänsä.

En koskaan nähnyt hänen heittävän pyyhettä kehään tai luovuttavan vanhuuden asettamien rajoitusten tai haasteiden edessä. Hänen fyysisen kuntonsa heikkeneminen ei koskaan ollut esteenä. Isäni ei oikeastaan edes pitänyt omanikäistensä seurasta, sillä nämä olivat hänen mielestään muuttuneet vanhuksiksi, mikä aina nauratti minua.

Edes hänen sairautensa ei muuttanut hänen suhtautumistaan. Elämänsä viimeisten vuosien aikana hänellä oli melko vakavia ongelmia sydämensä kanssa. Siitä huolimatta isäni suhtautui tähän asiaan aina hyvällä huumorintajulla eikä antanut sairautensa hallita elämäänsä.

Kun oikein ajattelen asiaa, tajuan hänen eläneen koko elämänsä tällä tavalla. Hän ei koskaan tuntenut olonsa kotoisaksi itsensä ikäisten seurassa. Isäni halusi aina olla nuorten seurassa. Monet ilmailualasta kiinnostuneet nuoret pitivät häntä mentorina, kun hän jakoi kokemuksiaan ja opetti heille erikoisalastaan.

Lapsuudenkotini oli melkein kuin koulu, aina täynnä ihmisiä ja aina täynnä elämää. Isääni ympäröi aina lauma uteliaita mieliä, jotka halusivat oppia asioita ja suunnitella tulevaisuuden projekteja. Hän rakasti sellaisen asian opettamista, mitä hän itsekin rakasti. Tämä ei muuttunut edes hänen vanhetessaan. Kenties tämä on siis paras tapa tulla vanhaksi. Hän oli nimittäin upea esimerkki minulle .

Miksi ihmiset vanhenevat huonosti?

Tähän on vaikea vastata. Jotkut ihmiset eivät pahemmin muutu tullessaan vanhaksi, kun taas toiset muuttuvat. Kenties muutut enemmän todelliseksi itseksesi vanhenemisen myötä. Kenties jopa saavutat silloin sellaisen pisteen elämässäsi, ettei sinulla enää ole energiaa piilotella sitä, minkälainen todella olet.

Usein vanhemmat aikuiset, jotka ovat pahantuulisia, vihaisia ja tyytymättömiä kaikkeen, ovat vain heijastus siitä, miten he ovat eläneet elämänsä. Monissa tapauksissa nämä kiukkuiset vanhukset olivat todennäköisesti jo tällaisia ennen kuin he tulivat vanhoiksi. Tosiasia on, että todellista luonnettaan on vain yhä vaikeampaa piilottaa, joten se alkaa näkyä jokaisessa osassa vanhuksen elämää.

Arvokas vanheneminen

Sydämeltään itsensä nuoreksi kokevat ihmiset tuntuvat jakavan tiettyjä ominaisuuksia ja piirteitä. Näissä piirteissä voit havaita vanhenemisen ja vanhaksi tulemisen todellisen eron.

Voiko ennenaikaisen ikääntymisen välttää? Voitko vanheta ilman, että tunnet olevasi vanha? Mikä on merkityksellisen, täydellisen ja tyydyttävän elämän salaisuus tullessasi vanhaksi? Tässä on joitain vinkkejä, joita olemme saaneet eläväisiltä vanhuksilta:

Miten pysyä aina sydämeltään nuorena?

Eräs tärkeä strategia on pysyä intohimoisena riippumatta siitä, minkä ikäinen on. Tee sellaisia asioita, jotka innostavat ja motivoivat sinua. Ole luova, ilmoittaudu vapaaehtoistyöhön, tee pidemmän tähtäimen suunnitelmia ja pidä kiinni päivittäisestä ohjelmasta.

Rakenna ja ylläpidä terveellisiä ihmissuhteita niiden ihmisten kanssa, jotka ovat lähelläsi. Perhe on tietysti tärkeä, mutta myös kestävät ystävyyssuhteet takaavat henkisen hyvinvoinnin tulevaisuudessa. Altruismi on myös eräs niistä yhteisistä piirteistä, joita onnellisilla vanhuksilla on.

Muiden auttaminen lisää tarkoituksenmukaisen elämän tunnetta. Se auttaa sinua tuntemaan, että elämäsi on jonkin arvoista, sillä voit olla hyödyksi jollekulle muulle. Muiden auttamisella on myös positiivinen vaikutus ihmisen itseluottamukseen.

Sellaiset ihmiset, jotka ovat sydämeltään nuoria, rakastavat hauskanpitoa ja heillä on upea huumorintaju. Nauru on elämänvoiman lähde, sillä kukaan ei ole koskaan liian vanha pitämään hauskaa. Hyvän huumorintajun kehittäminen on myös hyvää harjoitusta aivoillesi.

Henkilökohtaiset uskomukset, arvot ja hengelliset harjoitukset ovat myös erittäin tärkeitä. Ne vaikuttavat olevan ehtymätön elämän ja elinvoiman lähde monelle ihmiselle.

Vanhenemisen ja vanhaksi tulemisen haaste

Sinulle ei vain kerry näitä ominaisuuksia, jotka erottavat vanhenemisen ja vanhaksi tulemisen missään tietyssä vaiheessa elämääsi. Mehän vanhenemme kuitenkin joka päivä.

Se, miten arvokkaasti vanhenet, riippuu siitä, miten elät elämääsi tällä hetkellä ja miten hyvin tunnet itsesi. Olet valmis tulevaan haasteeseen?


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Grover, Sean (2015) Aging vs. Growing Old? What’s the Difference? Sean Grover blog. Recuperado de http://www.seangrover.com/how-to-age-without-growing-old/

  • Singh, A., & Misra, N. (2009). Loneliness, depression and sociability in old age. Industrial psychiatry journal, 18(1), 51–55. doi:10.4103/0972-6748.57861

  • Musich, S., Wang, S. S., Kraemer, S., Hawkins, K., & Wicker, E. (2018). Purpose in Life and Positive Health Outcomes Among Older Adults. Population health management, 21(2), 139–147. doi:10.1089/pop.2017.0063


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.