Opettajat huomio! Kyse ei ole vain opetussuunnitelmasta!

· 24.9.2018

Meillä kaikilla on varmasti ollut sellaisia opettajia, jotka ovat onnistuneet suututtamaan oppilaansa ja ajautumaan väittelyihin heidän kanssaan. Tämä on asenne joka jättää paljon parantamisen varaa, sillä usein vaikuttaa siltä että nämä opettajat käyttäytyvät kuin oppilaat, joita heidän olisi tarkoitus opettaa.

Ja sitten on myös sellaisia opettajia, jotka astuvat sisään luokkaan ja opettavat suoraan kirjasta selittämättä mitään sen ulkopuolelta. Muilla taas näyttää olevan aina kiire, sillä he sanovat, ettei ole aikaa käsitellä aivan kaikkea.

Nämä dynamiikat toistuvat uudelleen ja uudelleen. Jotkut opettajat tulevat paremmin toimeen oppilaiden kanssa kuin toiset. Mutta heidän ainoa tarkoituksensa näyttää olevan opetussuunnitelman mukaan opettaminen, liika huomion kiinnittäminen arvosanoihin (mitä korkeampi arvosana, sitä parempi), ja runsaiden läksyjen antaminen sillä toivolla, että oppilaat oppisivat jotain. Mutta eikö tästä kaikesta puutukin jotain?

 Jos kerrot minulle, minä unohdan. Jos näytät minulle, minä muistan sen. Jos otat minut mukaan, minä opin sen.

Opetussuunnitelma ei ole ainoa tärkeä asia

Monet opettajat haluavat opettaa vain opetussuunnitelman mukaan, saavuttaa tavoitteet, saattaa kirjat loppuun. Tällä tavalla kuitenkin tuhotaan monien nuorten oppilaiden luovuus. Kaukana oppimisesta, oppilaat yrittävät muistaa niin paljon tietoa kuin vain mahdollista. Ja tavallisesti käy niin, että seuraavana kuukautena tai jopa vuotena he ovat unohtaneet melkein kaiken oppimansa.

Tämä on asia, mistä monet opettajat valittavat. Mutta vain harvat opettajat viitsivät analysoida sitä, onko heidän tapansa oikea. He painottavat arvosanoja liikaa, ja he tuntevat liian vähän empatiaa oppilasta kohtaan, etenkin kun kyseessä on teini-ikäinen oppilas. Opettajat eivät melkein lainkaan ajattele sitä positiivisen vaikutuksen tärkeyttä, joka heillä pitäisi olla heidän oppilaisiinsa.

Vaikuttaa siltä, että heti kun opettajat astuvat luokkaan, jotkut opettajat unohtavat kaikkein inhimillisimmän osan heidän työstään. Asia on näin etenkin kun kyseessä ovat teini-ikäiset oppilaat. Ei ole epätavallista, että kun opettajille raportoidaan kiusaamisesta, he eivät voi millään uskoa sitä, ja he sanovat, etteivät ole huomanneet mitään kiusaamiseen viittaavaa. Tämä ei ole yllättävää, sillä he kohtelevat työtään ja oppilaitaan sellaisella välinpitämättömyydellä.

Paras opettaja ikinä

Vaikka monet opettajat eivät välitä minkäänlaista intohimoa tai inspiraatiota oppilaisiinsa, on kuitenkin olemassa opettajia, jotka näin tekevät. Tässä on katkelma Carlos Arroyolta, joka kirjoitti artikkelin espanjalaiseen sanomalehteen nimeltä El País, Elokuun 17. päivä vuonna 2013:

”Minun paras opettajani oli Don Manuel Bello. Hän oli kirjallisuuden opettajani lukion viidennellä vuodella […]. Hän sai minut rakastamaan lukemista ja opiskelemista. Melkein tukahduttavassa, vähän opettavaisessa ympäristössä, sillä sellaisia koulut olivat siihen aikaan, monet halusivat olla opettajia, mutta eivät olleet… mutta tämä opettaja, uskomattoman luonnollisella tavalla, kykeni motivoimaan minua lukemaan ja oppimaan.”

Oppilas voi aloittaa rakastamalla matematiikkaa, ja päätyä kuitenkin vihaamaan sitä, riippuen siitä millainen opettaja hänellä on. Muut eivät ehkä koskaan saavuta tätä intohimoa olla kirjailija, sillä heillä voi olla opettaja, joka suhtautuu negatiivisesti hänen työhönsä. On selvää, että opettajat vaikuttavat oppilaidensa itsetuntoon.

Opettajat voivat muuttaa oppilaitaan

Aivan niin kuin positiivisen tai negatiivisen kritiikin valinta vaikuttaa lapsen käyttäytymiseen kotona, tämä sama tapahtuu myöskin luokassa. Jos opettaja ei usko oppilaisiinsa, jos hän ei kykene motivoimaan heitä, sitten on selvää, ettei tämä tilanne parannu itsestään. Valittamisesta ei ole hyötyä. Opettajalla on hallussaan valtaa, jota hän ei joko halua käyttää, tai josta hän ei ole tietoinen.

opettaja inspiroi oppilaitaan

Voin vahvistaa tämän kaiken perustuen omiin kokemuksiini. En ole vain itse ollut oppilas (asia jonka monet opettajat unohtavat), mutta minulla on myös opettajan kokemusta toisen asteen koulutuksessa. Näin minua valmentavan opettajan etääntyvän oppilaistaan sanomalla seuraavat sanat: ’’ei ole mitään järkeä tehdä mitään heidän suhteensa, he eivät edes avaa kirjaansa.’’

Tämä opettaja näki vain kapinoivia oppilaita, jotkut näistä parempia kuin toiset, mutta useimmat avuttomia ja ’’pelkkiä kakaroita’’. Tämä näkemys ei yhdy omaani lainkaan. Minun oli helppo huomata, että useimmat oppilaat tunsivat olonsa epävarmaksi ja heillä oli motivaation ja itsetunnon puutetta. Kysymättäkin oli selvää, että heillä oli ongelmia kotona.

Mielenkiintoista kyllä, kun tuo luokka oli vastuullani parin kuukauden ajan, poika joka ei ollut koskaan avannut kirjaansa, avasi sen vihdoin. En koskaan jättänyt häntä huomioimatta, enkä koskaan puhunut hänelle pahasti. En koskaan pyytänyt tekemään häntä mitään, mistä hän ei pitänyt. Yksinkertaisesti jotain vain tapahtui.

Tavalla jolla pidin oppitunnit, ja intohimolla jota levitin, oli oma vaikutuksensa. Oppilaat halusivat jopa tulla luokan etuosaan ja puhua muiden edessä. Kyseessä oleva oppilas huomasi kuinka levollisesti muut tekivät tehtäviään. Ja niin yhtenä päivänä, hänen omasta tahdostaan, hän avasi kirjansa, otti kynänsä, ja teki mitä pyysin luokkaa tekemään: kirjoittamaan esseen.

Kaikki on mahdollista

Minua valmentanut opettaja oli täysin yllättynyt. Hän sanoi, että olin saavuttanut jotain mahdotonta. Minun ainoat ajatukseni olivat vain tuossa pojassa, ja hänen kirjoituksensa osoitti selvästi sen, mitä epäilin alusta asti: hän eli häiriintyneessä perheessä. Valitettavasti en voinut jatkaa opettamista tässä koulussa. Opin kuitenkin tästä kaikesta, että opettajalla on valtaa muuttaa oppilaidensa asenne.

“Keskiverto opettaja puhuu. Hyvä opettaja selittää. Erinomainen opettaja demonstroi. Todella suurenmoinen opettaja inspiroi.”

-William A. Ward-

Minua valmentanut opettaja kertoi minulle, että sallimalla oppilaiden mennä liitutaululle ja tehdä harjoituksia ryhmässä oli positiivinen asia. Mutta hän sanoi myös, että pitkällä aikavälillä tämä tuhlasi heidän aikaansa suoriutua opetussuunnitelman mukaisesti. Tämä sai minut kysymään itseltäni seuraavan kysymyksen: Mikä on tärkeämpää? Että oppilas oppii hauskalla tavalla, ja että hän voi toimia luokkatovereidensa edessä? Tai yksinkertaisesti saattaa opetussuunnitelma loppuun (josta he muistavat vain vähän) ja joka tukahduttaa heidän luovuutensa?

iloiset oppilaat

Me tarvitsemme suuria muutoksia luokkahuoneissa. On jo olemassa kouluja, jotka soveltavat montessoripedagogiikkaa tai muita metodeja joissa ei ole erillisiä pulpetteja, ja jotka perustuvat yhteistoiminnalliseen oppimiseen ja emotionaaliseen, sosiaaliseen ja filosofiseen koulutukseen… Useimmat koulut ovat kuitenkin perinteisen mallin mukaisia. Se on malli, joka ei toimi kaikille. Vaikka opetussuunnitelma onkin tärkeä, se ei kuitenkaan ole kaikki kaikessa.