Vanhempien ero lasten näkökulmasta

Tarkistanut ja hyväksynyt: psykologi Gema Sánchez Cuevas

Kirjoittanut Raquel Lemos Rodríguez

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Monet vanhemmat ajattelevat, että ero voi vaikuttaa suoraan vain heihin itseensä. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, jos asiaan liittyy myös lapsia. Vaikka ihmiset eivät välttämättä kiinnitä asiaan huomiota, myös pienet lapset kärsivät erosta: riidat, väärinymmärrykset, sekä kaikki muu mikä tulee eron mukana. Useat lapset eivät tiedä miten käsitellä eronneita vanhempia itsekseen. Heillä on myös tavallisesti paljon epäilyksiä ja he tarvitsevat jotakuta joka voi selvittää heille asioita kärsivällisyydellä ja ymmärryksellä.

Ei ole sattumaa, että useille lapsille, joiden vanhemmat ovat eronneet, kerääntyy koulussa ongelmia. Jotkut alkavat käyttää huumeita ja alkoholia todella nuorena, tai katkaisevat välit perheisiinsä. Lapset kärsivät aivan yhtä paljon, tai jopa enemmän, sillä he katsovat vierestä kun heidän ensimmäinen esimerkkinsä parisuhteesta ajautuu karille.

60 %:lla eronneiden perheiden lapsista on tarve saada jonkinlaista psykologista hoitoa.

Avioeron seuraukset riippuvat iästä

Erolla ei ole samaa vaikutusta kuusivuotiaaseen lapseen kuin sillä on kaksivuotiaaseen lapseen. Olosuhteet muuttuvat ja kypsyyden taso on erilainen. Siksi lapsen ikä määrittää pitkälti sen, kuinka paljon tai vähän vanhempien ero vaikuttaa lapseen. Yksi asia on kuitenkin tärkeää pitää mielessä: tuollaiset lapsuuden kokemukset tulevat jättämään jäljen, joka myös ilmenee myöhemmissä elämänvaiheissa.

Alle kaksivuotias lapsi ei ymmärrä mikä on avioero ja millaisia seurauksia sillä on. Siitä huolimatta he kuitenkin huomaavat, että kaikki ei ole kunnossa tai vähintäänkin sen, että jokin on erilaista. He huomaavat vanhempiensa tunteiden muutokset ja jos he ovat poissa tai eivät. Vanhempien poissaolo kääntyy usein hylätyksi tulemisen tunteeksi. Heitä ympäröimä ilmapiiri ei tarjoa heidän tarvitsemaansa turvaa, ja tällä saattaa olla merkittäviä psykologisia seuraamuksia.

2-3 -vuotiaat lapset ovat herkässä tilassa. He ovat kehittymisensä keskivaiheilla. Jos vanhempien ero vaikuttaa lapsiin suuresti, seuraukset saattavat olla jonkinlaista kehityksellistä hidastumista. Motorisisten taitojen kehittymisessä saattaa ilmetä tiettyä hidastumista, kielen tai vaikkapa potan käytön kanssa saattaa ilmetä ongelmia. Tässä iässä lapset eivät ymmärrä mitä tarkoittaa avioero, mutta he tietävät, että he haluavat vanhempiensa pysyvän yhdessä. Tämä ajatus muuttuu unelmaksi joidenkin lapsien kohdalla.

Jos lapsi on 3-5 vuoden ikäinen, silloin hän tietää – tai vähintään hänellä on tunne siitä – mikä on avioero ja mitä se tarkoittaa. Tämän seurauksena lapsi tulee kysymään useita kysymyksiä. Tässä tapauksessa ongelmana on se, että heidän innokkuudessaan saada vastauksia, he saavatkin vastauksien sijaan valheita. He saavat vastauksia, jotka eivät käy järkeen, ja kaiken lisäksi lisäävät tunnetta siitä, että heidän maailmastaan on tullut turvaton paikka. Kohonneiden pelkojen keskellä on pelko yksin jäämisestä, tai pelko siitä, että hänen vanhempansa hylkäävät hänet. Siksi lapsista tulee omistushaluisia toista tai molempia vanhempia kohtaan.

Lapset saattavat reagoida avioeron mahdollisuuteen vihalla, surulla, tai raivolla. Tämä saa meidät ymmärtämään, että ero vaikuttaa myös lapsiin.

6-12 vuoden ikäiset lapset ovat paljon empaattisempia, ja he voivat jopa oikeaoppisesti asettaa itsensä heidän vanhempiensa kenkiin. Ei ole epätavallista, että he jatkavat toivomista, että heidän vanhempansa pysyisivät yhdessä. Aikuisetkin toivovat sitä jatkuvasti, niin miksei lapsikin?

Tästä huolimatta, meidän on oltava varovaisia tämän iän kanssa, sillä tällaisella pettymyksellä (ymmärtäen, että vanhemmat eivät tule pysymään yhdessä) voi olla merkittäviä tunteellisia vaikutuksia. Oivalluksella siitä, että heidän unelmastaan ei tulekaan totta, voi olla vieläkin suurempi vaikutus kuin itse erolla. Ajatus siitä, että tilanne on väliaikainen, on todella erilainen ajatuksesta siitä, että se onkin pysyvää. Tapahtuvat muutokset voivat olla samat, mutta psyykkinen vaikutus ei ole.

Meidän on muistettava, että tässä iässä oleva lapsi, olli hän kuinka kypsä tahansa, on vielä kaukana hänen henkisen kehityksensä viimeistelystä. On prosesseja, joita hän ei ymmärrä, esimerkiksi kuinka kaksi ihmistä jotka rakastavat toisiaan, päättävätkin erota toisistaan. Tällainen tunne elämisestä maailmassa, joka on monimutkaisten sääntöjen ohjaama, voi musertaa hänet. 

Tämän ikäiset lapset voivat kehittää ns. ”yhteenotto-strategioita”: lapset voivat ”unohtaa” emotionaalisia kykyjä, joita heillä oli jo entuudestaan, tai he voivat esittää rohkeaa, ja samaan aikaan piilotella syvää pelkoa ja kipua. Jälkimmäisessä tapauksessa he eivät opi ilmaisemaan tunteitaan, joka taas tulee vaikuttamaan heidän myöhemmässä elämässään.

Eronneet vanhemmat ja kommunikaatio lasten kanssa

Kuten huomaamme, eroilla on erilaisia vaikutuksia lapseen riippuen lapsen iästä. Siksi, vaikka olomme olisi murtunut ja haluton, on tärkeää kuunnella lapsen epäilyjä ja huolia. Meidän on keskusteltava heidän kanssaan ja kerrottava heille, että oli tilanne mikä hyvänsä, me rakastamme heitä, ja he voivat luottaa meihin.

Ja toisaalta meidän on pidettävä mielessä, että joskus lapset syyttävät itseään vanhempiensa erosta. Lapsen on mahdollista ajatella, että hänen käytöksensä sai hänen vanhempansa eroamaan. Vanhempien on puhuttava lapsilleen, ja saatava heidät ymmärtämään, että he eivät ole vastuussa tapahtumista, eikä heidän tarvitse tuntea syyllisyyttä.

Siksi on tärkeää pysyä selvillä tapahtumista lasten kanssa. Siitä ei seuraa mitään hyvää jos yritämme piilotella tapahtumia, sillä uskomme, että he eivät ymmärrä tilannetta. Lapset ymmärtävät paljon enemmän kuin me (eritoten vanhemmat) luulemme, ja heidän on tiedettävä mitä ympärillä tapahtuu. Siksi meidän on oltava selviä, suorapuheisia, rehellisiä, sekä puhuttava heille, jotta he tuntisivat olevansa rakastettuja.

Useat eronneet vanhemmat yrittävät saada lapsensa toista vanhempaa vastaan, mikä on todella tuskallista ja vahingollista.

Monet parit keskittyvät vain itseensä, ja unohtavat tunteet joita heidän lapsensa saattavat käydä läpi. Tämä saa heidän lapsensa tuntemaan olonsa hylätyksi ja arvottomaksi. Emme voi kuitenkaan välttää puhumista heille jostain näinkin tärkeästä. Sillä vaikka me emme sitä itse näe, heille saattaa kehittyä haava, joka vain pahenee vuosien saatossa, jos emme hoida sitä.