Logo image
Logo image

"Valaistuneet" ihmiset opastavat meitä pimeydessä

3 minuuttia
"Valaistuneet" ihmiset opastavat meitä pimeydessä
Viimeisin päivitys: 24 heinäkuuta, 2017

Pimeyden aikoina “valaistuneet” ihmiset opastavat meitä. He ovat kuin auringonvalo, joka osuu kaupan ikkunaan. He inspiroivat ja antavat meille toivoa, kun menetämme suuntamme, luonteemme ja kompassimme pohjoisen. Valaistuneet ihmiset ovat sydämen lääke vastoinkäymisten aikoina.

Voimme rakastaa itsenäisyyttämme, olla ylpeitä omavaraisuudestamme. Mutta kun ulkona myrskyää, ennemmin tai myöhemmin suru alkaa tulvia sisään. Pelko, unettomuus ja epävarmuus lieventyvät ainoastaan psyykkisellä tuella, empatialla ja kiintymyksellä.

“Joskus valomme hiipuu ja räjähtää taas liekkeihin toisen ihmisen ansiosta.”
-Albert Schweitzer-

No, tässäpä mielenkiintoista tietoa. Sosiaalipsykologia paljastaa, että psyykkinen tuki on taidetta, jota kaikki eivät osaa tarjota oikealla tavalla. Yllätykseksemme, joskus ihmiset jotka rakastavat meitä eniten, antavat meille epäsuhtaista huomiota, joka herättää tunteen psykologisesta riippuvuudesta, tehottomuudesta tai heikkoudesta.

Tehokkain tuki on aina läsnä, hienovaraista, ympäröivää ja aitoa. Kiintymyksellä ei ole “luovuttajia” ja “vastaanottajia”. Se on virtaavaa, hienovaraista ja ihmeellistä vastavuoroisuutta.

Some figure

Kuluttavat ihmiset ja “valaistuneet” ihmiset

Me kaikki tiedämme mitä empatia on ja miten se vaikuttaa jokapäiväisiin suhteisiimme. Kun käsittelemme henkilöä, joka ei pysty muodostamaan yhteyttä toisiin tiettyjen aggressiivisten, vihamielisten ja jopa tuhoisten vivahteiden vuoksi, sanomme että “tämä henkilö ei tunne empatiaa”.

Simon Baron-Cohen, professori Cambridgen yliopistosta ja psykopatologian asiantuntija, määrittelee nämä psykologiset piirteet “eroosia aiheuttavaksi empatiaksi.” Hänen mukaansa tällainen käyttäytyminen syntyy, kun yksilö lopettaa yhteyden ihmisten kanssa, sekä kuluttaa, heikentää ja aliarvioi lähimmäisiään.

Vastakkaiselta puolelta löydämme “valaistuneet” ihmiset. He ovat enemmän kuin aatelisia ja hyvyyttä puhkuavia persoonia; naisia ja miehiä jotka “osaavat olla ja antavat olla”. Sisäisen harmonian ohjaajat, psyykkiset kehrääjät, jotka keräävät rikkinäiset palamme muistuttaakseen meitä kuinka kauniita ja tärkeitä me todella olemme.

Some figure

“Valastuneiden” ihmisten ominaispiirteet

Alussa selitimme, kuinka tuen antaminen on todellakin taidetta, jota kaikki eivät osaa harjoittaa. Esimerkiksi, on tärkeää muistaa että silloin kun antaja selkeästi erottaa itsensä vastaanottajasta, kummankin olo voi olla vähän epämukava. Vastaanottajasta voi tuntua että hän on velkaa tai hän voi tulla riippuvaiseksi antajasta, joka nauttii hoitotyön roolistaan.

“Valaistuneet ihmiset” eivät näe itseään huolehtijoina. He ovat ohjaajia. He osaavat olla kontrolloimatta ja tuomitsematta, ja he pitävät huolta siitä ettei toinen tule hänestä riippuvaiseksi.

He ovat asiantuntijoita todellisessa henkilökohtaisessa kasvussa. He kunnioittavat toisen tilaa ja tietävät kuinka suojella tarvittaessa toisen yksityisyyttä. He ovat aina hienovaraisia. Heillä on poikkeuksellinen kyky muistuttaa meitä siitä keitä olemme. He huolehtivat, he tuovat positiivisuutta, rohkaisua ja toivoa.

Kuinka opin antamaan valoa? Kuinka tarjota aitoa psyykkistä tukea?

“Valaistuneet” ihmiset opastavat meitä ongelmien hetkinä. He pitävät meille seuraa hyvinä ja inspiroivat päiviämme. Sen me kaikki tiedämme. Mutta voisimmeko me tarjota samanlaista laadukasta ja aitoa tukea?

“Jos valaiset lamppua jollekin toiselle, se valaisee myös omaa polkuasi.”
-Buddha-

Usko tai älä, psyykkisen tuen tarjoaminen ei ole helppoa. Se edellyttää syvää itsetietoisuutta omista tunteistamme ja “minän” hajauttamista.

Some figure

Avaimet todellisen tuen kehittämiseen

Jotkut ihmiset onnistuvat ymmärtämään toisia, mutta eivät koskaan kehitä kognitiivista empatiaa. Kyse ei ole vain “tunteesta” koskien sitä mitä hänen edessään oleva ihminen kokee. Häntä tulee todella myös ymmärtää.

Samaan aikaan myös empaattista tarkkuutta on kehitettävä. Puhumme kyvystä ymmärtää oikein toisen ihmisen henkistä tilaa. Voidaksesi tehdä tämän, sinun täytyy tietää, miten esittää oikeat kysymykset. Ei tuomita ääneen. Kuuntele tarkasti. Vältä lisäämästä toisen ihmisen ahdistusta klassisilla ilmauksilla, kuten “se ei ole mitään” tai “asiat voisivat olla huonomminkin.”

Meidän tulee pitää myös mielessä, että heille, jotka käyvät läpi erittäin huonoja aikoja, lauseet kuten “Olen täällä jos tarvitset minua” tai “Voit luottaa minuun”, eivät juurikaan ole avuksi. Sanojakin enemmän tarvitset todellisia, konkreettisia ja näkyviä asioita osoittamaan apusi.

“Valaistuneet” ihmiset ovat harvakseltaan sanoja, mutta sitäkin enemmän mahtavia tekoja. He ovat puolellasi ennen kuin ehdit edes kysyä. He lukevat silmistäsi ongelmasi, surusi. Yhteenvetona voidaan todeta, että se mitä ymmärrämme tuen olevan ei oikeastaan ole sitä. Hyvä tuki perustuu oikeiden asioiden sanomiseen, mutta myös tarpeellisiin tekoihin, pieniä kiltteyden ja vilpittömyyden tekoja unohtamatta!

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.