Terapian vastustus: neljä tyyppiä

Terapian vastustus tarkoittaa potilaan osoittamia käytöksen, tunnustuksen tai tunteen muotoja, jotka toimivat esteenä hänen kehitykselleen. Vastustuksen laajuus vaihtelee ihmisestä toiseen.

Vaikka kaikki potilaat eivät osoitakaan vastarintaa, voi olla hetkiä, jolloin terapeutti  havaitsee potilaan polkevan paikallaan. Hän voi kieltäytyä kertomasta terapeutille tietyistä ongelmista tai hän ei vain tee aikaisemmin sovittuja tehtäviä.

Monissa psykologisissa malleissa ei kiinnitetä niin paljon huomiota vastustukseen. On kuitenkin tärkeää että siihen kiinnitetään huomiota, että se ratkaistaan ja että sitä työstetään terapiasessioissa.

Tässä joitakin menetelmiä, jotka voivat olla hyödyllisiä vastustuksen rikkomiseksi terapiakäynnillä. Ne sopivat mihin vain terapiatyyppiin. Tässä tapauksessa keskitymme positiiviseen psykologiaan piirtyneitä menetelmiä.

Positiivinen psykologia

Positiivinen psykologia on psykologinen koulukunta, jossa keskitytään enimmäkseen vahvuuksiin, ei heikkouksiin. Siinä keskitytään yksilön voimavaroihin ja potentiaaliin. Monet mieltävät tämän lähestymistavan syntyneen vuonna 1998 amerikkalaisen psykologiayhdistyksen (APA) johtajan edustamana.

Positiivisen psykologian perustana on parantaa vahvuuksia sekä edistää kasvua ja ihmisen kehitystä. Tämän liikkeen sisälle kehystetty terveyden ja hyvinvoinnin malli esimerkiksi pyrkii saavuttamaan yksilön henkisen hyvinvoinnin itsenäisyyden ja autonomian kaltaisissa asioissa. Siinä pyritään myös etsimään kaikista suotuisin ympäristö halujen ja tarpeiden tyydyttämiseen sekä potilaan potentiaalin tai elintärkeiden päämäärien kehittämiseen.

Tästä syystä on hyödyllistä sisällyttää tälle psykologiselle lähestymistavalle tyypillisiä tehtäviä, huolimatta terapian metodologisesta tavasta. Tämä johtuu siitä, että vastustuksen päättämisen lisäksi on myös hyödyllistä edistää yksilössä tapahtuvaa muutosta sekä parantaa hänen kykyjään.

“Terapia on kuin kuntosalilla käymistä.”

-Chris Pine-

Terapian vastustus: negatiiviset, tungettelevat ja pakkomielteiset ajatukset

Lukuisissa patologioissa on monia toistuvia ajatuksia, joita ihmiset eivät pysty pysäyttämään. Kun tätä tarkastellaan kognitiivisen käyttäytymisen yhteydessä, ei ajatuksen pysäyttäminen omaohjeistuksen avulla vaikuta olevan hyödyllistä. On kuitenkin joitakin hyödyllisiä menetelmiä, joilla pyritään pidempään kestävään kognitiivisen rakenteeseen:

• Tietoisuustaidoista saadut menetelmät (psykologinen prosessi, jossa ihmisen mieleen tuodaan nykyhetkessä tapahtuvia kokemuksia). Kokemusten arvioimaton pohdinta niihin kiinni jäämättä on hyödyllistä, kun potilas ei pysty tukahduttamaan ajatuksiaan. Tietoisuustaidoilla ei pyritä poistamaan niitä, vaan heikentämään potilaan itseidentifikaatiota yhdessä subjektiivisten kokemusten kanssa.
• Hyvinvointiterapia. Tällä pyritään lisäämään hyvinvointia ja kyvykkyyttä, ei vain vähentämään oireita. Koska pakkomielteiset ajatukset ovat usein negatiivisia, on potilaan hyvinvoinnin lisäämisestä ehdottomasti hyötyä. Voidaan käyttää menetelmiä, jotka on yhtä helppo toteuttaa kuin viikoittaisten hyvinvointijaksojen pisteyttäminen terapiaistunnon alussa sen sijaan, että potilaalta kysytään epämukavista ajanjaksoista.
• Kerronnalliset menetelmät menneisyyden positiivisista tapahtumista. Menneisyyden tapahtumien uudelleenkirjoittaminen auttaa ihmistä käsittelemään negatiivisia ajatuksia. Se auttaa luomaan positiivisia tunteita menneisyydestä, jotka potilas saattaisi kokea täysin negatiivisina. Tehtävänä on kirjoittaa potilaan elämän onnellisista hetkistä ja niiden tuomista tunteista.

Patologian tunnistaminen ihmiselle luontaisena

Monet ihmiset käyvät terapiassa, kun he ovat täysin sairautensa hämmentämiä. Niin täysin, että suurimmalla osalla on vaikeuksia samaistua sen kanssa. Se tapahtuu usein yhdessä ahdistuksen kanssa. Tällaisista sairauksista kärsivät ihmiset määrittelevät itsensä yleensä tällaisella leimalla ja irrottavat itsensä siitä harvoin.

Itse asiassa he ajattelevat, että heillä on aina ollut ahdistusta, heillä on sitä nyt ja heillä tulee aina olemaan sitä. Ahdistuksen ja muiden sairauksien depatologisointi auttaa poistamaan tämän “vallan” ja potilas löytää muita adjektiiveja, jotka sopivat paremmin heidän kuvaamiseensa:

• Termin “ahdistus” uudelleenhahmottaminen. Ahdistuksen evoluutiollisen toiminnan selittäminen on hyödyllistä, kun se ei ole liiallista. Tällä pyritään poistamaan negatiivinen arviointi lopussa. On hyödyllistä tehdä erotus stressin ja ahdistuksen välille. Ensin mainittu on monissa aiheyhteyksissä käytetty termi, joihin ei liity patologiaa. Jälkimmäinen vastaa sairautta. Potilaan tulee ymmärtää, että ne eivät eroa toisistaan kovinkaan paljoa.
• Voimaantuminen tai kilpailumalli (Costa ja López, 1986). Tässä painotetaan vahvuuksia, pätevyyksiä, taitoja ja kykyjä, joihin potilas voi samaistua. Se on hyödyllistä silloin, kun ihminen jatkaa ahdistuksen kokemista patologiana, sillä se yhdistetään hänen silmissään yhä johonkin halventavaan. Terapeutin tulisi yrittää osoittaa potilaalle muita adjektiiveja, jotka voivat myös kuvailla häntä.
• Vahvuuksiin perustuvat väliintulot (Seligman, 2005). Terapeutti antaa tehtäviä, kuten muistojen kirjoittaminen aikakaudelta, jolloin potilas oli parhaillaan ja pyytää häntä lukemaan niitä joka ilta. Tämän menetelmän tavoitteena on rikastuttaa potilaan sosiaalista ympyrää.

Terapian vastustus: ennakointi ja ahdistus

Kun vastustusta koetaan ahdistushäiriöissä, voi kognitiivisesta uudelleenrakentamisesta tulla melko vaikea tehtävä. Sokraattinen menetelmä järjettömistä ajatuksista voidaan siis yhdistää tehtäviin, jotka auttavat potilasta löytämään positiivisia tarkoituksia ongelmiinsa. Tämä johtuu siitä, että potilaan ennakointi aiheuttaa yleensä epämukavaa tunnetta:

• Tulevaisuuden avaaminen. Terapeutin tulee keskustella elämän ottamisesta vastaan avoimin sylin, uteliaisuudella ja mielenkiinnolla.
• Elintärkeä arpi ja edistys. Terapeutti etsii yksilöllä yhä olevien positiivisten ja negatiivisten kokemusten jälkiä, jotta tämä voi valita ne, jotka hän haluaa säilyttää.

Terapeuttisen muutoksen tuoma vaikutus lääkkeisiin

Lääkinnällisen psykiatrisen hoidon aloittaneet ihmiset voivat tuoda minkä vain saadun positiivisen muutoksen lääkitykseen. Koska lääkityksestä ei ole mahdollista vieroittautua kerralla ja se on joskus myös haitallista, tulee potilaan olla tietoinen tekemiensä positiivisten muutosten koko spektristä. Terapeutti voi myös käyttää sokraattista menetelmää tällaisen ajatuksen purkamiseen.

Terapeutti voi käyttää grafiikoita, jotka rekisteröivät mielialan vaihtelut, jotka ovat oletettavasti eksponentiaaliset. Hän voi myös tehdä potilaan tietoiseksi mahdollisista kehityksen ja toipumisen läpi sormien katsotuista merkeistä jokaisella terapiaistunnolla. Tällaiset tehtävät ja menetelmät ovat osa vaihtoehtojen valintaa, joihin terapeutti voi luottaa ja joilla terapian vastustus voidaan ratkaista.

Hän voi myös käyttää muita positiivisia väliintuloja pitämällä aina voimaannuttamisen tavoitetta ja depatologisointia lopullisena päämääränä. Nämä ovat positiivisen psykologian erinomaisia peruspilareita.