Tänään voi olla hyvä päivä poistua mukavuusalueeltasi

· 10.5.2018

Täydellinen aika poistua omalta mukavuusalueeltasi koittaa kun sitä kaikkein vähiten odotat. Ja kun se koittaa, tarvitset vain kaksi asiaa: rohkeutta ja uskoa siihen, että ansaitset parempaa. Tämä on hyppy tuntemattomaan, askel joka tulisi ottaa mieli vahvana ja päättäväisin sydämin. Tämä on muutos, joka lopultakin vie sinut lähemmäs sitä ihmistä, joka todella haluat olla.

Tiedämme ilmaisulla “poistu omalta mukavuusalueeltasi” olevan melko vahvat juuret kielenkäytössämme. Tokaisun voi kuulla lähes kaikkialla. Ilmaisu on nykyisin niin suosittu henkilökohtaisen kasvun areenalla, että koemme tarpeelliseksi selventää joitakin asioita.

“Aina kun kasvamme, olemme mukavuusalueemme ulkopuolella.”

-John Maxwell-

Ensinnäkin nykyään vaikuttaa siltä, kuin meitä puskettaisiin ulos omalta mukavuusalueeltamme jatkuvasti. Meitä pusketaan tekemään muutos, koska muutos itsessään on myönteinen ja palkitseva asia. Se auttaa meitä saavuttamaan uuden näkökulman. Muutos avaa meidät vastaanottavaisiksi kaikille horisontissa siintäville upeille mahdollisuuksille; me kun emme toisinaan tohdi tavoitella niitä, johtuen epävarmuudesta, pelosta tai arkuudesta.

Mainokset esimerkiksi kutsuvat meitä jatkuvasti kokeilemaan uusia tuotteita. Ne kutsuvat meitä jättämään omat luottobrändimme uuden ja paremman takia. Toisinaan kertoessamme läheisillemme “En tiedä mitä minun pitäisi tehdä, poikaystäväni pyysi minua muuttamaan yhteen kanssaan”, löytyy aina joku klassisen vastauksen kanssa: “Tee se, on aika astua oman mukavuusalueesi ulkopuolelle.

Vaan tätä termiä ei tulisi käyttää keveästi. Mukavuusalueeseen liittyvässä alkuperäisessä teoriassa on joitakin perustavanlaatuisia ja olennaisia oletuksia, jotka olemme saattaneet unohtaa. Meidän tulee todella tuntea itsemme voidaksemme päättää milloin ja missä ottaa loikka tuntemattomaan pelkän uskomme varassa. Koska vihon viimeinen asia jota haluamme on se, että meidän loikkamme muuntautuu vapaapudotukseksi. Näin ollen meidän tulee opetella miten tunnistaa juuri täydellinen ajoitus ottaa rohkean reippaita askelia…
yritämme päästä elämään mukavuusalueemme ulkopuolella

Sinun mukavuusalueesi, missä kaikki on erinomaista

Meille on myyty tehokkaasti ja turhan onnistuneesti ajatus, jonka mukaan taikuus kasvaa oman mukavuusalueemme ulkopuolella. Tämä ajatus sisältää joitakin huomionarvoisen harmillisia vivahteita, sillä taika löytyy itse asiassa meidän sisimmästämme ja tunnemme olomme hyväksi silloin, kun olemme siellä missä meidän tulisikin olla. Tämä tarkoittaa sellaista paikkaa, jossa tunnemme olomme onnelliseksi ja tyytyväiseksi. Toisinaan kuitenkin on pakko kiivetä jokapäiväisen ja mukavan kokemuspiirinsä muurien ulkopuolelle löytääkseen jotain uutta. Löytääksemme jotain sellaista, mitä todella tarvitsemme.

“Oppinut, joka vaalii mukavuudenhalua, ei ole sopiva olemaan oppineen arvossa.

-Laotse-

Tämän sijaan usein oma mukava ja tuttu ympäristömme tarjoaa meille juuri sen mitä tarvitsemmekin. Näin jotkut ihmiset rakentavat oman onnellisuutensa. Tämän “siirry pois mukavuusalueeltasi” -käsitteen syvällisempää ymmärtämistä voi auttaa tutkailla sen alkuperää. Tutustutaanpa seuraavaksi siihen, mistä kaikki sai alkunsa…

Mukavuusalueen alkuperä

Tieteilijät tutkivat 80-luvulla lämpötilojen haarukkaa, joissa ihmiset kykenevät toimimaan optimaalisissa oloissa, tuntematta oloaan kylmäksi tai kuumaksi. Heille selvisi että on olemassa terminen mukavuusalue, joka osuu likimain välille 20 – 24 astetta.

Myöhemmin, vuonna 1991, julkaistiin liiketalouden hallintaa käsittelevä kirja otsikolla “Danger in the Comfort Zone” (Vaara mukavuusalueella). Kirjoittaja Judith M. Bardwick käytti tätä tieteellistä termiä ja toi sen henkilökohtaisen kasvun alalle. Hän määritteli mukavuusalueen tilaksi, jossa ihmiset toimivat nollatason ahdistuksen kanssa.

Ja nyt… Mitä tapahtuu, kun kokemamme ahdistuksen taso on näin alhainen? Me emme ole innovatiivisia, me emme ole luovia, eikä meillä ole paljonkaan kannusteita. Se on ympäristö, jossa meidän hallintamme ympäristöön nähden on niin korkea, että me emme enää luo mitään uutta. Tästä mukavalta tuntuvasta paikasta ei sikiä mitään omaperäistä.

huilua soittava tyttö

Vuonna 2009 psykologi Robert Yerkes selvensi käsitettä hieman lisää ja puhui “optimaalisesta toiminta-alueesta.” Tällä alueella pieni määrä stressiä ja ahdistusta auttaa ihmisiä suoriutumaan paremmin.

Tuo pieni jännityksen aste saa meidät hakemaan vaihtoehtoisia ratkaisuja ja ajattelemaan entistä luovemmin. Se edistää innovatiivisempaa ajattelua, jotta tuntisimme olomme aidosti tyytyväisiksi, mutta tarjoaa samalla aina tietyn asteisen hallinnan tunteen.

Tämän vuoksi meidän tulisi muistaa yksi tärkeä yksityiskohta: hyppy tuntemattomaan ilman laskuvarjoa ja silmät suljettuina ei aina ole hyvä ajatus. Jos tepastelet ulos omalta mukavuusalueeltasi liian innokkaasti, saatat kävellä suoraan vaaran puolelle. Tänne eksyessäsi voit helposti menettää otteen hallinnan ohjaksista ja ampua täysin yli optimaalisen suoriutumiskyvyn alueen.

Minä yksin päätän, miten ja milloin astun ulos omalta mukavuusalueeltani

Toisinaan meidät pakotetaan oman mukavuusalueemme ulkopuolelle puhtaasti selviytyäksemme, ei koska hakisimme menestystä, mainetta tai kunniaa. Esimerkiksi ulkomailla työskentelyn vuoksi kotinsa jättävä nuori mies ei aina tee niin vain “kokeilun vuoksi.” Toisinaan kyseessä on pakotettu maanpako parempia mahdollisuuksia etsittäessä.

“Emme voi tulla siksi mitä meidän täytyy olla pysymällä sellaisina kuin olemme.”

-Max DePree-

Kumppaninsa 10 tai 20 yhdessä vietetyn vuoden jälkeen jättävä ihminen ei myöskään tee sitä menestyäkseen. Hän tekee sen ollakseen jälleen onnellinen, saadakseen itsensä ja omanarvontuntonsa takaisin. Joten meidän tulisi kuulla enemmän kuin niin kutsuttujen gurujen ajatukset, joiden mukaan ihmiset ovat asettautuneet aloilleen aivan liian mukavasti.

 

naisella on haavi

Pidetään mielessä, että muutoksiin ei koskaan tulisi suhtautua keveästi. Muutoksia tehdään, koska olemassa on konkreettisia, selviä ja objektiivisia tarpeita. Nämä tarpeet voivat olla tyytymättömyys, ilottomuus, eksistentiaalinen tyhjyys, apatia…

Yhteenvetona todettakoon, että on kannattavaa pitää mielessä ettei “muuttuminen muutoksen vuoksi” ole mitä oikeasti haluat. Ja ainoastaan sinä voit avata mukavuusalueesi lukitut ovet lähteäksesi tutkimusmatkalle etsimään sitä, mitä itse tarvitset. Juuri sinä päätät omalta kohdaltasi milloin tämä tapahtuu. Tällöin sinä tulet tuntemaan itsesi vahvemmaksi ja onnistut välttämään pelon kuristavan kouran.