9 tapaa pitää tilanne hallinnassa, kun asiat eivät mene suunnitelmien mukaan

· 20.4.2016

Sinullekin on varmasti joskus käynyt niin, että harmaat pilvet ovat peittäneet sinitaivaan tai myrsky on estänyt sinua näkemästä aurinkoa. Joskus sanotaan, että silloin kun lokaa tulee niskaan, sitä tulee sitten oikein kunnolla. Tämä pitää usein paikkansa. Kurjiin asioihin liittyy yleensä sietämätön, kamala tunne, jota et toivoisi pahimmalle vihamiehellesikään.

Sinun tulee kuitenkin tietää, että ”kaikki” ei ole huonoa. Ympärilläsi on sinusta välittäviä ihmisiä ja olet tarpeeksi vahva menemään vaikka läpi harmaan kiven. Vaikka kuvittelisit, että voimasi ovat täysin loppu, sydämesi jatkaa sykkimistään ja aivosi jatkavat ajatteluaan. Tämä auttaa sinua sysäämään esteet syrjään.

Kaikkein tärkeintä on, että pysyt rauhallisena. Jos olet rentoutunut, sinun on helpompi pitää pääsi kylmänä ja ajatella parhaiten sinulle sopivia vaihtoehtoja.

Pidä kiinni sisäisestä rauhastasi niinä kaikkein kamalimpinakin hetkinä noudattamalla seuraavia ohjeita:

1. Tunnista merkit, joita kehosi näyttää sinulle

Kun olosi on kireä, se johtuu siitä, että kehosi antaa sinulle varoitusmerkkejä. On tärkeää, että kiinnität huomiota kehon antamiin merkkeihin, kuten esimerkiksi jännittyneisiin lihaksiin, nopeasti poukkoilevaan sydämeen, kiihtyneeseen hengitykseen, kehon kohonneeseen lämpöön tai liikahikoiluun.

Emme kaikki koe samoja merkkejä ja tästä syystä on tärkeää, että opit tunnistamaan oman kehosi näyttämät merkit kun ne ilmenevät.

2. Hengitä syvään

On tärkeää, että osaat kontrolloida hengitystäsi, jotta pystyt pysymään rauhallisena kaikenlaisissa tilanteissa ja etenkin niissä, joissa sinusta tuntuu, että maailma murenee ympäriltäsi. Kun olet paineen alaisena, stressitasosi nousevat ja tästä syystä kiihtynyt hengitys on yksi näkyvimmistä ulkoisista merkeistä.

Tämä johtuu siitä, että keho valmistautuu taisteluun. Sulje silmäsi ja hengitä erittäin hitaasti. Pidättele ilmaa keuhkoissasi viiden sekunnin ajan ja päästä se sitten ulos erittäin rauhallisesti. Toista tämä yksinkertainen harjoitus niin monesti kuin on tarve, niin alat pikku hiljaa huomata muutoksia kehossasi. Tulet tuntemaan olosi rentoutuneemmaksi.

3. Yritä keksiä jotakin tekemistä

Kun olet kohdannut ongelman, tuntuu siltä kuin kaikki pyörisi tämän ongelman ympärillä. Kaiken energian keskittäminen kyseiseen huonoon asian saattaa kuitenkin vain pahentaa tilannetta. Joskus hankalia tilanteita kohdatessa on parempi idea pitää mieli kiireisenä muiden asioiden avulla, sillä ongelman pyörittely mielessä ei välttämättä auta mitään, vaan sen sijaan se vain lisää tuskaasi ja pahaa oloasi.

Tee mitä tahansa, mistä pidät. Kuuntele esimerkiksi musiikkia, lue kirjaa, katsele elokuvaa, lähde ulos jäätelölle tai kastele kukkasesi. Älä kuitenkaan jätä ongelmaasi täysin huomiotta. Mikäli voit tehdä jotakin asian parantamiseksi, tee niin. Mutta mikäli kyseessä on asia, jolle et mahda mitään, älä anna sen kuluttaa sinua loppuun.

Tilanteen hallinta lukeminen takkatulen ääressä

Olisi myös hyvä pitää keho aktiivisena jonkinlaisen liikunnan avulla. Tällä tavalla kehoon kasaantuva negatiivinen energia eliminoituu liikkeen ansiosta. Kokeile uintia, nyrkkeilyä, hyppynarun hyppimistä, tanssia, pyöräilyä tai lenkkeilyä. Ei ole olemassa mitään syytä, mikä takia sinun tulisi vain pysyä kotona kattoa tuijottamassa ja pyörittelemässä peukaloitasi.

4. Pureskele purukumia

Tämä saattaa vaikuttaa mielestäsi oudolta vinkiltä, mutta tämä on itse asiassa erittäin mielenkiintoinen tapa rentoutua. Mitä monet ihmiset tekevät ollessaan tylsistyneitä, surullisia tai huolissaan? He syövät, paljon. Ei kuitenkaan kannata ahtaa itseäsi täyteen jääkaapista löytyviä herkkuja, vaan pureskele sokeritonta purukumia. Tämä pitää sinut tyytyväisenä ja auttaa laskemaan stressitasojasi.

5. Leiki

Nauti itsestäsi samalla tavalla, kuin nautit ollessasi lapsi. Tätä varten sinun tulisi lyöttäytyä pienen ihmisen seuraan, joka ei ole kuutta tai seitsemää ikävuotta vanhempi. Tämä voi olla esimerkiksi oma lapsesi, veljen tai siskon poika tai tyttö, sisaruksesi, ystäväsi lapsi tai vaikkapa naapuri.

Sinun tulee kiinnittää huomiota siihen, kuinka vapautuneesti he käyttäytyvät leikkipuistossa, kuinka kaikki kiinnittää heidän huomionsa ja siihen, minkälaiset asiat saavat heidät nauramaan. Sitten sinun tulee matkia heitä parhaasi mukaan. Tämän aktiviteetin jälkeen tulet varmasti tuntemaan olosi väsyneeksi, mutta tulet myös tuntemaan olosi rauhalliseksi, hyväksi ja onnelliseksi. Mikä kaikkein tärkeintä, leikin aikana voit unohtaa ongelmasi.
Tilanteen hallinta leiki lasten kanssa

6. Suhtaudu asioihin useammin huumorilla

Naura asioille, joita sinulle tapahtuu, siitäkin huolimatta että muut saattaisivat ajatella sinun olevan hullu. Yritä löytää huonoistakin asioista hauskoja puolia. Se ei ole helppoa, mutta se ei myöskään ole mahdotonta. Naura itsellesi joka ikinen päivä.

7. Ota aikasi

Kun kehosi on jännittynyt, sydämesi sykkii nopeammin. Et pysty suhtautumaan selkeästi siihen, mitä sinulle tapahtuu ja haluaisit toimia analysoimatta tilannetta. Älä odotakaan, että pystyisit tällaisina hetkinä vastata omiin tai toisten kysymiin kysymyksiin. On parempi ottaa tarvittava aika ja antaa vastaus hieman myöhemmin.

8. Puhu ulkopuolisen ihmisen kanssa

Kyseessä voi olla terapeutti tai ihminen, joka ei suoranaisesti liity sinuun tai kyseiseen ongelmaan. Tämän täytyy olla ihminen, jolle sinun on mukava puhua, mutta joka osaa suhtautua asiaan puolueettomasti. Ulkopuolinen näkökulma voi auttaa sinua löytämään vastauksen, jollaista et olisi aikaisemmin tullut edes ajatelleeksi.

9. Kuvittele, miten joku muu toimisi tilanteessasi

Mikäli ihannoit jotakuta, olipa sitten kyseessä perheenjäsen tai julkkis, kuvittele miten tämä henkilö pääsisi pois tilanteesta, jossa sinä nyt olet. Miten hän toimisi? Mitä hän ajattelisi? Mitä hän sanoisi? Toimi, ajattele ja puhu sitten samalla tavalla.