Kuinka löydät uudelleen sisäisen lapsesi?

4.2.2016 en Psykologia 3 Jaetut

Varttuminen ja aikuiseksi kasvaminen ei tarkoita ainoastaan vanhemmaksi tulemista ja vuosien kertymistä tai ensimmäisten juonteiden ja ryppyjen ilmestymistä kasvoille tai edes sitä, että alkaa saada isoja asioita päätökseen. Aikuiseksi kasvaminen tarkoittaa sitä, että ihminen muuttuu kypsemmäksi ajan myötä ja että hän on oppinut käyttämään hyödykseen kaikki hyvät asiat elämänsä eri vaiheista ja kantamaan niitä mukanaan.

Ei kuitenkaan ole aina niin helppoa varttua kypsäksi aikuiseksi ainakaan silloin kun tavoitteena on harmonia tai onnellinen elämä. Meidän kaikkien elämässä tulee vastaan tiettyjä vaiheita, jolloin se aikuinen, joksi olemme varttuneet, tuntee olonsa turhautuneeksi ja kokee olevansa täynnä ratkaisemattomia sisäisiä konflikteja, jotka saavat elämän tuntumaan ansalta ja aiheuttavat hukkumiseen verrattavan karmean tunteen. Voimme kadottaa yleisen intomme ja kiinnostuksemme meitä ympäröivien asioiden ja ihmisten suhteen ja mikä pahempaa, voimme lakata jopa välittämästä itsestämme ja hyvinvoinnistamme.

Kun puhumme ”sisäisestä lapsestamme”, monet luultavasti vain ohittavat koko ajatuksen, sillä he eivät täysin ymmärrä sen todellista merkitystä. Toisinaan se yhdistetään kirjaimellisesti lapsuuteen eli siihen ”sokean viattomuuden” aikaan, jolloin ihmisellä ei ole minkäänlaista syvää käsitystä tai ymmärrystä siitä, millainen niin kutsuttu maailma tai todellinen elämä oikeasti onkaan. Tämän väistämättömän viattomuuden tai ennemminkin naiiviuden vuoksi pystymme hyväksymään lapsen kohdalla tietyn hulluuden ja spontaanin käytöksen, sillä “hän on liian pieni vielä oppimaan tai ymmärtämään”.

Meille aikuisille saattaa kuitenkin olla vaikea uskoa, että lapset voivat hyvinkin tietää joistain asioista enemmän kuin me aikuiset. Heillä on nimittäin vielä sellaisia arvoja, jotka me aikuiset olemme jo kauan sitten kadottaneet. Joskus myös sanotaan, että me kaikki elämme läpi elämämme sisäisen lapsemme kautta, joka on vain kätkeytynyt syvälle mieleemme. Meissä asuva pieni sisäinen lapsi on se, joka antaa meille luvan muodostaa tasapainon rationaalisen ajattelun ja toisenlaisen, rakkautta ja huomiota vaativan, vapaamman, aidomman ja toiveikkaamman ajattelun välille.

Sisäisen lapsemme ääni

Usko tai älä, sisäinen lapsemme ei ole hävinnyt minnekään tehdäkseen tilaa sille vakavalle ja muodolliselle aikuiselle, joka sinusta on nyt tullut. Se elää yhä syvällä sisimmässäsi, vaikka onkin visusti piilossa ja suurimman osan ajasta tukahdutettuna. Meistä tuntuu, ettemme voi antaa sen päästä valloilleen siksi, mitä se on ollut ja mitä se vielä tänäkin päivänä edustaa.

Sisäinen lapsemme vaatii meiltä monia eri asioita, mutta me silti emme aina osaa kuunnella sen ääntä:

  • Se pyytää olemaan antamatta niin suurta erityisasemaa turhille asioille, pienentämään ongelmien painoarvoa ja riisuutumaan surukuoresta ja korvaamaan sen iloisella asenteella, jonka kanssa kelpaa kulkea vapaana joka puolelle.
  • Sisäinen lapsemme pyytää meitä rakastamaan ja huolehtimaan siitä tasapuolisessa suhteessa. Se vaatii rakkautta ja sitä, että mekin puolestamme voisimme tarjota sille rakkautta. Se haluaa tulla syleillyksi, halituksi, huolehdituksi, ja se haluaa tulla koko elämämme keskipisteeksi.
  • Toisinaan sisäinen lapsemme myös vaatii meitä olemaan vähemmän ankara itseämme kohtaan. Se pyytää meitä rentoutumaan hiukan ja keskittymään sellaisiin yksinkertaisiin elämän pieniin asioihin, joita löydämme ympäriltämme. Se haluaa meidän arvostavan pieniä asioita, pieniä iloja ja voiton hetkiä. Ja se haluaa meidän leikittelevän ja kokeilevan uusia, jännittäviä asioita! Se suorastaan kerjää meitä, ettemme vahingossakaan kadottaisi intoamme ja elämänjanoamme ja taitoa inspiroida itseämme. Se haluaa palavasti meidän olevan spontaani tai toisin ilmaistuna: uskaltavan olla olemassa.

On kuitenkin olemassa yksi oleellinen asia, jota emme voi olla sivuuttamatta kun puhumme sisäisestä lapsestamme. On hyvinkin mahdollista, ettei sinun lapsuutesi kenties ollut kaikista onnellisinta laatua, ja että olet kätkenyt sisällesi aivan liian monia haavoja, menneitä kummituksia ja suruja. Tässä tapauksessa saattaakin olla, ettet sinä välttämättä milloinkaan todella, aivan oikeasti koskaan saanut olla lapsi.

Silloinen tilanne on saattanut pakottaa sinut kasvamaan aikuiseksi äkkiä ja pakolla ilman sitä etuoikeutta, että olisit saanut minkäänlaista tilaisuutta edes nauttia niistä ulottuvuuksista ja ominaispiirteistä, joita normaalisti varttuessa pääsee kokemaan ja tuntemaan: rakkaudesta, arvostuksesta, hellistä tunnesiteistä, tuesta ja ymmärryksestä.

Kaikki tämä johtaa lopulta siihen, että me vartumme epävarmuuksien ympäröimänä siten, ettemme voi kunnolla oppia luottamaan kehenkään ja että meille kehittyy erilaisia pelkoja ja epävarmuuksia. Mitä voimme siinä tapauksessa tehdä ja kuinka meidän pitäisi toimia?

sisainen-lapsi2

Sisäisen lapsemme uudelleenlöytäminen ja pelastaminen

Sanotaan usein, että sellainen ihminen, joka kykenee luomaan taidetta, tietää kuinka elää yksinkertaisella tavalla, ymmärtää ilman mitään erityistä syytä hymyilemisen tärkeyden, eikä ole milloinkaan onnekseen joutunut rikkomaan siteitään sisällänsä asuvaan pieneen lapseen.

On mahdollista, että tällaiset ihmiset toisinaan leimataan ”hulluiksi” spontaanin luonteensa tai toisinaan pintaan puskevan itsekeskeisyytensä vuoksi. Uskommepa sitä tai emme, eräänlainen kuvainnollinen napanuora yhteydessä terveeseen ja onnelliseen sisäiseen lapseen on hyvinkin rikastuttava kokemus, jolla on kyky parantaa monet henkiset haavamme ja vahvistaa itsetuntoamme aivan uskomattomalla tavalla.

Kuinka voimme muodostaa uudelleen yhteyden sisäiseen lapseemme ja tehdä linkistä vahvan? 

1. Kuvittele itsesi lapsena mielessäsi, katso vaikka vanhaa lapsuudenkuvaasi, jos koet sen tarpeelliseksi. Tämä on yksinkertainen harjotus, joka saa sinut heijastamaan tunteitasi ja ajattelemaan syvällisemmin. Yrität itsetutkiskelun keinoin inspiroida itseäsi muistamaan syvimmän itsesi koostumuksen ja sen menneisyyden, jossa sisäinen lapsesi piileksii.

2. Ajattele mielessäsi olevaa kuvaa ja siirry muistoissasi johonkin sellaiseen hetkeen, jossa olit vasta 7- tai 8-vuotias pieni ihminen. Mitä näet? Oletko huoleton olento, kovaääninen, kapinoiva ja sanavalmis? Kysy itseltäsi, onko sinussa vielä jotain samoja piirteitä tällä hetkellä kuin ne, joita havaitset muistikuvissasi? Olitko lapsi, joka nautti vanhempiensa halaamisesta? Pidä kiinni tästä rakkaudesta.

Näetkö kenties jonkinlaista surua menneisyydessä tai ehkäpä kirvelevän haavan? Hyväksy se ja anna anteeksi, niin tulet tuntemaan olosi paljon vapaammaksi ja kevyemmäksi. Sinun täytyy tuoda tyyneyden tunne tuohon muistoon – jonkinlainen tasapaino – jossa et tunne minkäänlaista katkeruutta sitä kohtaan, joka sinua on painanut alaspäin. Kun muisto peitetään tyyneydellä, voit sinäkin vihdoin elää rauhassa asian kanssa.

3. Siirry nyt eteenpäin henkilökohtaisissa kuvitelmissasi ja pyri muodostamaan molemminpuolinen keskusteluyhteys sisäisen lapsesi kanssa. Ryhdy siis keskustelemaan itsesi nuoremman version kanssa. Sinun täytyy muodostaa tähän henkilöön voimakas side ja kysyä, mitä hän tarvitsisi sinun tekevän, jotta te molemmat voisitte jälleen olla onnellisia. Kuuntele hänen sanojaan ja pyyntöjään ja ota ne tosissasi.

Sinun pitää vakuuttaa hänelle, että aiot ottaa hänen tarpeensa ja toiveensa paljon paremmin huomioon tästä hetkestä eteenpäin. Sinun on luvattava hänelle, että tulet rakastamaan häntä voimakkaammin, että aiot pitää hänestä erityisen hyvää huolta ja että te yhdessä voitte kulkea eteenpäin aivan uudenlaisella innolla ja pilkkeellä silmäkulmassa. Älä enää keskity liiallisesti vastaasi tuleviin ongelmiin vaan naurunpyrskähdyksiin, aidompaan olemiseen ja omien perustunteiden huomioimiseen ja tyydyttämiseen.

Nyt on jo korkea aika. Ota siis sisäistä lastasi jämäkästi kädestä kiinni äläkä koskaan enää anna hänen kadota tai karata pois elämästäsi.

UUTISIA VERKOSSA