Mitä voimme oppia elokuvasta ”Kaunis mieli”?

30.12.2015 en Elokuvat 125 Jaetut

John Nash, upean ”Kaunis mieli” -elokuvan inspiraation lähteenä toiminut matemaattinen nero, menehtyi aiemmin tänä vuonna.

Sylvia Nasarin samannimiseen romaaniin perustuva ja vuonna 2001 tuotettu elokuva oli valtaisa menestys, joka nappasi neljä Oscar-palkintoa ja keräsi itselleen lukemattomasti ihailijoita. Russell Crowen tähdittämä elokuva tarjoaa yleisölle tärkeän ja kauniin viestin, joka kehottaa meitä etsimään keinoja ylittää omat rajamme, olivatpa ne sitten mitä tahansa.

Niille, jotka eivät tunne John Nashin huikeaa tarinaa… 

John Nash oli 30-vuotias kun lääkärit diagnosoivat, että hän sairastaa paranoidista skitsofreniaa. Se oli varsin huomattava sairaus, joka vaikutti häneen voimakkaasti monilla eri tavoin.

Hän oli loistava, kerrassaan upea ja lupaava ihmisyksilö kun se tapahtui. Mikään ei kuitenkaan estänyt häntä pyrkimään määrätietoisesti kohti unelmiaan ja päämääriään. Vuosien alistuminen julmiin hoitoihin yrityksenä päihittää mielisairautensa oli hyödyksi, sillä John Nash pystyi siten pitämään oireensa kurissa.

Hän oppi elämään hallusinaatioidensa kanssa. John kuuli ääniä ja näki erilaisia asioita… mutta hän kykeni sietämään ja hallitsemaan niitä.

Luonnollisesti hänen täytyi tehdä lujasti töitä taistellakseen sairautta vastaan aina elämänsä loppuun saakka. On erittäin monimutkaista elää elämäänsä pystymättä erottamaan, mikä on oikeaa ja mikä ei. John Nashin loistava mieli kuitenkin pystyi siihen.

Nash voitti Nobelin muistopalkinnon (Nobel Memorial Prize) kauppatieteen saralla vuonna 1994 kuuluisan peliteoriansa ansiosta, joka vielä tänäkin päivänä on hyvin paikkansapitävä ja hyödyllinen apu strategisen ymmärryksen kehittämisessä. John Nash taisteli sairauttaan vastaan läpi koko elämänsä. Ja kyllä, hän lopulta selviytyi voittajana. Hän nimittäin näytti, että hän pystyi elämään elämäänsä täysin erilaiseen tapaan kuin mitä hänen sairautensa edellytti häneltä.

Hänen kuolemansa, aivan kuten muutkin hänen elämänsä käännekohdat, tapahtui täysin odottamattomasti. Toukokuun 23. päivä vuonna 2015 Nash nimittäin menehtyi yhdessä vaimonsa kanssa liikenneonnettomuudessa.

Häät

Sinnikkyyden ja toivon perikuva 

Me jäämme hänelle valtavasti velkaa, emme ainoastaan sen vuoksi mitä hän on antanut tieteelle, vaan siksi, että hän kertoi meille tarinansa ja palautti ”maailman takaisin terveiden kirjoihin” opettamalla meille, että joka ikinen mieli on kaunis.

John Nash piti kiinni älykkyydestään kynsin ja hampain ja eli sovussa päässään kuulemiensa äänien kanssa, vaikka ne yrittivätkin kovasti saada hänet lamaantumaan. Hänen ponnistelunsa oli kaukana helposta. Kaikesta huolimatta hän lopulta ymmärsi, että jotta hän voisi elää elämäänsä onnellisena, tulisi hänen vain hyväksyä tilanne. Ja sen huomasi.

Häneen iski inspiraatio salaman lailla. Hän pystyi luomaan itselleen oman tasapainoisen maailman jatkuvasti muuttuvan maailman sisään. Ja se, mikä aluksi oli valtaisaa taistelua, päätyi lopulta olemaan hänelle omassa kehityksessään se kaikkein kotoisin tila. Rajoituksistaan huolimatta Nash sai työpaikan professorina MIT-yliopistossa ja pystyi siten jakamaan kaiken sen loistokkuuden ja terävyyden, jonka hänen mielisairautensa aiemmin pyrki tuhoamaan.

John Forbes Nash, Jr. opetteli elämään skitsofrenian kanssa läpi elämänsä soveltamalla tilanteeseen ajatusta siitä, että “jokaiseen ongelmaan on olemassa ratkaisu”. Tämä on sääntö, joka ei välttämättä tietenkään päde kaikkiin mielisairaudesta kärsiviin ihmisiin, mutta jonka voi ottaa ohjenuoraksi elämässään ainakin jossain muodossa.

Eläminen sen tiedon kanssa, että suurin osa kärsimyksistämme ei ole vältettävissä, on hyvä periaate. Epäilemättä John Nash antoi meille avaimet elämästämme nauttimiseen: hyväksy, liiku virran mukana ja toimi.

Avain miettii missä lukko

Voiko skitsofreniaa siis parantaa vai ei? 

Joissain tilanteissa on tarpeen, että sen sijaan että annetaan loistokkaan mielen puhua, käytetään kärsivällistä sydäntä kuuntelemiseen.

Tutkiva journalisti Robert Whitaker huomasi, että jo pidemmän aikaa Suomen Länsi-Lapista löytyi kaikkein eniten skitsofreniasta kärsiviä ihmisiä väkilukuun nähden. Jotta pystyisit hahmottamaan tilanteen paremmin, tässä osassa Lappia asuu noin 70 000 ihmistä ja 70-luvulla sekä 80-luvun alkupuolella siellä todettiin 25 tai enemmän skitsofreniatapausta joka vuosi. Tämä on tuplasti tai joissain tapauksissa jopa kolminkertaisesti enemmän kuin muualla Suomessa tai Euroopassa ylipäätään.

Mutta vuonna 1969 Yrjö Alanen saapui Turun psykiatriseen sairaalaan. Noina aikoina maassa oli hyvin vähän sellaisia psykiatreja, jotka uskoivat psykoterapian mahdolliseen hyötyyn psykoosin hoidossa.  

Alanen kuitenkin oli sitä mieltä, että hallusinaatiot ja paranoidit harhaluulot, jotka esiintyivät skitsofreniasta kärsivien potilaiden kohdalla, osoittivat jotain hyvin merkityksellistä ja huomionarvoista lähemmin tarkateltuna.

Niinpä he alkoivat tutkimaan asiaa kuuntelemalla itse potilaita ja lisäksi myös heidän perheenjäseniään.

Tämän prosessin aikana he loivat uuden hoitomallin, jota he alkoivat kutsua nimellä ”tarpeenmukainen hoito (NATM).” Tämä hoito ottaa huomioon sen, että jokainen ihminen on ainutlaatuinen ja vaatii siksi erityistä hoitoa, joka on muokattu juuri hänen tarpeisiinsa sopivaksi.

Jotkut potilaat esimerkiksi vaativat sairaalahoitoa kun taas toiset eivät sitä vaadi. Lisäksi on olemassa potilaita, jotka hyötyvät pienistä määristä psykiatrisia lääkkeitä (esim. rauhoittavia tai antipsykoottisia lääkkeitä) kun taas toiset eivät niistä hyödy lainkaan.

Mielen salat

Kuten siis todettua, he muokkasivat ja työstivät jokaista tapausta siltä pohjalta, että jokainen ihminen ja tilanne on ainutlaatuinen kokonaisuus. Siksi he tulivat myös yhä enenevässä määrin tietoiseksi jokaisen potilaan tarpeista sekä myös heidän perheidensä tarpeista. Tietysti hoitoon liittyviä päätöksiä tehtiin yhdessä tuumin ja hyödyntäen mielipiteiden monimuotoisuutta.

Terapiaistunnot eivät keskittyneet psyykkisten oireiden minimoimiseen, vaan sen sijaan potilaan aiempiin menestymisiin ja saavutuksiin, joiden kautta pyrittiin vahvistaa henkilön otetta omaan elämäänsä.

Näin tekemällä potilaat eivät menetä toivoaan samalla tavalla kuin muissa tilanteissa. He pystyvät ylläpitämään jonkinlaista ”normaaliutta” ja katsoa rohkeasti eteenpäin itsensä eristämisen sijaan.

Viime aikoina Open Dialogue Therapy -terapiamuoto on muuttanut valtavasti tilannetta “psykoottisen väestön” kohdalla läntisessä Lapissa. Varojen sijoittaminen alueen psykiatristen palveluiden parantamiseen on vähentynyt hurjasti ja nykyisellään siellä kulutetaan vähemmän varoja mielenterveyden hoitoon kuin missään muualla Suomessa. Kaksikymmentäviisi uutta tapausta vuodessa on muuttunut vain kahteen tai kolmeen uuteen tapaukseen vuoden sisällä.

On siis aivan selvää, että asioita voi tehdä toisellakin tavalla. On myös olemassa hieman toisenlainen tapa hoitaa skitsofreniaan tai mihin tahansa muuhun psyykkiseen sairauteen sairastuneita henkilöitä, joka mahdollistaa heidän kohdallaan täysin erilaisen elämän kuin mitä heidän sairautensa myötä he normaalitilanteessa voisivat odottaa.

Muista siis tämä: aina on olemassa parempia tapoja tehdä jokin asia. Mutta mikäli me yhteiskuntana tunnemme olevamme sairas emmekä tee asialle mitään, emme myöskään milloinkaan pääse näkemään kuinka meistä jokaista odottaa tunnelin päässä kerrassaan upeasti loistava valo.

UUTISIA VERKOSSA