Silmien avauduttua ei ole paluuta entiseen

On olemassa sellaisia haavoja, jotka eivät riko ihoamme, vaan saavat sen sijaan silmämme avautumaan. Kun silmämme avautuvat, meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin koota särkyneiden unelmiemme palaset ja keskittyä rakentamaan oma arvokkuutemme uudelleen. Meidän on annettava itsetunnollemme tilaa kohota jälleen, jotta voimme jatkaa elämäämme pää pystyssä ja katsoa vakaasti tulevaisuuteen mahdottomuuksia tavoittelematta.

Tietoisuus kohtaamastamme todellisuudesta ei aina tule tuskallisen tilanteen kautta, joka iskee meihin varoittamatta, ilman puudutusta. Se tapahtuu joskus hienovaraisemmin, monien pienempien asioiden kasaantuessa suuremmiksi. Se kasvaa kuin hienovarainen, sinnikäs juoru vakuuttaen meidät viimein jostakin, jota ehkä olimme jo lähes alusta saakka epäilleet. Silmiemme avauduttua ei paluuta entiseen ole.

Hengellisellä tasolla puhutaan yleisesti termistä “kolmas silmä”. Se on mielenkiintoinen ja epätavanomainen määritelmä, jossa on paljolti kyse juuri tästä samasta asiasta. Buddhalaisuuden ja hindulaisuuden mukaan tuossa “silmässä” sijaitsevat tietoisuutemme sekä henkilökohtainen intuitiomme, joka avaa meidät omakohtaisen heräämisen kokemukselle. Tuossa uudessa olemassaolon tilassa voimme nähdä asioita, joiden todellisuus muulloin pääsee meiltä pakenemaan.

Tämä on ehkäpä suurin ongelmamme: katsomme, kuitenkaan näkemättä. Monesti me vain ajelehdimme päivittäisissä rutiineissamme, kunnes vihdoin tyytymättömyys saa vallan. Meille on melko yleistä antautua tietynlaisiin ihmissuhteisiin, joissa annamme kaikkemme. Emme edes huomaa, että saamme itse juodaksemme vain onnettomuuden maljasta. Silmiemme avaamisessa todellisuudelle ei ole kyse ainoastaan tietoisuutemme heräämisestä, vaan henkilökohtaisen vastuun ottamisesta.

Katsomme näkemättä: on aika avata silmämme

Aristoteles on sanonut, että aistimme muodostavat kuvan meitä ympäröivästä maailmasta kokonaisuutena. Tässä edellä mainitussa tapauksessa, meidän on siis mahdollista nähdä totuus ainoastaan silloin, kun meillä on selkeästi halu siihen. Ainoastaan silloin mielemme kykenee luomaan yhteyden kaikkeen meitä ympäröivään ja meille ilmestyvään todellisuuteen.

Tätä ei ole helppo saavuttaa. Se vaatii selkeää aikomusta, kriittistä ajattelua ja, enemmän kuin mitään muuta, rohkeutta nähdä tilanteet niin kuin ne todellisuudessa ovat, eikä niinkuin me haluaisimme niiden olevan. Saattaa kuulostaa raa’alta väittää, että monet meistä kulkevat koko elämänsä lävitse silmät sidottuina. Ihmisten hakeutuessa terapiaan selvittääkseen ahdistuneisuuden, väsymyksen, pahan olon tai apatian alkuperää, terapeutti löytää kuitenkin yleensä monia syy-yhteyksiä.

Yksi niistä on, että vastustamme täysin asioiden näkemistä sellaisina kuin ne oikeasti ovat. “Kumppanini rakastaa minua. Myönnän, että hän joskus kohtelee minua huonosti. Käsiteltyämme asiaa hänestä kuitenkin tulee jälleen se upea ihminen, joka todella rakastaa minua.” tai “Se on totta, että minun täytyi päättää tuo parisuhde, koska vanhempani eivät pitäneet kumppanistani. He kuitenkin ovat aina tienneet, mikä minulle on parhaaksi…” 

Meillä on monia syitä sille, miksi usein kieltäydymme näkemästä asioita niin kuin ne todella ovat. Pelkäämme nähdä, keitä me oikeasti olemme. Pelkäämme totuuden kohtaamista. Pelkäämme yksinäisyyttä tai sitä, ettemme tiedä kuinka toimia… Tämä psyykkinen vastustus muodostuu mielen esteeksi – aidaksi, suojelumekanismiksi, joka ajaa onnemme tiehensä. Emme saa unohtaa, että onnellisuus on ennen kaikkea vastuun ottamista. Kun lopulta saamme siitä otteen, kun silmämme avautuvat, ei paluuta entiseen ole. Silloin on tullut aika toimia.

Silmien avautuminen – ei paluuta entiseen

Yksinkertainen, käytännöllinen ja hyödyllinen tapa oppia avaamaan silmämme totuudelle on mielen lepo. Se saattaa ehkä kuulostaa hieman oudolta. Mielen levossa ei ole kuitenkaan kyse mielemme vaientamisesta, sen asentamisesta pois päältä tai avainten poistamisesta aivoprosessiemme moottorista, vaan kyse on hiljentymisestä, juuri sen “kolmannen silmän” aktivoimisesta, johon buddhalaisuus viittaa.

“Ainoastaan sydämellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä.”

– Pikku Prinssi (Antoine de Saint-Exupéry) –

Alle olemme koonneet sarjan askelia, joita tämä edellyttää:

• Etsi rauhallinen paikka, jossa ei ole aisteja stimuloivia virikkeitä (ääniä, sekä minkäänlaista fyysistä tunnetta, esimerkiksi kylmää tai painetta).
• Pyrkiessäsi hiljentämään mielesi, on melko normaalia, että ärsyttävät tai hyödyttömät ajatukset tunkeutuvat välittömästi täyttämään mielemme. Näihin kuuluvat tekemämme ja sanomamme asiat, tapahtumat elämässämme ja toisten ihmisten kertomat asiat…
• Kun joku tällainen ajatus tunkeutuu mieleesi, visualisoi kivi, joka on heitetty veteen. Kuvittele sen iskeytyvän veden pintaan ja häviävän.

• Kun alamme hallita ja torjua näitä tunkeilevia tai hyödyttömiä ajatuksia, pelot ja huolet hiipivät mieleemme. Niiden lisäksi tulevat muistot, jotka ovat juurtuneet syvälle alitajuntaamme, ja joihin emme ole kiinnittäneet huomiota (tekohymy, helveksiva katse…).
• On aika pohtia noita tunteita ja muistoja kysymällä, miksi ne saavat negatiiviset tunteet nousemaan pintaan. Tässä vaiheessa on tärkeää välttää tekosyitä ja nopeasti tehtyjä arviointeja (kumppanini puhui minulle karkeasti, mutta minä olin varmasti provosoinut häntä). Pyrkimyksenä on nähdä asiat sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat, näyttivätpä ne meistä kuinka raaoilta tahansa, ja vaikka se tuntuisi kuinka kipeältä.

Jotta tämä harjoitus toisi tuloksia ja auttaisi meidän silmiämme avautumaan, meidän on harjoiteltava sitä joka päivä. Näemme totuuden ennemmin tai myöhemmin. Se auttaa meitä poistamaan siteen sydämemme päältä sekä avaamaan ne kahleet, jotka olivat saaneet meidät tyytymättömyyden ansaan. Tämän jälkeen ei paluuta entiseen ole, ja meillä on vain yksi vaihtoehto: ulospääsyn avain on henkilökohtaisessa vastuussamme katsoa eteenpäin, kohti omaa vapauttamme ja onneamme. Taaksepäin katsominen ei ole enää sallittua.