Logo image
Logo image

Suvaitsemattomuus epävarmuutta kohtaan: masennuksen ja ahdistuksen ydin

3 minuuttia
Suvaitsemattomuus epävarmuutta kohtaan: masennuksen ja ahdistuksen ydin
Viimeisin päivitys: 04 kesäkuuta, 2017

Suvaitsemattomuus epävarmuutta kohtaan on yksi masennuksen ja ahdistuksen avaintekijöistä. Sen synty voitaisiin selittää helposti sillä, että emme kykene hyväksymään muutoksia myönteisinä tai rakentavina asioina.

Tämän kaltaisella suvaitsemattomuudella on tärkeä rooli myös taipumuksessamme huolehtia asioista liikaa. Tapa, jolla meidän on hyväksyttävä epävarmuus tai tuntematon, voi aiheuttaa kolhun henkiseen olotilaamme. Se voi jopa edistää sellaisten psyykkisten ongelmien kuten ahdistuksen ja masennuksen esiintymistä.

Joskus vaikutamme olevan allergisia uusille asioille, muutoksille ja niiden esiin tuomille hankaluuksille. Pelkäämme hyväksyä sitä, että asiat eivät ole enää niin kuin ne ovat olleet tähän asti. Se saa meidät sulkeutumaan itseemme emmekä kiinnitä huomiota toisiin mahdollisuuksiin jotka voivat johtaa meidät parannuksen tielle.

“Pidämme epävarmuutta kaikista pahimpana kunnes todellisuus todistaa toisin.”

– Jean Baptiste Alphonse Karr –

Some figure

Mitä on suvaitsemattomuus epävarmuutta kohtaan ja mihin se perustuu?

Määritelmän mukaan suvaitsemattomuus epävarmuutta kohtaan on henkilökohtainen piirre, joka koostuu epävarmuutta kohtaan muodostuneista kielteisistä uskomuksista, sekä siitä mihin se viittaa.

Tuoreet todisteet osoittavat että suvaitsemattomuus epävarmuutta kohtaan on suuntautunut tulevaisuuteen. Se ei ole kuitenkaan sama kuin suvaitsemattomuus epäselvyyttä kohtaan, jonka ymmärretään vaikuttavan nykyhetkeen.

Voimme näin ollen painottaa sen edustavan kahta ulottuvuutta:

  • Suvaitsemattomuus, joka kohdistuu tulevaisuuteen, tarkoittaa sitä että odottamattomat tapahtumat ovat hyvin kiusallisia. Tällaista päättelykuviota pidetään tärkeänä tekijänä erityisesti alttiudessa kärsiä ahdistuneisuuteen ja masennukseen liittyvistä ongelmista.
  • Estävä suvaitsemattomuus: kun pieninkin epäilys tukkii sinut ja saa sinut lopettamaan sen mitä juuri sillä hetkellä teet. Tämä erityinen tekijä on usein mukana muun muassa sellaisissa poikkeamissa kuten pakko-oireisessa häiriössä.

Suvaitsemattomuus epävarmuutta kohtaan on transdiagnostinen käsite, joka otetaan paremmin huomioon kun on kyse sellaisten psyykkisten ongelmien kuten ahdistuksen ja masennuksen arvioimisesta. Sen arvon ymmärtäminen voi auttaa meitä käsittelemään kaikkia näitä ajatuksia ja tunteita tehokkaammin. Kaikkia sellaisia ajatuksia ja tunteita, jotka tuhoavat meidät sisältä luoden valtavaa epämukavuutta.

“Epävarmuus on niin epämiellyttävää ihmisille, että sen sijaan että hyväksyisimme sen voidaksemme hallita sitä, keksimme mieluummin tarinan itsellemme siitä mitä tulee tapahtumaan. Tarinan joka meille on kerrottu ja jonka kerromme myös toisille.”

Some figure

On tärkeää että teemme ajatuksistamme joustavia

Meidän pitäisi huomauttaa että ehdottoman varmuuden etsiminen tuottaa vain murhetta. Kaikki ei ole vain syytä ja seurausta. Itse asiassa mikään tässä elämässämme ei ole ehdotonta. Meillä kaikilla on tapana kysyä itseltämme seuraavanlaisia asioita; Mitä tapahtuisi jos kaikki nämä säryt olisivat piilevän syövän oireita? Mitä tapahtuisi jos en löytäisi hyvää työpaikkaa?

Sekä vastaukset, joita annamme itsellemme tämän tyyppisiin kysymyksiin, että toistuvuus ja tietyn tyyppiset tapahtumat jotka saavat ne nousemaan esiin, ovat päättäviä tekijöitä kun tätä taipumusta ajatellaan vaarallisena tottumuksena. Ihmisillä, joilla on masennusta, ahdistusta tai vastaavanlaisia ongelmia, on tapana olla luonnostaan katastrofaalisempia tai kielteisiä. 

Reagoimme voimakkaasti epävarmuuteen koska rakastamme varmuutta. Rakastamme sitä että kaikki on suunniteltu. Tämä johtaa siihen että erehdymme yliarvioimaan sellaisten tapahtumien, joista tiedämme vain vähän, negatiivisia seurauksia. Tai minkä tahansa tapahtuman joka ei sovi käsitykseemme “normaalista”.

Some figure

Yrityksemme lisätä varmuuttamme vähentää suvaitsemattomuuttamme epävarmuutta kohtaan ja johtaa huoltemme lisääntymiseen. Sen sijaan, jos lisäät sietokykyäsi epävarmuutta kohtaan, huolesi vähenevät. Ja se on synonyymi sille että olet joustavampi.

Voimme todella oppia suvaitsemaan epävarmuutta paremmin. Loppujen lopuksi kyse on vain tavasta jota voidaan muokata. Ensimmäiseksi voit tutkia reaktiota joka sinulla ilmenee kun kohtaat tuntemattomia tilanteita. Sen jälkeen voit yrittää punnita selkeästi sitä mahdollisuutta, että kyseinen tapahtuma voi tapahtua monella eri tavalla. Tavoilla jotka eivät välttämättä sovi odotuksiimme.

Jos suvaitsemattomuus epävarmuutta kohtaan tekee meistä jäykkiä ja onnettomia, sen suvaitseminen voi auttaa meitä olemaan joustavampia ja siten myös onnellisempia. Usein avain muuttumiseen ja täyden psyykkisen terveyden saavuttamiseen on siellä missä vähiten oletamme sen olevan. Ja tämä löytö on täydellinen esimerkki siitä.

Some figure

 

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.