Sietämätön tarve olla aina oikeassa

· 5.11.2017

On ihmisiä, joiden mieli on aina asettunut määrätietoisesti ”olen oikeassa ja sinä olet väärässä” -tyyppiseen asennoitumiseen. Heidät luokitellaan ihmisiksi, joilla on suuret egot ja hyvin vähän empatiakykyä. He ovat erikoistuneet jatkuvien kiistojen aloittamiseen ja ovat taitavia ammattilaisia horjuttamaan harmoniaa kaikella tapaa.

Emme voi kiistää sitä, että oikeassa oleminen on jotakin, mistä me kaikki pidämme. Se vahvistaa meidän itsetuntoamme. Mutta suurin osa meistä ymmärtää rajansa. Tiedämme, että on elintärkeää kehittää rakentava asenne, nöyrä elämänkatsomus sekä muiden näkemysten arvostukseen ja kunnioitukseen kykenevä empaattinen sydän.

”Usko on jotakin johon takerrut, koska luulet sen olevan totuus.”

Deepak Chopra-

Yksi ihmiskunnan suurimmista vääryyksistä on kuitenkin sietämätön tarve olla aina oikeassa. ”Minun totuuteni on ainoa totuus ja sinun ei ole minkään arvoinen,” kulkee läpi monen ihmisen ajatuksen, ja jopa joidenkin organisaatioiden, poliittisten ryhmien tai maiden, jotka haluavat myydä meille heidän aatteensa kuin moralisoivina esittelylehtisinä.

Sen sijaan että näkisimme sen jonakin eristettynä tai likimääräisenä, meidän pitäisi olla tietoisia siitä, että se on jotakin vakavaa. Koska se, jolla on pakkomielle olla aina oikeassa, päätyy kärsimään kahdesta armottomasta sivuvaikutuksesta: eristys ja terveyden menetys. Meidän pitäisi kyetä olemaan yhteydessä muiden kanssa, olemaan ymmärtäväisiä, kunnioittavia sekä tarpeen vaatiessa kyetä luomaan harmoninen ympäristö.

veneilijät katsovat maapalloa edessään

Kaksi miestä veneessä: tarina sokeudesta, pelosta ja ylpeydestä

Thich Nhat Hanh, tunnetaan myös nimellä ”Thay” (opettaja vietnamin kielellä) on zen-opettaja, runoilija ja rauhanaktivisti. Hän on julkaissut yli 100 kirjaa ja Martin Luther King nimesi hänet Nobelin rauhanpalkinto -ehdokkaaksi. Monien Thayn kertomien tarinoiden joukossa on yksi, joka antaa meille hyvän esimerkin ihmisen tarpeesta olla oikeassa. Tarina alkaa eräänä aamuna Vietnamin alueella. Oli vuosi 1960 ja sota oli levinnyt läpi kerran niin rauhaisan ja seesteisen maan, joka oli ihmisten rutiinien merkitsemä.

Yhtenä päivänä kaksi kalastajaa suunnisti ylävirtaan, kun yhtäkkiä he havaitsivat veneen tulevan alavirralta heitä kohti. Yksi vanhoista miehistä yritti soutaa reunalle ajatellen että se oli vihollisten vene. Toinen alkoi huutaa kovaan ääneen nostaen aironsa ajatellen että se oli varomaton ja kokematon kalastaja.

Kalastajat alkoivat väitellä toistensa kanssa kuin pienet lapset koulun kentällä. Hetkeä myöhemmin virtaa alaspäin menevä vene osui heihin täydellä voimalla heittäen heidät veteen. Vanhat miehet pitivät kiinni kelluvista puunpalasista ja huomasivat, että toinen vene oli tyhjä. Kumpikaan heistä ei ollut oikeassa. Oikea vihollinen oli heidän oma mielensä. Kaksi itsepäistä mieltä ja vanhat silmät jotka eivät enää pystyneet näkemään samanlaisella visuaalisella tarkkuudella kuin ennen. 

kivimiehen rinnassa on lukittu ovi

Meidän uskomuksemme ovat omaisuuttamme

Ihmiset ovat todellisia uskomusten koneita. Me sisäistämme ne ja asennamme ne mieleemme toistaaksemme niitä uudestaan ja uudestaan kuin litaniaa. Lopulta niistä tulee osa omaisuutta, objekti jota täytyy puolustaa voimakkaasti. Itse asiassa meidän egomme on vankkumattomilla uskomuksilla varustettu monimuotoinen mosaiikki. Uskomuksilla, joiden puolesta tulemme todennäköisesti menettämään ystäviä, kunhan vain olemme aina oikeassa. 

”Sinä leikkaat ja laitat hiuksesi, mutta unohdat aina leikata egosi.”

Albert Einstein-

Toisaalta on hyödyllistä muistaa, että meillä kaikilla on oikeus omiin mielipiteisiimme, omiin totuuksiimme sekä mieltymyksiimme. Niihin, joiden olemme huomanneet ajan myötä identifioivan ja määrittelevän meitä. Varovaisuutta kuitenkin tarvitaan, koska minkään näistä näkökohdista ei pitäisi ”kidnapata” meitä siihen pisteeseen, että heitämme itsemme vankityrmään, jossa ”minun totuuteni on ainoa merkitsevä totuus.”

On ihmisiä, jotka elävät täysin sisäiseen dialogiin uppoutuneena. He hokevat jatkuvasti omien ajatustensa olevan muita parempia, kuin mantraa toistellen. Heidän näkökulmansa on muuttumaton ja heidän totuutensa korvaamattoman viisauden loistoa. Tämänkaltainen ajattelu syöksee heidät viettämään elämäänsä etsien ihmisiä ja tilanteita, jotka vahvistavat heidän uskomuksiaan, sekä tämän rajoitetun jakamattoman maailman ”totuuksia”, joita ei pitäisi kyseenalaistaa.

Seuraukset tällaisten päänsisäisten keskittymien kanssa elämisestä ovat yleensä vakavia ja melkein peruuttamattomia.

pikkulentokone savuttaa miehen naamaan

Toivoton tarve olla aina oikeassa ja sen seuraukset

Maailma ei ole mustavalkoinen. Elämä ja ihmiset löytävät kauneutensa sekä ilmauksensa monimuotoisuudesta ja erilaisista ajatuksista, erottuvista näkökulmistaan ja olemalla aina avoin oppimiselle, kasvamiselle sekä eteenpäin siirtymiselle.

”Kaunein lahja, jonka voimme toiselle antaa, on huomiomme.”

Thich Nhat Hanh-

Pysyminen vain omissa mielipiteissämme sekä universaalin totuuden kieltäminen ovat vastoin ihmisyyden perusolemusta ja jopa vastoin vapaan tahtomme harjoittamista. Se ei ole lainmukaista, loogista saati tervettä. James C. Coyne, kirjailija, psykologi ja University of Pennsylvanian School of Psychology -koulussa palvellut professori vahvistaa, että tarve olla aina oikeassa on nykyaikaista pahuutta, joka kykenee vaikuttamaan meidän fyysiseen ja henkiseen terveyteemme

University of Bradfordin (Iso-Britannia) teettämän tutkimuksen mukaan lähes 60 % tällä tavalla profiloiduista ihmisistä kärsii psyykkisistä haavoista, korkeasta stressitasosta sekä toimimattomista perhesiteistä. Lisäksi, aivan kuin tämä ei olisi jo tarpeeksi, he ovat ihmisiä jotka muuttavat ympäristönsä harmoniaa, mihin tahansa menevätkin.

punainen puu naisen kasvojen edessä

Johtopäätöksenä, jotakin minkä me kaikki tiedämme on se, että meidän arkipäivistämme muodostuu virtaus, jossa vaihtelevat ja monimutkaiset virrat menevät ristiin. Olemme kaikki omassa veneessämme, menossa joko ylä- tai alavirtaan. Sen sijaan että haluaisimme aina ehdoin tahdoin mennä samaan suuntaan, meidän pitäisi oppia katsomaan ylös, jottemme törmäisi toisiimme.

Salli ihmisten mennä. Luodaan ajatusten meri, jossa kykenemme olemaan yhteydessä toisiimme sekä liikkumaan vapaasti ja harmonisesti. Loppujen lopuksi me kaikki tavoittelemme samaa kohtaloa, onnellisuutta. Näin ollen salli meidän rakentaa se kunnioituksen, empatian ja todellisen yhteiselon tunteen perustuksilla.