Miten rutiini vaikuttaa pariskuntaan

16.3.2016 en Tunteet 0 Jaetut

Kuinka monesti olet kuullut vahvan avioliiton tulleen päätökseen, koska he “vain lakkasivat rakastamasta toisiaan”? Voiko tuota tunnetta itse asiassa lakata tuntemasta vai emmekö me vain tee tarpeeksi pitääksemme sitä yllä? Voisiko olla, että me jätämme rakastamisen liian usein huomiotta, emmekä ymmärrä mitkä meidän suurimmat haasteemme ovat?

Ei ole epäilystäkään, että rutiini ja yksitoikkoisuus ovat kaksi isoa syytä, jotka johtavat siihen että parit riitelevät, etääntyvät toisistaan ja eroavat. Kuitenkin me voimme myös käyttää molempia hyväksemme ja parantaa sidettä siihen ihmiseen, jota rakastamme ja jonka kanssa olemme vakiinnuttaneet tietyn asteisen mukavuustason.

Kuvittele, että olet murhaa tutkiva etsivä. Kyseinen kuollut mies on nimeltään “Rakkaus” ja rikoksesta pääepäilty on “Rutiini”. Sinä alat etsiä todisteita ja tajuat, että Rakkaus luotti Rutiiniin liikaa, kunnes Rutiini lopulta puukotti häntä selkään.

Asioiden tekeminen samalla tavoin joka ikinen päivä, on jotain mitä tapahtuu toistuvasti elämässämme ja laajennetussa mielessä myös elämässä jonka jaamme puolisomme kanssa. Tälläinen voi johtaa lopulta eroon, joka ei ole “rakkauden kuolema” vaan ennemminkin rutiinin häiriö. 

Rakkauden pahin vihollinen on ilman epäilyksen häivää yksitoikkoisuus, joka tunnetaan myös ikävystymisenä. Aina samojen asioiden tekeminen, samoissa paikoissa käyminen (tai ei missään käyminen), samoista asioista puhuminen, samojen elokuvien katsominen, samaan lomakohteeseen suuntaaminen vuosi toisensa jälkeen ja seuraavana vuonna ja seuraavana vuonna, jne…

Rutiini voi toimia suhteessa katalysaattorina muille ongelmille, kuten uskottomuudelle. Tällä emme tarkoita oikeuttaa kenenkään sellaisen toimintaa, joka pettää puolisoaan, vaan ennemminkin osoittaa yhden niistä syistä, jotka johtavat tälläiseen käytökseen.

Mietihän hetki, mitä me teemme kun olemme tylsistyneitä? Me etsimme jotain viihdyttämään meitä. No, jotain samankaltaista tapahtuu rakkaudessa ja rutiinissa. Jos me annamme ja saamme samaa joka kerta ja tämä alkaa kyllästyttää meitä, niin on helpompaa haluta löytää iloa ja hauskuutta jostain muualta.

Parin täytyy kestää monia myrskyjä vuosien varrella. Yksitoikkoisuus on näistä myrskyistä yksi voimakkaimmista, mutta toisin kuin muut ongelmat, se alkaa ilmetä pieni pieneltä ja ennenkuin tajuamme mitä meille on tapahtunut olemme samassa jamassa kuin herkkäuskoinen samakko. Klikkaa tästä jos haluat tutustua sammakon tarinaan (englanninkielellä).

Mutta toisaalta taas, tiesitkö, että rutiinilla on myös “positiivinen puoli”? Tottakai on, sillä meidän pitää tarkastella lasiamme puoliksi täytenä, eikä puoliksi tyhjänä. Yksitoikkoisuus avioliitossa on aina koettu jotenkin kielteisenä, mutta tämän ei tarvitse olla totta koko aikaa jos ollenkaan.

Mitä ovat rutiinin hyvät puolet?

Turvallisuus

Tunne siitä, että meistä huolehditaan ja me olemme suojassa kun teemme samoja asioita, voi olla hyvä juttu. Varsinkin jos otetaan huomioon, että toisaalla pelko taasen saa meidät toimimaan eri tavoin paineen alla. Monet nuoret parit pelkäävät jokailtaista keittiössä syömisen rutiinia, tai ruokaostoksilla käyntiä joka lauantai-aamu. Todellisuudessa kenenkään ei itse asiassa tarvitse kärsiä näistä, vaan ennemminkin oppia löytämään onnensa turvallisuuden tunteesta.

Tieto

Jos pari tekee aina eri asioita, niin milloin he istahtavat alas ja miettivät mistä he todella pitävät? Joka ikisen asian, jonka teemme rutiininomaisesti, me näytämme toteen ihmiselle joka on rinnallamme ja sen tietäminen mitä tuo toinen ihminen ajattelee ja tuntee on hyvä asia.

Nuoren parin rutiini

Ja rutiinin huonot puolet?

Yksitoikkoisuus on pahasta silloin kun me jäämme koukkuun tekemiimme toimiin tai siihen päivittäiseen pyörremyrskyyn mitä meidän pitää tehdä, ja me unohdamme sen ihmisen joka nukkuu vieressämme joka yö.

Esimerkiksi jos sama ihminen tekee illallista joka päivä töistä kotiin paluun jälkeen, saattaa tämä tarkoittaa että pariskunta ei kysy toisiltaan miten heidän päivänsä meni, tai jos sama ihminen käy aina hakemassa lapset koulusta ja sitten kotiin palattuaan istuu välittömästi television tai tietokoneen eteen. Nämä ovat ne kaavat, jotka alkavat vahingoittaa parisuhdetta, vähä vähältä, kuin sadepisarat jotka putoilevat hitaasti tasaisesti kivelle.

Nämä aktiviteetit tai tavat eivät ole ongelmia jos ne sattuvat vain muutaman kerran viikossa, vaan ennemminkin silloin kun niistä tulee asioita jotka teemme samalla tavalla viikon jokaisena päivänä, kuukausien ja kuukausien (tai jopa vuosien) ajan.

Johtopäätöksenä tästä kaikesta, onkin tärkeää muuttaa rutiinia ja miettiä minkälainen rutiini on se, jonka elämäämme todella haluamme. Jonkinasteinen rutiini kun auttaa meitä rakentamaan hyvän ja vahvan parisuhteen; mutta jos sen vie liian pitkälle, niin se voi tuhota ja “tappaa rakkauden.” Sinun hommasi onkin tasapainon löytäminen jostain sieltä välimaastosta.

UUTISIA VERKOSSA