Selitysten etsiminen: luonnollinen tapamme lievittää ahdistusta

Emme halua elää epävarmuuden kanssa. Siksi selitysten etsiminen on osa jokapäiväistä elämäämme. Kysymys kuitenkin kuuluu, ovatko ne kaikki yhtä päteviä vai ovatko jotkut selitykset tehokkaampia kuin toiset?

Järkevän logiikan hallitsemassa maailmassa viestinnän perusmuotona käytettävä verbaalinen kieli vastaa indikatiivisen kielen luokkaa eli kuvauksen sanallista kieltä, tulkintaa ja selittämistä. Tämä on lineaarisen kausaliteetin kieli, jonka päättelyprosessi koostuu alkuperän (syyn ja seurauksen) etsimisestä.

Vuoropuheluissa käy usein niin, että ihmiset aktivoivat tietyn ilmiön edessä automatisoidun reaktion, joka etsii alkuperää, alkusyitä ja selitystä. Tämä selitysten etsiminen ja taipumuksemme löytää jonkun tietyn tosiasian motiiveja – kuin selityksen linnakkeena – vastaa sanallisessa kielessä kysymystä miksi. Mutta miksi teemme näin ja mikä tarkoitus sillä on?

Syyn, selitysten, tiedon ja sitten rauhan etsiminen

Ihminen haluaa vastata elämän tuottamiin kysymyksiin, jotta asioista voidaan olla varmoja. Emme suvaitse epäilyksiä, “vastaamatta jättämistä” – jotain, joka syöksee meidät tilaan, jossa “emme voi hallita” tilanteita, ihmisiä tai asioita.

Selittävä periaate oli klassisten tieteiden alku, joka sai alkunsa puhtaasti deterministisesta universumista. Universumista, jossa varmuus, totuus ja todellinen todellisuus kokosivat järjestyksen, joka ylläpitää kohtalaisen tasapainoista maailmaa.

Ranskalainen informaatioteorian filosofi ja sosiologi Edgard Morin on huomauttanut, että klassisissa tieteissä selityksen periaate näki ristiriidassa ajatusvirheestä johtuvan merkin. Tätä periaatetta ei sovellettu ainoastaan tieteelliseen tutkimukseen, vaan siitä kasvoi myös sosiokulttuurinen kognitiivinen tyyli; keino, jota ihmiset käyttivät tiedon käsittelemiseksi. Toisin kuin kaikki tämä, postmodernismi tunnistaa ja kohtaa ristiriitoja ymmärtäen, että samasta asiasta voi olla olemassa useita näkemyksiä.

Syy-seurausperäinen logiikka ja selitysten etsiminen: miksi kysymme miksi?

Syy-seurausperäinen logiikka eli kysymys “miksi” on osa tavanomaista keskustelua ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa – enemmän tai vähemmän, kulttuurista riippuen.

Sanaa “miksi” – sekä kysyessä että vastatessa – käytetään selittämään ja ymmärtämään niin pienempiä arkielämän koukeroita kuin elämän suurimpia ja monimutkaisimpia mysteereitä. Esimerkiksi: jos vatsaamme sattuu, mietimme välittömästi, mitä olemme syöneet; tai jos ystävä käyttäytyy oudosti, ihmettelemme, mikä voisi olla syynä sille, miksi hän käyttäytyy tuolla tavalla. On automaattista miettiä, miksi asiat ovat kuten ovat.

Terapiassa potilaiden kuullaan kysyvän: “Mutta miksi näin tapahtuu minulle?”, “M iksi minä?”, “Mitä minä oikein teen?”, “Miksi minä teen niin?” Miksi, miksi ja miksi. Ikään kuin tämä olisi ratkaisu konfliktin ratkaisemiseen ja syyn löytämiseen.

Juuret ovat lapsuudessamme

Se, että kysymme aina miksi, on tapa, jonka kehitämme lapsuudesta lähtien. Lapsuudessa kysymyksemme siitä, miksi asiat ovat miten ovat, saavat vanhempamme vastaamaan meille lineaarisella tavalla, joka kertoo meille syyn ja seurauksen. Kysymme uudestaan ja uudestaan “mutta miksi?”, ja tämä kysymys saa vanhempamme vastaamaan enemmän tai vähemmän kärsivällisesti tasoittaen kysymyksiämme lineaarisilla ja turvallisilla vastauksilla.

Termi “miksi” on yksi eniten käytetyistä sanoista päivittäisessä elämässämme. Se on voimakas sana ja toimii myös siltana, joka mahdollistaa sen, että saamme aiheesta lisää tietoa vastaamalla kysymykseen. Se on termi, joka avaa oven uudelle tiedolle, sana, joka saa meidät ajattelemaan, pohtimaan, etsimään konteksteja ja hahmoja menneisyydessämme.

Nämä kausaaliset selitykset voivat viitata lukuisiin motiiveihin:

• Se voi johtua suhteellisesta kontekstista (vuorovaikutuksen syy). Esimerkiksi: “Reagoin näin, koska toinen huusi minulle.”
• Monissa tapauksissa rekursiivista tietä ei jatketa: “Toinen reagoi näin, koska kielsin häntä häiritsemästä minua.” Tässä tapauksessa tulkitaan vain suhteellisen piirin yhtä osaa.

Muut yleiset selitykset johtavat menneisyyden, lapsuuden tai nuoruuden alkuperän etsimiseen tehden villin psykoanalyysin. Tämän ajatuksen seuraamisesta johtuen painopiste ei välttämättä ole kehämäisyydessä eikä lineaarisuudessa, vaan siinä, että meidän on etsittävä asioiden motiiveja – ilmiö, joka on asennettu kuin ohjenuorana tai rakenteena ihmisten henkiseen toimintaan.

Me ihmiset yritämme luoda häiriöiden ja kokemuksen entropian edessä järjestystä toimiaksemme. Tällä tavoin muodostetaan sosiaalisia, uskonnollisia, kulttuurisia ja perheen sisäisiä normeja, jotka merkitsevät virheiden korjaamista ja oikomista oppimisen edessä.

Verbaalinen kieli puolestaan ylläpitää isomorfisesti viestinnän säätelyä oman koodauksensa kautta, ja ohjaa jossakin määrin vuorovaikutusta diskurssin ja semanttisen artikulaation syntaksin kautta.

Selittävä klonatsepaami: vastalääke ahdistukseen, jota selitysten etsiminen tuottaa?

Epävarmuutta ja siitä johtuvaa ahdistusta synnyttävän tosiasian edessä taipumuksemme haluta löytää sen määrittämisen alkuperä tuottaa hetkellisiä tai kestäviä rauhoittavia vaikutuksia. Näin ollen halumme löytää syy toimii metaforisesti kuin selittävänä klonatsepaamina; klonatsepaami on puolestaan lääke, jota käytetään ahdistuneisuuden ja paniikkihäiriön hoitoon.

Tämä uusien tietojen syöttö, kuten kielellinen rakenne, joka luo ymmärrystä tapahtumasta, saa henkilön tuntemaan tiettyä turvallisuuden tunnetta, joka antaa hänelle vakautta järjestelmässä, johon hänet on upotettu.

Lyhyesti sanottuna järjestelmä, jossa yksilö on mukana, pysyy vakaana. Odottamattoman tapahtuman edessä (joka voi olla esimerkiksi kuolema, muutto tai lomautus) tämä tasapaino murtuu ja johtaa kriisiin, jossa mieleen nousee heti kysymys “miksi näin tapahtuu juuri minulle?”.

Näin ollen tosiseikkojen selittäminen mahdollistaa ymmärryksen ja toiminnan avulla tuon turvallisuuden tunteen palauttamisen ensimmäisenä askeleena kohti uuden tasapainon saavuttamista.

Joitakin selityksiä ja niiden vaikutuksia

On olemassa selityksiä, jotka auttavat meitä poistumaan tiukasta tilanteesta nopeasti, mutta jotka eivät muuta tilannetta. Nämä selitykset ovat niitä, joissa kysymykseen “miksi” vastaamisen kautta saatu tieto on pinnallista. Sen tarkoituksena on ylläpitää hetkellisesti sitä tasapainoa, jota tunsimme ennen ongelman ilmentymistä. Tässä mielessä ne ovat lieventäviä selityksiä, eivätkä johda ongelman rakentamisen näkökulman muuttamiseen.

Esimerkiksi rationalisointi ja älyllistäminen ovat puolustusmekanismeja, joita voidaan pitää tämän tyyppisinä selityksinä, kunhan henkilö hyväksyy perusteluineen, miksi hänelle tapahtuu niin – esimerkiksi ristiriitaiset asenteet tai jokin oireellinen piirre. Nämä ovat anksiolyyttisiä selityksiä, eli ne ratkaisevat ahdistusta hetkellisesti ja selittävät ilmiötä sen luokan pohjalta, jossa se sijaitsee.

Muistakaamme, että sijoitamme kaikki elämässämme esiintyvät asiat eri kategorioihin. Näin ollen, kun eteemme ilmaantuu ongelmia, pyrimme selittämään sitä kategoriaa, johon olemme sijoittaneet tietyt asiat, esimerkiksi: “Hän on huono oppilas, koska hän on laiska” tai “Hän juo paljon, koska on alkoholisti.”

On kuitenkin olemassa myös anksiolyyttisiä selityksiä, joissa ihminen ihmettelee tietyn mielentilan syytä, esimerkiksi surua tai ahdistusta ilman ilmeistä ja eriytymätöntä motivaatiota. Tällöin meille syntyy välittömästi tarve löytää sen alkuperä.

Yleensä tämä voi aiheuttaa naiivin tai pinnallisen ulkoisen elementin sijoittamisen vastaukseksi:“Olen surullinen, koska sataa ja päivä on harmaa” (surun merkityksen yhdistäminen sateeseen). On lisäksi yleistä, että otamme selitykseen mukaan jonkun meille läheisen ihmisen (kuten ystävän tai perheenjäsenen), jonka reaktioita käytetään häiriön tai muutoksen syynä: minulle tapahtuu näin, koska saat minut hermostumaan.

Selitykset, toimet ja kasvu

Anksiolyyttistä eli ahdistusta helpottavaa selitystä tai selittävää klonatsepaamia käytetään laajalti, mutta ne sekoitetaan toisenlaisiin selityksiin, jotka omalta osaltaan aiheuttavat muutoksia toiminnassa ja edistävät kasvua. Näyttää siltä, että kun luokittelemme asioita joita meille tapahtuu, tunnemme olomme rauhallisemmaksi, vaikka tämä itsessään ei aiheuttaisikaan muutoksia toimissamme. Toisin sanoen sille, mitä meille tapahtuu, annetaan nimi, jolloin vältämme purjehtimasta niillä epävarmuuden värjäämillä vesillä, mikä johtuu siitä yksinkertaisesta syytä, että emme tiedä vastausta.

Selityksen varmuus ei kuitenkaan takaa muutosta vuorovaikutuksessa. Asia jää loukkoon, jos emme tee jotain sen muuttamiseksi. Olisi mielenkiintoista pohtia, kuinka jatkaa eteenpäin siitä pisteestä, kun syy on tunnistettu, eli miten voimme ryhtyä uusiin toimiin konkreettisella tasolla ja ratkaista ongelman. Selittävä klonatsepaami on pseudomotiivi, joka ei lisää sisältöä tai tee muutoksia ajattelutavassamme.

Todelliset selitykset koostuvat uudelleenluokittelusta, toisin sanoen meille tapahtuneiden asioiden sijoittamisesta toiseen luokkaan niiden muotoilemiseksi uudelleen. Juuri uudelleen rakennetut selitykset ovat niitä, jotka johtavat muutokseen. Niitä, jotka viisaasti muuttavat asioiden luokittelua ja tarjoavat sen mukana meille uusia toimia.

Samaan aikaan näyttää siltä, että anksiolyyttiset vastaukset auttavat meitä selviytymään maailmassa, joka täyttää meidät epävarmuudella…