Rehellisyys on kokonaisvaltainen elämäntapa

14 lokakuu, 2020
Mikäli haluat olla rehellinen muille, tulee sinun aloittaa olemalla rehellinen itsellesi. Mikäli tiedät tarkalleen mitä haluat ja mitä et, voit välttää joutumasta henkisesti kuluttaviin tilanteisiin.

Rehellisyys säästää aikaa ja energiaa, ja pitää läheiset ihmissuhteet hyvinvoivina. Mikäli olet rehellinen itsellesi omista rajoituksistasi ja siitä, minkä ajattelet olevan oikein, on paljon helpompaa tulla toimeen muiden ihmisten kanssa ja välttää epämukaviin tilanteisiin joutumista. Itselleen ja muille rehellisenä pysyminen ei kuitenkaan aina ole helppoa. Rehellisyys on kokonaisvaltainen elämäntapa, joka vaatii merkittävää sitoutumista.

Kungfutsen mukaan rehellinen ihminen, joka puhuu aina totta, on jo matkalla taivaaseen. Siitä huolimatta, että tämä on kaunis ajatus, kertoo suurin osa meistä pieniä valkoisia valheita päivittäin ja lähes huomaamatta, koska pelkää tulevansa torjutuksi tai joutuvansa epäsuotuisaan valoon.

On varmasti monia tilanteita, joissa koet tarvetta kaunistella totuutta hieman. Vaikka aikomuksesi onkin hyvä, voivat pienet valkoiset valheet johtaa pidemmällä tähtäimellä negatiivisiin tilanteisiin. Rehellisenä pysyminen (ilman, että pitää kertoa liikaa omista asioistaan) tulisi olla sisäänrakennettu toimintamallimme, ja keino rakentaa paremmin voiva elämäntyyli niin itselleen kuin ympärillään oleville.

“Avoimuus voi olla nöyrä, mutta se ei saa olla nöyristelevä…”

-Lordi Byron-

Rehellinen ihminen on luotettava.

Rehellisyys alkaa itsestäsi

Avoin ja läpinäkyvä viestintä, joka on vapaa kaikista suojamuureista, valheista, peloista sekä halveksunnasta, lisää tasapainoa ja hyvinvointia elämään. Jotkut ihmiset jaksavat kehua muille miten kunnioittavia ja rehellisiä he itse ovat, vaikka he eivät tosiasiassa ole mitään muuta kuin tekopyhyyden mestareita. He teeskentelevät omia tunteitaan, käyttäytymistään ja ajatuksiaan.

Maailma on täynnä ihmisiä, jotka kulkevat väärää polkua pitkin. He ajattelevat yhtä ja sanovat toista ja toimivat tämän lisäksi täysin vastoin omaa maailmankatsomustaan. Eläminen näin ristiriitaisesti, vastoin omia ajatuksiaan ja halujaan, voi tehdä ihmisen hyvin onnettomaksi pidemmällä tähtäimellä. 

Tohtori Stephen Rosenbaumin tekemä tutkimus Etelä-Tanskan yliopistossa vahvistaa kirkkaasti sen, että rehellisyyden tulisi olla koko yhteisön normi. Avoimuus ja läpinäkyvyys tekevät ihmisten välisistä suhteista helpompia ja auttavat yksilöitä menestymään työssään ja olemaan henkisesti tasapainoisempia. Se on sekä sinun että ympärilläsi olevien ihmisten hyvinvoinnin perusta.

Kuten on totta monien muidenkin asioiden kohdalla, on rehellisesti eläminen helpommin sanottu kuin tehty. Seuraavaksi annamme joitain vinkkejä siihen, miten voit siirtyä kohti oikeaa polkua omalla matkallasi.

Aloita olemalla rehellinen itsellesi

On vaikea jättää huomioitta tuota pientä ääntä päässäsi, joka yrittää vahvistaa kaikki pahimmat pelkosi. “Jos sanot näin pomollesi, hän voi suuttua tai jopa erottaa sinut” tai “Älä kerro ystävällesi tunteistasi, sillä hän voi torjua sinut tuollaisista ajatuksista”. Nämä puolustusmekanismit rakentavat ympärillesi suojamuureja, jotka estävät sinua sanomasta ja tekemästä sitä, mitä todella haluat. Näiden vuoksi ei ainoastaan ole mahdotonta olla rehellinen, mutta ne estävät myös henkilökohtaista kasvamista ja kehittymistä.

Itselleen rehellisenä pysyminen vaatii aidon ja rohkean sisäisen äänen. Sinun pitää olla valmis siihen, että uskallat kysyä itseltäsi mitä oikeasti haluat ja mitä oikeasti tarvitset, ja vaatia itseltäsi näihin kysymyksiin rehellisiä vastauksia. Vasta sen jälkeen olet myös valmis olemaan rehellinen muille.

rehellisyys on elämäntapa

Epärehellisyys johtaa aina onnettomuuteen

Kuten mainitsimme jo edellä, säästää rehellisyys kaikkien arvokasta aikaa ja energiaa. Se auttaa sinua siihen, että et turhaan sijoita aikaa ja vaivaa sellaisiin ihmisiin ja toimintoihin, jotka eivät ole samassa linjassa arvojesi kanssa. Kun ihmiset ovat aitoja toisilleen, toiseen on helppo luottaa. Mikään ei ole parempaa kuin saada neuvoja sellaiselta ystävältä, joka puhuu sydämestään ilman taka-ajatuksia.

Puolittaiset totuudet ja valkoiset valheet toisaalta johtavat nopeasti uusiin valheisiin ja suurempiin petoksiin. Ne kasaantuvat toistensa päälle kuin korttitalo ja koko rakennelma voi sortua minä hetkenä tahansa. Näiden suojamuurien ylläpitämiseen tarvitaan myös valtavasti psykologista ponnistusta. Tällainen energian käyttö turhanpäiväisiin asioihin ei ole käytännöllistä, loogista tai edes tervettä.

Rehellisyys on rohkea ja terve tapa elää

Po Bronson ja Ashley Merryman ovat kaksi psykologia, jotka ovat erikoistuneet tutkimaan lasten kasvatus- ja opetusmenetelmiä. He ovat kirjoittaneet kirjan nimeltä NurtureShock: New Thinking About Children (2011) (ei suomennettu), jossa todetaan lasten valehtelevan vanhemmilleen useammin kuin vanhemmat osaavat odottaa. Lapset toimivat näin ensisijaisesti tehdäkseen vanhempansa onnellisiksi ja täyttääkseen vanhempiensa heihin kohdistamat odotukset. Lapset kuvittelevat usein vanhempiensa pettyvän heihin, mikäli he kertoisivat todelliset tunteensa.

Kenties tämä on syy, miksi ihmiset alkavat valehdella alun alkaenkin. Pelkäämme olevamme pettymys meille tärkeille ja rakkaille ihmisille, emmekä vastaavan sitä, millaisia he ajattelevat meidän olevan. Emme halua menettää näitä ihmissuhteita tai edes aiheuttaa railoa meidän ja rakastamiemme ihmisten välille. Vaikka edellä mainittu on helppo ymmärtää, se ei muuta oikeaa totuutta: epäaitous on aina itsensä pettämistä ja johtaa lopulta suruun.

Todellinen rehellisyys voi aluksi olla hämmentävää tai yllättävää, mutta se on taatusti sen arvoista. Pitkällä tähtäimellä luot tällä tavalla terveellisemmän, onnellisemman ja tarkoituksenmukaisemman elämän itsellesi ja kaikille ympärilläsi oleville. Rehellisyys on kokonaisvaltainen elämäntapa, joka johtaa moniin positiivisiin tuloksiin. Mitä siis vielä odotat?

  • Rosenbaum. Mark, Billinger. Stephan (2014) Let’s be honest: A review of experimental evidence of honesty and truth-telling. Journal of Economic Psychology Volume 45, December 2014, Pages 181-196. https://doi.org/10.1016/j.joep.2014.10.002