Rakkaudettoman psyykkisen iän loukussa
Rakkauden puute todella jättää jälkensä, etenkin tietyissä ikäryhmissä. Joskus se ajaa ihmisen ikään kuin jonkinlaisen loukkuun, jota kutsutaan rakkaudettomaksi psyykkiseksi iäksi. Toisin sanoen rakkauden puute estää ihmistä kehittymästä, eikä hän voi edetä ennen kuin hän on parantunut.
“Kypsyyden” käsite on periaatteessa vain sellainen: käsite. Käytännöllisessä mielessä meillä kaikilla on monta eri aikakautta. Jotkut niistä kestävät kauemmin, mutta muutkin ovat siellä. Se on meille hyvä asia, koska se auttaa meitä nauttimaan lapsellisesta ilosta samaan aikaan kun käsittelemme ongelmia aikuisen viisaudella.
Mutta on myös tiettyjä olosuhteita, jotka voivat jättää meidät tiettyyn ikään. Yleensä jäämme sidoksiin rakkaudettomaan psyykkiseen ikään, jos ongelmalle ei tehdä mitään.
Se on voinut saada alkunsa jo varhaislapsuuden aikana. Jos näin on, sillä ei ole merkitystä vaikka ikää olisi karttunut minkä verran, sillä henkilö saattaa olla samassa tunneiässä kuin pelästynyt, loukkaantunut lapsi, joka hän joskus oli.
“Kirjoitanko vain syistä, puhumatta seurauksista? Kirjoitan ehkä tarinaa jostakin joka puuttui, mutta se ei tarkoita, että siitä puuttuu tarina.”
Ensimmäinen rakkaudeton psyykkinen ikä
Kun olemme nuoria, lähes jokaisella kokemuksella on suuri vaikutus. Se on se osa elämää, kun asetamme perustan sille keitä olemme ja mitä meistä tulee. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö meillä ole tarvetta kiintymykselle myöhemmin. Se tarkoittaa vain sitä, että se on ehdottoman välttämätöntä varhaisina vuosina.
Kun 1-2-vuotias lapsi ei saa hellyyttä ja rakkautta, hän menettää ensimmäisenä luottamuksensa. Lapset olettavat aina vanhempansa tai huoltajansa huolehtivan myös heidän tarpeistaan. Mutta toisinaan sitä ei tapahdu. Tai tapahtuu, mutta torjunnan ja vihan kanssa. Siitä lähtien lapsen on todennäköisesti vaikea luottaa ihmisiin. Heidän voi olla vaikea luottaa jopa itseensä.
Hellyyden, autonomian ja itsenäisyyden puute
Noin 2-3-vuoden ikäisenä lapset aloittavat muodollisesti polkunsa kohti itsemääräämistä. Iso osa tätä polkua on potalla käymisen opettelu.
Näinä aikoina rakastavat vanhemmat tai huoltajat edistävät itsenäisyyttä hellyydellä ja kiirehtimättä. He eivät pyydä lapseltaan mitään, mikä ylittää heidän kehitysasteensa ja oppimiskykynsä.
He eivät myöskään hidasta lapsensa edistymistä tekemällä asioita heidän puolestaan, kun nämä voivat tehdä ne itsenäisesti. Rakkaus ei saa koskaan johtaa riippuvuuteen, eikä itsenäisyys saa koskaan johtaa hylkäämiseen.
Lapset pysyvät yleensä tällä polulla riippumattomuuteen 3-6 -vuotiaina, mutta ihmisille ei ole koskaan olemassa tarkkoja ikä- tai päivämääriä. Tällöin he alkavat todella tutkia maailmaa.
Kun lasta rakastetaan, hän lähtee tälle matkalle ilman mitään pelkoa. Jos häntä ei rakasteta, hän todennäköisesti tuntee olonsa epämukavaksi ja pelkää, vaikka ei olisikaan mitään pelottavaa tai vaarallista.
Kun he ovat tarpeeksi vanhoja aloittamaan koulun, lapset alkavat pitää työstä ja tehokkuudesta mikäli heillä on rakastava tukijärjestelmä. Jos heillä ei ole sitä, he tekevät koululäksynsä tuntien alemmuutta.
Aikuisuuden vaikutukset
Yleensä huomaamme että olemme loukussa rakkaudettomassa psyykkisessä iässä, kun näemme tiettyjä persoonallisuuden piirteitä aikuisena, emmekä oikeastaan tiedä mistä ne ovat peräisin. Yleensä emme voi muuttua, vaikka olemmekin vakuuttuneita siitä, että se on välttämätöntä. Joitakin tällaisia piirteitä ovat:
- Epävarmuus, arkuus, pelokkuus.
- Ongelmia itsemme vahvistamisessa, sen tietämisessä mitä haluamme ja osaamattomuutta ilmaista sitä miltä meistä tuntuu.
- Vaikeuksia asettaa päämääriä ja tavoitella niitä, koska pelkäämme enemmän kuin toivomme.
- Passiivisuus kaikilla elämänalueilla, mukaanlukien rakkauselämässä.
- Kykenemättömyys nauttia asioista.
Mitä voimme tehdä? Yleensä on mahdollista parantaa haava, joka johtuu hellyyden ja rakkauden puutteesta. Mutta se ei parane itsestään; meidän on todella työskenneltävä sen kanssa. On hyvä etsiä tapoja auttaa lasta, joka ei saanut hellyyttä ilmaisemaan avoimesti itseään. Annetaan tämän sisäisen lapsen puhua ja sanoa miltä hänestä tuntuu, kirjoittamalla siitä tai puhumalla terapeutin kanssa.