Perhekokoontuminen – kuin muuttuisi ihmiseksi joka ei enää ole

13.6.2018 en Psykologia 0 Jaetut
puukauhaperhe

Toisinaan perhekokoontumiset tai sukukokoukset voivat saada ihmisen tuntemaan olevansa joku joka hän ei enää ole, tai ei ole koskaan ollutkaan. Omille vanhemmillemme voimme edelleen olla päätöksien äärellä haparoiva lapsi tai kapinallinen “vastaan väittävä” nuorukainen. Sillä ei ole tässä merkitystä, että olet itsenäinen aikuinen. Toisinaan olemme silti vanhemmillemme sama lapsi kuin olimme 20 vuotta sitten.

Ihmiset ovat usein sitä mieltä, että suurempia tunnekuohuja ei ole olemassa kuin ne, jotka puhkeavat klassisten perhekokoontumisten aikana lomilla tai joulupyhinä. Tästäkin huolimatta, kuten varsin hyvin tiedämme, perheitä on kaikennäköisiä ja -kokoisia. Toisissa vallalla ovat harmonia, yltäkylläinen kunnioitus ja hyvä huumorintaju. Toisissa perheissä taas kauna ja katkeruus ovat asettuneet tiukasti sijoilleen, kuin pitämään näitä jäykkiä ja häiriintyneitä siteitä kasassa. Tällaiset siteet tukahduttavat ja vaimentavat perheen jokaisen jäsenen.

Tällä hetkellä on kuitenkin vallallaan ilmiö, josta ei juurikaan puhuta. Nykyisin talouskriisistä johtuen ei ole ollenkaan tavatonta nähdä aiemmin itsenäisten nuorten aikuisten palaavan lapsuuden kotinsa huomaan muiden vaihtoehtojen tyrehdyttyä.

Usein tähän liittyy kokemus epäonnistumisesta ammatillisella areenalla ja toisinaan myös vaatimus eläytyä jälleen kerran rooliin, jonka oli jo jättänyt taakseen. Tämän roolin on toisinaan luonut perheen dynamiikka, jolla ei välttämättä ole paljoakaan tekemistä sen kanssa, kuka ihminen on tällä hetkellä.

perhekokoontuminen

Perhe ja sen tiedostamattomat asetelmat

Meidän vanhemmillemme, sedillemme, tädeillemme ja isovanhemmillemme osa lapsuudestamme on edelleen olemassa. Sitä vaan on jollain tavalla ikuisesti se keskimmäinen lapsi. Se lapsi, joka vietti puolet elämästään imitoiden vanhempaa veljeään ja kadehtien nuoremman sisarensa saamia myönnytyksiä. Tällä lapsella saattaa jopa olla muistoja siitä, mitä ihmisillä oli tapana kutsua hänen “ikäväksi luonteekseen”. Tämän tittelin lapsi sai, koska oli uhmakas, hallitsematon ja kuriton.

Todellisuudessa tämä luonne kuitenkin voi mahdollisesti olla se, joka teki lapsesta juuri sen mitä hän on aikuisena: ennakoivan, luovan, dynaamisen… Piirteitä, joista jokainen suo kantajalleen valtavan määrän tyydytystä. Silti nämä piirteet on voitu mieltää negatiivisiksi johtuen vanhemmilta saaduista jatkuvista kommenteista. Nämä kommentit kehottivat muuttumaan, “kehittymään”, kunnes kasvu vähä vähältä opetti että ei tarvinnutkaan. Koska nämä piirteet eivät olleet vikoja, vaan aitoja ja alkuperäisiä hyveitä.

Kuitenkin melko usein käy niin, että takaisin lapsuudenkotiin muuttaminen tai perhekokoontumiseen palaaminen on konstikasta. Sitä sattuu vain ajattelemattaan sanomaan tai tekemään jotain, joka riittää vanhojen tokaisujen nostamiseksi pöydälle. “Katso nyt, miten jääräpäinen ja täysin hallitsematon sinä oletkaan. Niin ikävä temperamentti! Mistähän mahdoit moisen periä?”

tytön mekosta lähtee kuvioita

Nykyhetkellä ei enää ole merkitystä

Melkein tajuamattaan sitä sitten uppoaa takaisin vanhaan rooliinsa, tuohon kapinallisen tai mukautuvan lapsen rooliin. Millään tämän hetkisillä saavutuksilla ei ole merkitystä. Sillä miten ylpeä itsestään on ei ole mitään merkitystä. Koska monissa perheissä on tiedostamaton taipumus palauttaa sen jäsenet heidän aiempiin rooleihinsa. Tämä tarkoittaa paikkaa, jonka vanhemmat ovat lapselle rakentaneet ja muovanneet.

Tämän tyyppinen ilmiö on varsin yleinen ja sitä voidaan itse asiassa selittää hyvin mielenkiintoisin tavoin. Illinoisin yliopisto on selvittänyt, että perhejärjestelmän sisällä melkein mikään ei toimi itsenäisesti toisistaan riippumatta.

Jokaisella perheellä on omat sääntöntä ja tiedostamattomat asetelmansa, joiden mukaan jokaisen jäsenen tulee käyttäytyä sen mukaan, mitä häneltä odotetaan. Samalla tavoin esiin nousee kaavoja, joiden mukaan kunkin perheenjäsenen jollain tavoin odotetaan käyttäytyvän, kuten hän on käyttäytynyt menneisyydessä.
Jaa

Tämä on eittämättä monimutkainen tilanne, varsinkin jos löytää itsensä henkilökohtaisista tai taloudellisista vaikeuksista ja vaihtoehdoksi jää ainoastaan takaisin lapsuudenkotiin muuttaminen.

Perheen kanssa tulee olla vuorovaikutuksessa sen aikuisen tavoin, joka nyt on

Toisinaan riittää vain astua lapsuudenaikaisen kodin kynnyksen yli tunteakseen matkanneensa ajassa taaksepäin. Joskus tämä tunne on miellyttävä… jopa lohdullinen. Silti se merkitsee monille ihmisille ratkaisemattomien konfliktien sekaan sukeltamista. Sellaisten erimielisyyksien sekaan uskaltautumista, jotka ovat luoneet valtamerien kokoisia etäisyyksiä ihmisten välille. Toisinaan tähän liittyy lisäksi vaatimus ottaa jälleen kerran kantaakseen rooli, jonka on jättänyt menneeseen.

  • Koeta olla lankeamatta näihin “rysiin”. Paras tapa palata uudestaan perheen sydämeen, on tehdä se juuri sellaisena kuin olet nyt: kypsänä aikuisena. Ole se aikuinen ihminen joka olet, ja jolla on kaikki ne tosielämän kokemukset vyönsä alla, jotka olet käynyt läpi. Pidä kiinni kaikista oppitunneistasi, hyveistäsi ja vahvuuksistasi.
  • Tällä tavoin voit kohdata ennakkokäsityksiä ja jopa niitä arkkityyppejä, jotka vanhempasi ovat jossain vaiheessa luoneet. Lissu on urheilija. Kaarlo on kapinallinen. Alvar on se jota kiusattiin koulussa, se jota muiden piti suojella. 
  • On kuitenkin täysin mahdollista, että Lissu kirjoitti salaa runoja koko elämänsä ajan ja haluaa nyt avata kirjakaupan. Ehkä Kaarlo ei ollutkaan oikeasti järin kapinallinen, vaan oli vain vihainen suuren osan nuoruudestaan. On jopa mahdollista, että lapsena laiha ja kiusattu Alvar työskentelee parhaillaan saadakseen toimia unelma-ammatissaan poliisina.

perhekokoontuminen ja syödään yhdessä

Pakota perheesi hyväksymään sinut sellaisena kuin nyt olet

Ihmisellä joka olit, tai jonka muut menneessä uskoivat sinun olevan, on hyvin vähän tekemistä sen kanssa kuka olet nyt. Ja tämä onkin jotain, joka sinua ympäröivien ihmisten tulisi hyväksyä. On sinun vastuusi saada heidät näkemään ja havaitsemaan tämä, ja koettaa olla omaksumatta uudelleen sitä roolia jota perheesi sinulta odottaa. Tällä tavoin onnistut muokkaamaan menneisyyden vanhaa kaavaa, joka tuntuu aiheuttavan lähinnä tyytymättömyyttä.

Sillä vain harvat asiat ovat terveellisempiä kuin perhe, joka nauttii vapaudesta näyttää itsensä juuri sellaisena kuin on. 
Jaa
UUTISIA VERKOSSA