Logo image
Logo image

Muiden kohtelu niin kuin haluat itseäsi kohdeltavan ei aina ole paras lähestymistapa

3 minuuttia
Muista, että jokaisella on omat toiveensa, tärkeysjärjestyksensä ja tarpeensa. Tämä tarkoittaa sitä, että heidän kohtelu siten kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan ei aina kannata.
Muiden kohtelu niin kuin haluat itseäsi kohdeltavan ei aina ole paras lähestymistapa
Elena Sanz

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Elena Sanz

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Muiden kohtelu niin kuin haluat itseäsi kohdeltavan on moraalinen periaate, jonka monet ihmiset ja koulukunnat jakavat. Filosofit, uskonnolliset johtajat ja monet vaikutusvaltaiset ihmiset kannattavat tätä ajatusta ohjenuorana ihmissuhteissa. Lähes jokainen tuntee “kultaisen säännön”, mutta ei ehkä juuri tällä nimellä. Ottaen huomioon, kuinka yleismaailmallinen tämä käsite on, sinulle saattaa tulla yllätyksenä se, että sen soveltaminen ei aina ole paras lähestymistapa sosiaalisessa kanssakäymisessä.

Meillä kaikilla on ollut tilanteita, jolloin joku vastaanottavassa päässä on tulkinnut toimintamme täysin väärin. Tai vielä pahempaa, hyvät aikomuksemme ovatkin osoittautuneet henkilön edun kannalta haitallisiksi. Tuntuu hieman epäreilulta, että jonkun aito huoli toisen hyvinvoinnista voi vaikuttaa henkilöön haitallisesti, mutta sitä tapahtuu kaiken aikaa. Syynä voi olla se, että tekosi perustuvat väärään näkökulmaan: omaasi.

Kannattaako muiden kohtelu siten kuin haluat itseäsi kohdeltavan?

“Kaikki minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille” on hyvin tunnettu lause Raamatusta. Ja se vaikuttaakin loistavalta lähtökohdalta. Se merkitsee hyviä aikeita ja suurempaa tietoisuutta siitä, kuinka käyttäydymme muiden ihmisten kanssa.

Jos sovellat tätä sääntöä, sinusta tulee luultavasti rehellisempi, ymmärtäväisempi, kannustavampi ja ystävällisempi. Tämä moraalinen periaate voi motivoida sinua tekemään ystävälle palveluksen silloin, kun sinua ei oikein huvittaisi, tai miettimään kaksi kertaa ennen kuin arvostelet jotakuta.

Some figure

Ihmisten toiveet ja odotukset ovat erilaiset

Kun siirryt kiltteyden ja ymmärryksen yleiskäsitteistä käytännöllisemmälle ja konkreettisemmalle tasolle, kultainen sääntö ei toimikaan niin hyvin. Kuvittele esimerkiksi, että ostat parhaalle ystävällesi kalliin rannekellon syntymäpäivälahjaksi. Kun annat tuon lahjan ystävällesi ja näet hänen pettyneen ilmeensä, olosi saattaa tuntea hämmentyneeltä tai jopa vihaiselta.

Ehkäpä ystäväsi olikin toivonut tunnearvoltaan merkittävää henkilökohtaista tai käsintehtyä lahjaa. Tai ehkäpä hän odotti illallista tai jotakin muuta yhteistä elämystä materiaalin sijaan.

Tällaisia väärinymmärryksiä voi tapahtua elämän kaikilla osa-alueilla. Niitä tapahtuu paljon esimerkiksi vanhempien ja lasten välillä. Ehkäpä olet isä, joka joutuu seuraamaan oman poikansa kamppailua jonkin vaikean tai stressaavan asian kanssa. Yrität auttaa häntä laittamalla hänen ongelmansa oikeaan perspektiiviin, jotta hän näkisi ettei se ole niin iso asia kuin hän luuli, tai että sillä ei lopulta olekaan niin pahoja seurauksia. Vaikka itse ottaisit tällaisen tuen suopeasti vastaan, poikasi ei välttämättä tunne samalla tavalla. Hän saattaa luulla, että yrität vain saada hänet unohtamaan oman tilanteensa, jotta hän lakkaisi häiritsemästä sinua asialla.

Tai kuvitellaan esimerkiksi, että olet riidellyt poikaystäväsi kanssa ja tajunnut olleesi väärässä, joten päätät soittaa hänelle tai mennä käymään hänen luonaan, jotta voisitte jutella. Kun sitten soitat poikaystävällesi, hän onkin ärsyyntynyt eikä halua keskustella kanssasi. Mitä on meneillään? Sinä itse ehkä näet puhelinsoittosi tai vierailusi hyvän tahdon osoituksena, mutta kumppanillesi se vain oli liian aikaista. Hän tarvitsi aikaa yksin käsitelläkseen kiukkunsa.

Some figure

Pidä muiden ihmisten tarpeet mielessäsi

Emme nyt tarkoita sitä, että muiden ihmisten kohtelu niin kuin haluat itseäsi kohdeltavan on väärin. Se on loistava lähtökohta, mutta haluamme lisätä tähän pienen varoituksen: sinä haluaisit, että ihmiset pitäisivät sinun persoonasi ja tarpeesi mielessään, joten juuri näin sinunkin tulisi toimia muiden kanssa.

Mieti toisten ihmisten mieltymyksiä, tarpeita ja toiveita. Anna heille se lahja, että kykenet astumaan heidän saappaisiinsa ja näkemään asiat heidän näkökulmastaan. Älä keskity liikaa siihen, mitä itse haluaisit. Mieti mitä toinen saattaisi haluta. On sanomattakin selvää, että jokainen on yksilö.

Saatat esimerkiksi itse haluta muiden olevan täysin suorapuheisia ja rehellisiä kanssasi, mutta toinen ihminen kaipaakin tahdikkuutta, ymmärrystä ja hienovaraisuutta. Sinä saatat haluta olla mieluummin yksin riidan jälkeen, mutta tiedät kumppanisi kaipaavan seuraa, läsnäoloa ja vuoropuhelua. Jos yrität noudattaa kultaista sääntöä, pysy kumppanisi kanssa riidan jälkeen.

Ihmissuhteet ovat monimutkaisia, eikä ole helppoa sovittaa omia toiveita ja ajatuksia muiden ihmisten toiveisiin ja ajatuksiin. Jos haluat tietää, kuinka kohdella muita ihmisiä, astu pois omista saappaistasi heidän saappaisiinsa. Kohtele muita siten kuin he haluavat tulla kohdelluiksi.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Moya-Albiol, L., Herrero, N., & Bernal, M. C. (2010). Bases neuronales de la empatía. Rev Neurol50(2), 89-100.
  • Singer, T., & Klimecki, O. M. (2014). Empathy and compassion. Current Biology24(18), R875-R878.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.