Miten kiistellä rakentavasti kumppanisi kanssa

· 18.5.2017

Parisuhteiden maailma saattaa olla joskus hieman monimutkainen. Se on sosiaalinen suhde jossa kaksi ihmistä rakastaa toisiaan mutta he eivät ole aina samaa mieltä kaikesta. Heidän täytyy kuitenkin elää yhdessä ja yrittää päästä yksimielisyyteen tavalla tai toisella.

Kumppanisi kanssa kinasteleminen ei ole outo eikä epätavallinen tilanne. Se ei ole myöskään kriisin oire. On olemassa pareja jotka eivät kinastele, mutta joiden parisuhde on ollut kuolleena jo jonkin aikaa. Ja on pareja jotka tekevät täysin päinvastoin. He taistelevat suhteellisen usein. Samanaikaisesti he kykenevät pitämään huolta suhteen muista näkökohdista, niistä jotka tekevät heistä erittäin terveitä pareja.

On olemassa monia tapoja ilmaista oikeutemme, mielenkiintomme kohteet sekä mielipiteemme. Useimmiten putoamme kuitenkin samaan ansaan yrittäessämme todistaa olevamme oikeassa, ajattelematta hintaa jonka lopulta maksamme jos todella voittaisimme kiistan.

Miksi on niin vaikeaa elää yhdessä pariskuntana?

Niiden parien joukossa jotka eivät onnistu pysymään yhdessä, on olemassa joitain kaavoja jotka voimme tunnistaa. Nämä kaavat jotka luonnehtivat eronneita pareja yhdistetään usein jollain lailla egoon tai ylpeyteen. Ylpeytemme ansiosta päädymme usein häviämään ja meidän täytyy kysyä itseltämme onko se todella taistelun arvoista.

Ylpeyden takia otamme kyntemme esiin voidaksemme puolustaa itseämme oletetulta uhalta. Se on oletettu, koska jos vertaamme sitä todellisuuteen, havaitsemme usein että se ei ole uhka ollenkaan. Olemme rakastamme ihmisen edessä, hänen joka rakastaa myös meitä.

riita

Tulkitsemme tilanteita usein puolueellisesti, uskomme että toiset yrittävät satuttaa meitä ja siksi toimimme sen mukaisesti. Me joko vältämme tilannetta emmekä kohtaa sitä, tai hyökkäämme toista henkilöä vastaan.

Syvällä sisimmässämme piilottelee pelko. Pelko että toinen henkilö ei hyväksy meitä, emme ole oikeassa, meitä ei tunnusteta tai oteta huomioon, emme ole tärkeitä tai erityisiä…

Toinen asia joka tekee kumppanisi kanssa yhdessä elämisestä monimutkaista on tieto siitä miten ratkaista ristiriitoja asianmukaisesti. On suuri ponnistus päästä yksimielisyyteen joka hyödyttää kaikkia osapuolia. Yksi syy joka korostaa tätä vaikeutta on pysyminen tilanteessa joka ei suosi meitä. Ja se voi vaarantaa ylpeytemme. Meillä on tapana käyttää raivoa ja vihaa tavalla, joka lyhyellä aikavälillä turvaa henkilökohtaisen koskemattomuutemme.

Ongelma on siinä että pitkällä aikavälillä rasitamme itseämme suhteissa, erityisesti romanttisissa sellaisissa. Kiistat kuluttavat kumppaniamme uupumuksen ja ikävystymisen partaalle. Hän saattaa joko alkaa pelätä kumppaniaan tai kiistoja jotka ovat tulossa.

Moitteet, tarve olla aina oikeassa, liioitellut kiistat ja osaamattomuus päästä yksimielisyyteen heikentävät suhdetta. Kun haluamme ratkaista asiat, on usein liian myöhäistä.

Voisimme verrata tätä rypistyneeseen paperinpalaan. Kun haluamme tehdä siitä niin sileän kuin se kerran oli, huomaamme että se on mahdotonta. Sillä ei ole merkitystä kuinka paljon yrität tehdä siitä taas täysin sileän, on kuitenkin aina mahdollista tasoittaa pieniä ryppyjä jotka ovat syntyneet siihen kohdistamasi paineen seurauksena.

Milloin on sitten hyvä kiistellä?

Kiistat ovat osa mitä tahansa normaalia parisuhdetta eikä ole hyväksi juosta niiltä karkuun. Muista sen sijaan, että parisuhteesi voi kasvaa näiden kiistojen ansiosta, niin kauan kuin muistat miten virrata sen mukana ja kehittyä niiden aikana.

Kiisteleminen ja kiistelemättä oleminen ei ole yhtä tärkeää kuin miten kiistellä. Mitä sanotte toisillenne, miten te sen sanotte, jne.

Ennen kaikkea pitäkää yllä rakkauttanne. Rakastat toista ihmistä, älä ikinä unohda sitä. Toisesta ihmisestä ei ole yhtäkkiä tullut vihollistamme eikä hän ole joku joka haluaa satuttaa meitä. Tai ainakaan se ei ole lainkaan tavallista, ja jos huomaat että asia saattaa olla näin, häivy paikalta!

halaus

Jos kyse on normaalista parin kiistasta, pitäkää yllä rakkaus, kunnioittavat sanat ja välittäminen. Voit olla eri mieltä toisen kanssa ja sanoa silti seuraavia asioita: ”Kulta, en ole samaa mieltä” tai ”Kultaseni, joskus en pidä siitä ettet auta kotitöissä”.

Osoita empatiaa. Asetu toisen henkilön asemaan tai yritä ajatella niinkuin hän ajattelee. Kyse ei ole siitä että olet yhtä mieltä hänen kanssaan vaan siitä että ymmärrät miksi hän ajattelee asioista niin. Ymmärrä että toisella on oikeus ajatella niinkuin hän haluaa, aivan kuin meilläkin. Ja hänellä on syynsä ja motiivinsa tehdä niin. Asioiden käsittäminen ja ymmärtäminen avaavat mielesi.

Ilmaise näkökulmasi. Meillä on taipumus arvostella toisia ja aloittaa kiistat sanalla ”sinä”. Nämä ovat joitain tyypillisiä lauseita: ”Sinä teet minut vihaiseksi”, ”Sinä et edes yritä”, ”Sinä olet niin laiska”. Unohdetaan täysin syyttävällä sormella osoittelu ja otetaan vastuu tunteistamme.  

Jos minusta tuntuu pahalta, se on minun ongelmani. Se johtuu joistain niistä ajatuksista jotka liikkuvat päässäni ja saavat minut pois tolaltani. Siksi oikea tapa ilmaista itseäsi on ”Minusta tuntuu”. Esimerkiksi: ”Tunnen itseni vihaiseksi kun näen ettet nosta vaatteitasi lattialta”.

kiistellä kumppanin kanssa

Muista sanattoman kielen tärkeys. Kaikki mitä olemme maininneet täytyy tehdä sopivan sanattoman kielen kanssa. Ei ole mitään hyötyä sanoa ”kulta” ironisella äänensävyllä tai sanoa ”minusta tuntuu” paljastamalla samalla hampaasi. Meidän on tarkoitus uskoa se. Siksi parasta on pysyä rentona koska emme ole sen uhan edessä jonka edessä luulimme olevamme. Ja rentous tarkoittaa kutsuvaa asentoa, katsekontaktia, rentoa äänensävyä jne.

Oikealla tavalla” kiistelemisessä on kyse kommunikoivasta älykkyydestä mutta myös itsehillinnästä. Jos lisäät rakkauden näihin ainesosiin, kiistan ei tarvitse muuttua sodaksi. Sen ei tarvitse saada suhteesi perustaa vapisemaan.