9 parisuhdetta vahvistavaa tapaa

9 parisuhdetta vahvistavaa tapaa

Viimeisin päivitys: 10 lokakuuta, 2016

 

Rakkaus ei ole sellainen asia, joka menestyisi ihan omillaan ja automaattisesti; niinpä parisuhdetta vahvistavat tavat ovat erittäin tärkeitä. Kumppanin tunteminen intiimillä tasolla on todella kiehtovaa, ja se kehittyy eri tavoin suhteen eri vaiheissa.

Paheksunta ja ylenmääräiset vaatimukset, tai toisaalta liian itsenäinen elämäntyyli suhteen jomman kumman osapuolen taholta voivat vahingoittaa parin henkistä terveyttä.

Ehkä olette todella hämmentävässä vaiheessa, ja tuntuu, että siitä ei ole paluuta. Siitä huolimatta kieltäydyt päättämästä suhdetta, koska syvällä sisimmässäsi tiedät, että siinä on edelleen myönteisiä puolia.

Useimpien parisuhde terapioiden idea perustuu vahingoittuneen yhteyden korjaamiseen ja palauttamiseen . Tarkoitus on motivoida ja tarjota parille apuvälineitä, jotta he voivat ratkaista ongelmansa ennen kuin ne alkavat kalvaa ja muuntautuvat entistä vaikeammiksi vastoinkäymisiksi.

Psykiatri Mark Goulston osoitti tutkimuksellaan tärkeimmät tavat, jotka pariskuntien pitäisi omaksua ollakseen onnellisia. Läheisyys on mitä jännittävin kupla, mutta myös mitä haurain ja monimuotoisin.

1. Saman kirjan lukeminen yhdessä

Jos kirjan lukeminen jo sinänsä lähettää meidät oman mielikuvituksemme johtamaan aistimusten avaruuteen, niin saman kirjan lukeminen kumppanisi kanssa voi tuoda teille uuden tasoisen yhteyden ja jännittävää jaettua tietämystä.

Saman kirjan lukeminen yhdessä on yksi niistä tavoista, jotka vahvistavat parin kommunikointia.

Voitte valita kirjan, josta te molemmat pidätte, ja mikä tahansa aihe voi olla hyvä mahdollisesti hylkäämänne kommunikoinnin uudelleen vakiinnuttamiseksi. Tällöin te kommunikoitte ja jaatte ajatuksia jostakin ulkopuolisesta. Pystytte keskustelemaan kaikkein mielenkiintoisimmista kappaleista, pohtimaan ovatko henkilöhahmojen ratkaisut oikeita tai siitä mitä itse tekisitte samassa tilanteessa.

Joinakin jakamisen arvoisina ideoina voivat toimia Leo Tolstoin erinomainen klassikkoteos “Anna Karenina” tai hieman hauskempana vaihtoehtona ilkikurisemmalla otteella kirjoitettu Mario Vargas Llosan “Tuhma tyttö.”

Kirja ja perhoset

2. Suihkussa käyminen yhdessä

Suihkussa käyminen on yksi ihmisen intiimimmistä hetkistä ja jos teet sen kumppanisi kanssa, muuttuu tämä intiimiys aistilliseksi. Stressi ei yksinkertaisuudessaan mahdu juoksevan veden alle; tällä on paljon tekemistä silmien sulkemisen ja kosketusaistin vahvistumisen kanssa.

Tämä on erittäin tehokas keino avautua kumppanillesi, päästä yli ujoudestasi ja osoittaa, että näinkin yksityinen tila voidaan jakaa. Jos tämä on korvattavissa kylvyllä, vielä parempi!

3. Kuvitteellisen sarjan seuraaminen yhdessä

Sarjan seuraaminen yhdessä on yksi pareja vahvistavista tavoista, ei ainoastaan luomalla rutiinia , vaan lisäksi sen tunnepohjaisen siteen kautta, jonka kehittää katsella sarjaa jakso jakson jälkeen vain kumppanisi kanssa. Nautittavana on olemassa laaja skaala erilaisia sarjoja kaikista mahdollisista genreistä: The Wire – Langalla, House of Cards, Fringe – rajamailla… Valitkaa mikä tahansa sarja, joka herättää kummankin mielenkiinnon.

4. Samaan aikaan sänkyyn

Vuosien varrella parin osapuolet luovat omia rutiinejaan perustuen omaan työhönsä ja vapaa-aikaan, jota he viettävät toisistaan erillään, joten on yleistä että mennään nukkumaan eri aikoihin. Tämä ei ole hyväksi sen intohimon ja läheisyyden ylläpitämiseksi, joka parin välillä pitäisi vallita.

Samaan aikaan nukkumaanmeno auttaa ehkäisemästä seksuaalisen halun sammumista: “Kun he koskettavat toistensa ihoa, he edelleen tuntevat kihelmöintiä niin kauan kun toinen tai molemmat eivät ole liian uupuneita kiihottumaan.”

5. “Hyvän yön” ja “hyvän huomenen” sanominen siitä huolimatta, miltä tuntuu

Sanotaan, että sydämellinen kohteliaisuus parin välillä toisinaan ilmentää suhteen viilenemistä, mutta tämän kauemmas totuudesta ei voida eksyä. Nämä yksinkertaiset sanat voivat auttaa laukaisemaan jännittyneen vaiheen tai yksinkertaisuudessaan aloittamaan tai päättämään päivän kunnioituksella ja lämmöllä.

Lisäksi kysymys, joka saattaa vaikuttaa vain kohteliaisuudelta, voi edistää toista ilmaisemaan itseään kun hänellä on jotain puhuttavaa. Pieni kysymys tai huomionosoitus voi auttaa meitä ymmärtämään kumppaniamme paremmin.

Joten yksi kaikkein suositelluimmista tavoista parin yhteyden vahvistamiseksi on tervehtiä toisiaan päivän aluksi, sanoa hyvää yötä päivän päätteeksi tai yksinkertaisesti kysyä toiselta miten hän voi, riidoista tai kinasteluista huolimatta.

6. Soittaminen tai viestin lähettäminen päivän aikana

Itsenäisyydestään kiinni pitäminen on aivan eri asia kuin kahden ihmisen molemminpuolinen toistensa huomiotta jättäminen. Parit, joilla on tapana lähettää toisilleen viestejä tai soittaa toisilleen päivän aikana, kokevat tulevansa paremmin huolehdituiksi ja arvostetuiksi.

He kohtaavat päivän lähtökohtaisesti suuremmalla toivolla ja tieto siitä, että he voivat luottaa kumppaninsa tarjoamaan tunnetasoiseen tukeen, saa heidät vastaamaan pieniin vastoinkäymisiin helpommin hallittavalla tavalla.

Nainen ja mies yhdessä

7. Halaaminen

Halaus voi saada meidät muuttamaan kehomme energiatilaa ja mielialamme myönteisemmäksi vaikeiden aikojen jälkeen ja tunnettuamme olomme erityisen alakuloiseksi. Halaukset ovat ylipäätään mitä parhainta lääkettä ja kun ne ovat lämpimiä ja vilpittömiä, ovat ne yksi parhaista tavoista vahvistaa suhdetta.

8. Luottamus ja anteeksianto

Ei ole mitään mieltä olla ihmisen kanssa, jos et luota häneen tai jos hän petti luottamuksesi ja sinä annoit hänelle anteeksi, mutta et tehnyt sitä sydämestäsi. Tuo katkeruus tulee pysymään voimissaan ja nousemaan esiin kun sitä vähiten odotat, saaden sinut tuntemaan olosi syylliseksi. Samalla tavoin sinun kumppanisi täytyy luottaa ja antaa anteeksi vilpittömällä tavalla.

9. Kädestä pitäminen

Kädestä pitäminen auttaa meitä kokemaan yhteenkuuluvuuden tunnetta sekä fyysisesti tukemaan aistimusta tiimin muodostumisesta ja yhdessä kävelemisestä. Käveleminen iho ihoa vasten auttaa energiaa virtaamaan ja siirtymään yhdeltä ihmiseltä toiselle.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.