Miksi susi Punahilkassa ei ole paha

17.10.2019
Luokittelemme usein lapset kilteiksi tai tuhmiksi heidän käytöksensä perusteella. Mutta kuvastaako henkilön käytös todella hänen koko olemustaan? Esimerkki Punahilkka-sadun sudesta auttaa vastaamaan tähän kysymykseen.

Joskus emme tule ajatelleeksi, mitä sanomme lapsillemme. Kuinka monta kertaa oletkaan kuullut tai sanonut esimerkiksi ”Pekka, älä lyö siskoasi, olet tuhma”. Itse ainakin olen kuullut tätä paljon ja sanonut niin itsekin. Mutta mitä me tällä todella tarkoitamme? Pekan ei tietenkään tulisi lyödä siskoaan, mutta tuhmaksi kutsuminen ei välttämättä ole sopivaa. Mielestäni olisi tärkeintä muistaa, että erotamme itse tapahtuman eli lapsen käytöksen siitä, kuka lapsi on. On siis kyettävä erottamaan toisistaan teko ja henkilö, sekä oltava varovainen ihmisen leimaamisessa. Otetaan esimerkkinä susi Punahilkassa ja tarkastellaan tätä aihetta lähemmin.

Lapsen teot ja persoona tulisi erottaa toisistaan

Leimaamisen vaarat ja miksi susi Punahilkassa ei ole paha

Pekan isä sanoo noin pojalleen varmasti siksi, että tämä teki jotain sopimatonta eikä niin saisi käyttäytyä. Mutta tuo sopimaton asia on itse toiminta, ei Pekka. Jos lapsen teot ja käytöksen yhdistää jatkuvasti hänen persoonaansa, lapsen itsetunto tulee luultavasti laskemaan ajan myötä huomaamatta. ”Olet ajattelematon” (henkilöstä) ja ”Tuo oli ajattelematonta” (käytöksestä) ovat asioita erikseen.

Tämä on osittain se syy, miksi Punahilkka-sadun suden kutsuminen pahaksi on minusta aina niin erikoista. Liitämme suteen tuon persoonallisuuden piirteen (”paha”), koska hän haluaa syödä Punahilkan. Johtopäätöksemme on yksinkertainen: ”Koska susi haluaa syödä Punahilkan, hän on paha”. Vain pahat ihmiset tekisivät jotain vastaavaa.

Kuultuamme ja luettuamme niin monia susitarinoita, kuten Punahilkan, Kolme pientä porsasta, Susi ja seitsemän pientä kiliä sekä Pekka ja susi, olemme päättäneet että sudet ovat pahoja, sillä ne haluavat vahingoittaa satujen päähenkilöitä. Siksi luokittelemme ne ”pahoiksi”, vaikka niin ei välttämättä ole.

Ei susi tietenkään ole paha. Susi haluaa syödä Punahilkan vain koska se on nälkäinen, ei siksi että se olisi paha. Jos tämän selittäisi lapsille tällä tavalla, heidän odotuksensa maailmaa kohtaan olisivat realistisempia, terveempiä ja positiivisempia. Susiparat saavat turhaan huonon maineen! Yritä muuttaa tapaasi kuvailla tällaisia hahmoja saduissa.

Käytöksen kuvailun taito

Luis Censillo oli filosofi ja psykologi, joka käytti usein erästä hyvin käytännöllistä käsitettä: uudelleensemantisointi. Tämän sanan alkuperä tulee ”semantiikasta”, joka on merkityksen tutkimista kielitieteessä. Uudelleensemantisointi tarkoittaa siis sitä, että kuvaus jostakin muutetaan löyhemmäksi ja sopivammaksi. Esimerkiksi lasta ei tulisi kutsua oudoksi tai vältteleväksi, vaan hänet ”uudelleensemantisoitaisiin” (luokiteltaisiin uudelleen) ujoksi.

Mieti miten vaikea on päästä eroon leimasta, joka on jo kerran annettu! Kuten psykologi Alberto Soler sanoo, on helppoa leimata joku ihminen tai asia tietynlaiseksi, mutta on paljon vaikeampi poistaa tuo leima. Soler käyttää metaforana purkkien etikettejä. Kun lapsi on luokiteltu joksikin (hermostuneeksi, ilkeäksi, fiksuksi, avuliaaksi, levottomaksi jne.), tuota etikettiä on vaikea enää poistaa, vaikka jokin lapsessa ei sopisikaan siihen. Pointti on siis tämä: ole varovainen ihmisten luokittelussa, ja aivan erityisesti lasten.

Ihmisillä on taipumusta käyttäytyä tavalla, joka vastaa sitä luokittelua tai arviointia, joka heistä kuvastuu ulospäin muille. Meillä on taipumusta hyväksyä nuo luokittelut. Henry Fordilla on tähän liittyen yksi hyvä sitaatti, joka menee suunnilleen näin: ”Uskot sitten pystyväsi tai et – olet todennäköisesti oikeassa”.

Toinen hyödyllinen tarina

Yksi tarina, jota tykkään käyttää selittämään mitä negatiivista seuraa jonkin leiman tai roolin hyväksymisestä, on ”Galton’s walk” (Galtonin kävely). Francis Galton oli Charles Darwinin serkku. Eräänä aamuna hän meni puistoon ajatellen, että hän oli maailman kamalin ihminen. Hän ei puhunut kenellekään; hän oli vain omissa ajatuksissaan miettien, kuinka kauhea hän oli.

Mitä luulet Galtonin huomanneen ihmisissä, jotka tulivat häntä vastaan hänen kävellessään? Useimmat ohi kulkevat ottivat häneen etäisyyttä ja katsoivat häntä pelokkaasti. Yllättävää, vai mitä? Tällainen vaikutus on jonkun leimaamisella.

Palataan nyt takaisin siihen, miksi susi Punahilkassa ei ole paha. Olen sitä mieltä, että ei ole olemassakaan tuhmia lapsia. Mutta silti kuulemme jatkuvasti ihmisten suusta ”X on tuhma”. Ongelmallisen käytöksen taustalla on aina jokin syy.

En nyt tarkoita, että kaikenlainen käytös tulisi hyväksyä (ei missään nimessä). Mielestäni on kuitenkin tärkeää ymmärtää, miksi lapsi käyttäytyy tietyllä tavalla. Parasta lasten ja oppilaiden kanssa olisikin kuvata käytöstä henkilön leimaamisen sijaan.

Mieti hetki niitä selityksiä ja luokitteluja, joita käytät lastesi kuullen, ja niiden mahdollisia seurauksia. Tapa jolla sinä näet asiat saattaa saada heidätkin näkemään ne joustavammin, terveemmin ja avoimemmin.