Marcelo Ceberio: "Neuroplastisuuden lisääminen terapian kautta on mahdollista"

11 tammikuu, 2020
Mitä Marcelo Ceberio sanoo neuroplastisuuden ja terapian välisestä yhteydestä? Lue hänen mielenkiintoinen haastattelunsa!

Marcelo Ceberio on yksi merkittävimmistä hahmoista psykologian alalla. Hän on kirjoittanut lukuisia teoksia, tieteellisiä artikkeleja ja yli 25 kirjaa, joista mainittakoon englanniksi käännetyt Heaven Can Wait, Superheroes Also Go to Therapy ja Cinderella & The Ugly Ducklings.

Tämä argentiinalainen terapeutti on pääosin tunnettu siitä, että hän on systeemisen koulukunnan tärkein edustaja. Hän opiskeli tätä mallia Kaliforniassa Palo Alton mielenterveystutkimuksen instituutissa, jossa hän parhaillaankin toimii opettajana ja tutkijana. Saimme ilon haastatella Marcelo Ceberiota ja jutella hänen kanssaan hyvin mielenkiintoisesta aiheesta: neuroplastisuudesta ja sen suhteesta psykoterapiaan. Onko neuroplastisuuden lisääminen terapian kautta mahdollista?

Marcelo Ceberio: neuroplastisuuden lisääminen terapian kautta

Ihmisen aivot ovat edelleen salaperäinen elin. Ne painavat hieman yli kilon ja pitävät sisällään hienostuneita hermosolukytköksiä. Jotkut eivät välttämättä tiedä, että kaikki mitä teemme tai ajattelemme voivat muuttaa aivoja tätä kutsutaan neuroplastisuudeksi. Sillä viitataan aivojen kykyyn muuttaa sekä fyysistä rakennettaan että toiminnallista järjestäytymistään käytöksemme perusteella.

Tätä ei pidetty totena vielä jokin aika sitten. Jotkut itse asiassa uskoivat, että kun ihminen saavutti tietyn iän, aivojen oli enää mahdotonta luoda uusia hermoverkkoja. Nykyään merkittävät henkilöt, kuten tohtori Álvaro Pascual Leone, yrittävät ymmärtää näitä mekanismeja saadakseen aikaan muutoksia potilaissa.

Marcelo Ceberio puolestaan osoittaa, kuinka itse terapiaprosessi, oli sen lähestymistapa mikä tahansa, voi edistää aivojen neuroplastisuutta. Se onkin toivoa antava työkalu, jonka avulla ihminen voi rakentaa uudelleen merkityksiä ja luoda uusia, hyvinvointia edistäviä ajatuskuvioita. Tässä mielenkiintoisessa haastattelussa Marcelo Ceberio selittää tätä meille, miten neuroplastisuuden lisääminen on mahdollista terapian kautta.

Aivoissa on hienostuneita hermosolukytköksiä

K. #1: Marcelo Ceberio, mitä on neuroplastisuus?

Ajatella, että vielä jokin aika sitten ihmiset uskoivat, että uusien hermoverkkojen luominen oli mahdotonta! Nykyään sen sijaan tiedämme, että aina viimeiseen hetkeemme asti maapallolla luomme uusia, uusia ja taas uusia hermoverkkoja! Neuroplastiset hermoverkot merkitsevät kumppanineuroneiden ketjua, jotka tehostavat toinen toisiaan.

Kyseessä on kuin hermosolujen dominoefekti, jossa hermosolut toimivat ketjuissa kaikki yhdessä. Jos ympäristö muuttuu, tarvitsemme plastisuutta käytöksen tasolla sopeutuaksemme siihen, ja tämän myötä myös hermosolujen järjestäytymisen, joka tuottaa reaktion hermoverkossa käsittäen tunteet, ajatukset ja teot.

Tämä plastisuus on biologisten järjestelmien ominaisuus, jonka avulla ne sopeutuvat ympäristön muutoksiin selviytyäkseen. Näin ollen oppimisprosessit ja muisti ovat tapahtumia, jotka edistävät joustavuutta, ja mitä plastisempi hermosto on, sitä suurempi on organismin oppimiskyky.

On muistettava, että darwinilaiset perustunteet (ilo, suru, inho, pelko, hämmästys ja viha) ovat mahdollistaneet sopeutumisen ja selviytymisen eri konteksteissa aina esi-isiemme ajoista saakka nykyihmiseen.

K. #2: Kuinka neuroplastisuuden lisääminen onnistuu?

Osa ihmisten kommunikaatioprosessista muovautuu tekojen, palautteen ja vuorovaikutuksen kautta, jotka tuottavat lukuisia konstruktioita täynnä eri merkityksiä. Nämä merkitykset myös tuottavat näitä hermoverkkoja, ja tämä tapahtuu rekursiivisesti loppumattomassa järjestelmässä.

Mutta heti kun teot (mukaan lukien puhe) nähdään asiayhteydessä, kuulija koodaa ne omalla tavallaan. Tästä syystä vastaus keskustelussa syntyy jokaisen henkilökohtaisista konstruktioista.

Joka ikinen läpikäymämme asia (tähän termiin kuuluvat subjektit, tilanteet ja objektit) kuuluu johonkin kategoriaan. Nämä kategoriat ovat kognitiivisia laatikoita, joilla on jokin tietty merkitys. Nämä kategoriat ryhmittelevät asiat luokkiin, ja yksi kategoria voi samalla kuulua toiseen kategoriaan ja käsittää useita kategorioita: tuoli voi kuulua huonekalujen kategoriaan, mutta samalla tuoli voi olla kategoria, joka yhdistää tyyliltään ja muotoilultaan erilaisia istuimia.

Erittelemme asioita käsitystemme perusteella, eli keskitymme tai kiinnitämme huomiota tiettyihin asioihin, joilla on meihin vaikutus. Monet noista asioista sisällytämme kategorioihin, jotka ovat yhteydessä verkossa yhteen tai useampaan merkitykseen. Tässä mielessä kategorisilla verkoilla on vastineet neuroplastisissa verkoissa.

Niiden tekojen toistamisessa, jotka ovat kehittyneet samojen merkitysrakennelmien alaisuudessa, tottumuksissa, tavassa toistaa samat kaavat ja epäonnistuneissa ratkaisuissa, joita yksilö jatkaa huolimatta epätoivotusta lopputuloksesta, on kyse samasta hermoverkon polusta. Kun tätä hermoverkkoa ylläpidetään, se systematisoituu ja ajaudumme tilanteeseen, jossa emme tee, havaitse tai tunne mitään eri tavalla, vähän kuin välinpitämättömyys. Periaatteessa tämä on polku, joka on luovuuden vastakohta.

Tämä pienen esipuheen tarkoituksena on osoittaa, että neuroplastisuuden lisääminen harjoituksella on mahdollista. On valtavan haasteellista valita vaihtoehtoisia polkuja perinteisten tilalle, mutta se on keino laajentaa neuroplastisia hermoverkkojamme.

Poluista puheen ollen, olen maratoonari ja näen usein, kuinka ihmiset treenaavat tutuissa paikoissa kuten puistoissa, kaduilla, juoksuradoilla jne. Vain muutamat juoksijat uskaltavat koittaa vaihtoehtoisia reittejä. Moni juoksee yleensä ne ennalta muodostetut reitit. Yksi yksinkertainen harjoitus neuroplastisuuden stimuloimiseksi olisi esimerkiksi juosta välttäen perinteisiä reittejä.

Hampaiden harjaaminen ei-hallitsevalla kädellä, taaksepäin käveleminen tai vaihtoehtoisten ratkaisujen pohtiminen ovat joitakin testejä, jotka auttavat rakentamaan uusia polkuja hermoverkoissamme, sekä neuronien että kategorioiden osalta.

Uuden juoksureitin valitseminen on keino harjoittaa neuroplastisuutta

K. #3: Miten neuroplastisuuden lisääminen tapahtuu terapiassa?

Terapiassa työstetään aina hermoverkkoja. Kun potilas puhuu ongelmistaan, hänen puheensa kuvaillessaan tapahtumien kulkua on osoituksena neuroplastisesta ketjusta.

Merkitykset, tiedonkäsittelyn tapa, tunteiden ilmaisemisen tapa, kaikki ne jäsentävät hermoverkkoa. Muista kuinka osoitin, että jos rakennamme maailman kategorioista täynnä merkityksiä, tällä kognitiivisten kategorioiden verkolla on neurobiologiset vastineet neuroniketjuissa.

Näen terapian, tai pikemminkin terapiaprosessin missä tahansa psykologisessa lähestymistavassa, yhtenä suurena merkityksen uudelleenrakentamisena, oli käytetty polku mikä tahansa; niin pragmaattinen (tehtävien ohjeistus), emotionaalinen (psykodraama, kehon käyttö), kuin myös kognitiivinen (positiivinen konnotaatio).

Kategorian muuttaminen ja merkityksen uudelleenrakentaminen ovat seurausta uuden neuroplastisen verkon koostamisesta, neuronisekvenssin, joka muodostaa vaihtoehtoisen polun jo kehitetyn tilalle. Toisin sanoen se katkaisee neuronien systematisoitumisen, sen hermoverkon, joka aiheutti ahdistusta, vihaa ja jännitettä. Neuroniketju muovaa tiedonkäsittelyä ja päinvastoin.

Koska me olemme neuroplastisia, voimme luoda mahdollisuuksia muutokseen sanojen ja nonverbaalisen kielen kautta. Terapeutit auttavat tässä strategisesti helpottaakseen uusien hermoverkkojen rakentamista.

K. #4: Voiko kaikkien terapiaan tuotujen ongelmien ja tilanteiden kanssa työstää neuroplastisuutta?

Tietysti. Kuten aiemmassa kysymyksessä mainitsin, kaikkiin ihmisten ongelmiin liittyy neuroplastisten ketjujen rakentamista. Terapiassa hajotamme ne luomalla uusia kategorioita ja vaihtoehtoisia verkkoja perinteisten tilalle.

Tämä saattaa kuulostaa hyvin yksinkertaiselta, mutta se on itse asiassa erittäin monimutkainen prosessi, eräänlainen taiteen ja tieteen sekoitus. Pidin jokin aika sitten useita luentoja systemaattisesta epistemologiasta, ja siellä on Einsteinin lause: “on helpompi hajottaa atomi kuin ennakkoluulo”.

Teot, tavat tuntea ja käsitellä kognitiivisesti tietoa luovat verkkoja automaattisesti, eli ne ovat automaattisia verkkoja. Tämä on se syy, miksi käytämme aina samoja mekanismeja silloinkin kun saamme epätoivotun tuloksen.

Ennakkoluulot ja rituaalit ovat joustamatonta hermoverkkojen käyttöä, jotka vaikeuttavat vaihtoehtoisten verkkojen rakentamista. Mutta kysymys kuuluu, mitä terapeutit tekevät…

K. #4.1: Voitko antaa jonkin esimerkin?

Minulle tulee aina mieleen eräs juutalainen pariskunta, jolla oli neljä lasta. He tulivat kysymään minulta, miksi heidän vanhin tyttärensä oli kääntynyt kristityksi. Vanhemmat eivät ymmärtäneet, miksi heidän tyttärensä ei antanut kahden lapsensa tavata serkkuaan.

Tutkin tarkemmin näiden neljän lapsen elämää. Vanhin heistä oli mennyt naimisiin uskonnollisen juutalaisen kanssa, ja koko perhe noudatti kaikkein äärimmäisimpiä rituaaleja. Toinen lapsi oli juutalainen, joka harjoitti uskontoa aivan kuten hänen vanhempansa: hän oli joustava, noudatti sapattia aina silloin tällöin ja kävi temppelissä. Kaksi nuorinta lasta olivat ateisteja, joilla oli katoliset kumppanit. Toisella heistä oli poika, ja uskonnon vuoksi hänen uskonnolliset serkkunsa eivät voineet olla yhteyksissä.

Tämä ahdisti vanhempia, koska jotkut pariskunnat päättivät olla osallistumatta perhejuhliin. He eivät voineet ymmärtää tyttärensä ja vävypoikansa asennetta. Kuinka hurskaus ja uskonnolliset siteet voivat olla vahvempia kuin heidän verisiteensä? He tunsivat valtavaa syyllisyyttä kasvatuksestaan ja pohtivat, mitä he olivat tehneet väärin.

Heidän oli opittava paljon uskonnosta ymmärtääkseen, kuinka voimakas tämä sitoumus voi olla. Mutta tärkein syy terapiaan oli ennen kaikkea heidän syyllisyydentunteensa uudelleenmuovaaminen. Selvensin heille muun muassa sen, että he olivat hyviä vanhempia; he olivat rakastavia ja kantoivat huolta lastensa hyvinvoinnista, niinkin paljon että se toi heidät terapiaan.

Vakuutin heille painokkaasti, että he olivat kasvattaneet lapsensa antaen näille valinnanvapauden kaikilla tasoilla: ideologisesti, sosiaalisesti, poliittisesti ja uskonnollisesti. Vanhemmat eivät koskaan pakottaneet lapsiaan noudattamaan yhtä tiettyä mallia. Päinvastoin, heillä kaikilla oli täysi vapaus valita se, mihin he itse uskoivat.

Se mitä perheelle tapahtui on suora seuraus siitä, kun lapset kasvatetaan antaen heille näin paljon vapautta, ja tämä riski on otettava huomioon. Mutta jos vanhemmat eivät muuta haluakaan lapsilleen kuin vapauden valita, tämä riski on tietysti tervetullut. Näin ollen onnittelin heitä, koska he olivat olleet rakastavia ja vastuuntuntoisia vanhempia.

He lähtivät terapiaistunnosta hämmentyneinä, mutta vailla syyllisyydentunnetta. Seuraavassa istunnossa he näyttivät onnellisemmilta ja suunnittelivat perhejuhlien järjestämistä. Tämä uudelleenkategorisointi aiheutti kategorian muutoksen samoissa asioissa, minkä seurauksena muukin heidän toimintansa muuttui. Tätä on neuroplastinen muutos: kategorian muutos merkitsee toisen synaptisen ketjun toteutumista.

K. #5: Eli tarkoittaako tämä sitä, että terapian kautta tapahtunut muutos liittyy neuroplastisuuteen jollakin tavalla? Kuinka?

Tietysti. Kun terapia on potilaalle oikeanlaista, merkitysten muuttamisen mahdollisuus luo vaihtoehtoisen hermoverkon automaattisen ja systematisoituneen tilalle.

Se millä kaavalla, tyylillä ja tavalla terapiaa annetaan, vaikuttaa tähän. Niiden polkujen havaitseminen, joita potilas eniten käyttää (ovatko ne näköaistiin, tuntoaistiin, hajuaistiin, kuuloaistiin jne. liittyviä) mahdollistaa sen, että terapeutti voi puhua potilaan kieltä ja terapia on kaikkein tehokkainta.

Neuroplastisuuden lisääminen terapiassa on mahdollista

K. #6: Onko todellisuuden rakentamisella eli henkilön kognitioiden työstämisellä mitään tekemistä neuroplastisuuden kanssa?

Kun puhumme merkitysten uudelleenrakentamisesta, viittaamme siihen että muutamme eri asioihin liittyvät kategoriat joustavammiksi. Tästä syystä aina, kun tapahtuu muutos kognitiivisella tasolla, on odotettavissa muutoksia tunteiden ja tekojen tasolla. Näin rakentuu vaihtoehtoinen todellisuus vanhan tilalle.

Sitä mukaa kun muovaamme hermoverkkojamme, neuroplastisuus lisääntyy entisestään ja harjoitamme luovaa eli oikeaa aivopuoliskoamme. Näin kykenemme keksimään enemmän vaihtoehtoisia ratkaisuja ongelmiimme ja mukaudumme paremmin ymmärtämään muiden ihmisten näkökulmia, eli periaatteessa meistä tulee empaattisempia ja opimme rakentamaan useita erilaisia näkökulmia asioista helposti.

K. #7: Onko epigenetiikan ja neuroplastisuuden välillä yhteys?

Epigenetiikka on biologian haara, joka tutkii kausaalisia vuorovaikutuksia geenien ja geenituotteiden välillä, jotka synnyttävät fenotyyppejä. Tähän liittyen tulee pitää mielessä, että se mitä näemme ei ole ihmisen genotyyppi, vaan fenotyyppi, joka on seurausta genotyypin ja kontekstin välisestä yhtälöstä.

Vielä nykyäänkään ei olla päästy yksimielisyyteen siitä, missä määrin ympäristö muovaa meitä. Epigenetiikka syntyi sillaksi perintötekijöiden ja ympäristön vaikutusten välille. Tavallisin määritelmä termistä “epigenetiikka” on tutkimus periytyvistä muutoksista geenien toiminnassa, joita ilmenee ilman muutoksia DNA-sekvensseissä.

On pidettävä mielessä, että stressi vaikuttaa immuunijärjestelmään ja on avaintekijä kaikissa sairauksissa perusflunssasta jopa syöpään. Miksi kaksi ihmistä reagoivat niin eri tavoin samassa tilanteessa; kun toinen sairastuu tai oireilee, toinen saattaa pysyä täysin terveenä?

Ero piilee jokaisen henkilön DNA:ssa. Stressi aktivoi hiljaisia geenejä, jotka siis aktivoituvat vain kaoottisten tilanteiden aikana. Tämä on tilanne kaksosten kohdalla, joilla on syöpägeeni DNA:ssaan: toinen kuolee terminaaliseen syöpään 30-vuotiaana, kun taas toinen kuolee luonnollisesti 90 vuoden iässä. Mitä eroja heidän välillään on?

Elämäntavat, negatiiviset tunteet, ympäristötekijät, tottumukset, tupakanpoltto, ruokavalio, stressi ja hyvin tunnepitoiset tilanteet voivat vaikuttaa suuresti geeneihin. Mutta se prosessi, jonka kautta stressin vuoksi kohonnut kortisoli aiheuttaa geenit aktivoivan histonien metylaation tai asetylaation, on edelleen tuntematon.

Voisi sanoa, että neuroplastisuus on stressin vastainen tekijä, sillä joustavampi asenne, empatia ja sujuvampi ratkaisujen rakentaminen helpottavat elämää.

Kuten tästä voi nähdä, neuroplastisuuden lisääminen on mahdollista. Uusien kognitiivisten reittien ja vaihtoehtoisten polkujen harjoittaminen ei ole ainoa keino tehdä sitä; myös terapia on yksi vaihtoehto. Keskustelu Marcelo Ceberion kanssa oli mahtava oppitunti.