Liiallisen anteliaisuuden ja kontrolloinnin välillä on vain pieni ero
Kaikenlainen käyttäytyminen, oli se sitten positiivista tai negatiivista, on liiallisena yleensä merkki piilevistä vaikeuksista. Yksi niistä resursseista, joihin aivojemme syövereiden tiedostomaton puoli vetoaa, on juuri käyttäytymisen liioitteleminen piilevän ongelman peittelemiseksi. Tämän vuoksi, ja vaikka voimme nähdä liiallisen anteliaisuuden hyveenä tai positiivisena piirteenä, toisinaan asia ei ole aivan näin mustavalkoinen.
On hyvin yleistä, että silloin kun joku kohtelee meitä liian hyvin tai käyttäytyy liian anteliaasti, hän odottaa jotain vastineeksi; vaikka hän itse kieltäisikin sen. Toisaalta on mahdollista, että tämä halu palvella ja auttaa muita onkin mekanismi, jonka avulla kyseinen henkilö haluaa hallita toisten käyttäytymistä.
Toinen merkki, joka voi paljastaa toisen piilotetut halut anteliaisuuden takana on se, että tällä ihmisellä on anteliaisuuden myötä tapana valittaa, kuinka antelias ihminen hän oikein on. Hän voi samalla ilmaista olevansa jatkuvasti pettynyt siihen, kuinka muut eivät toimi kuten hän toimii tai kuinka he eivät kiitä häntä tarpeeksi tämän ponnisteluista ja huolenpidosta. Siksi liiallisen anteliaisuuden taustalla voi olla keino manipuloida muita ihmisiä.
”Anteliaisuus ei tarvitse palkkiota; se maksaa itsensä takaisin.”
-Hyppolite du Livry-
Millainen on liian antelias ihminen?
Ihminen voi olla liian antelias silloin, kun hän kykenee siirtämään omat tarpeensa ja toiveensa sivuun – toisin sanoen uhrautumaan toisen puolesta ja miellyttääkseen toista. Toisaalta liian antelias ihminen voi olla myös sellainen ihminen, joka elää auttaen tai pelastaen muita, mutta samalla ei todennäköisesti edes kykene tunnistamaan, missä toinen tarvitsee apua tai millä tavalla häntä tulisi auttaa. Tämä ominaisuus on läsnä myös niissä ihmisissä, jotka eivät missään vaiheessa kykene antamaan periksi “pelastajan” roolistaan.
Alan asiantuntijat huomauttavat, että tämä pakonomainen halu auttaa tai pelastaa muita ihmisiä voi piilottaa alleen vahvan tarpeen, joka hamuaa kiintymystä. Se on hyvin yleinen käyttäytymismalli niillä ihmisillä, jotka eivät ole vastaanottaneet lapsuutensa aikana riittävästi kiintymystä tai jotka on kasvatettu riippuvaisen ihmisen rooliin.
Monissa tapauksissa liiallinen anteliaisuus on, tavalla tai toisella, strategia, jonka avulla liian antelias ihminen “ostaa” muiden kiintymystä ja hyväksyntää. Tästä syystä kyseinen henkilö tuntee olonsa petetyksi tai jopa hyväksikäytetyksi hyvän tahtonsa takia silloin, kun muut ihmiset eivät vastaa hänen odotuksiinsa ja avunantoihinsa. Tämän vuoksi hän myös valittaa usein siitä, kuinka antelias ihminen hän on.
Liiallisen anteliaisuuden hinta: empatiasta kontrolliin
Liian anteliaat ihmiset ovat vain harvoin tietoisia niistä todellisista motivaatioista, jotka piilevät heidän halussaan auttaa ja pelastaa muita ihmisiä. He tuntevat sydämessään, että he todella välittävät muista ihmisistä ja haluavat heidän voivan hyvin.
Liian anteliaat ihmiset osaavat havaita toisten kipua tai pahaa oloa ja kärsivät samalla tapaa, kun näkevät toisten kärsivän. Tästä syntyvä ongelma liittyy kahteen näkökulmaan. Aivan ensimmäiseksi, kaikki se hyväntahtoisuus ja kiinnostus, jota he tunnustavat toisten puolesta, heijastuu vain harvoin heidän omiin tarpeisiinsa. He asettavat itsensä vapaasta tahdostaan taka-alalle ja toiselle sijalle.
Toinen ongelma on se, että he haluavat ehdollistaa muiden ihmisten käyttäytymistä. He haluavat saada heiltä huomiota, arvostusta tai sosiaalista tunnustusta tehdystä työstään, avunannoistaan ja alituisista ponnisteluistaan. Tästä syystä on tavallista, että liian anteliaat ihmiset tuntevat myös oikeutta hallita ja kontrolloida auttamiensa ihmisten elämää. Heidän mielestään heillä on oikeus päättää toisten elämästä, sillä nämä ihmiset ovat heille velkaa siitä, mitä he ovat tehneet läheistensä puolesta.
Miten voimme todella auttaa toisiamme?
Ennen kuin uhraamme omaa anteliaisuuttamme muille ihmisille, meidän on ensin opittava olemaan anteliaita itsemme kanssa. Tämä on välttämätön näkökohta, joka auttaa saavuttamaan tasapainon toisten hyvinvoinnista ja eduista huolehtimisen sekä omien etujen ja hyvinvoinnin välillä. Siksi olisikin tarpeellista, että uhraukset muiden ihmisten puolesta reagoisivat aina jokaisen ihmisen omiin tarpeisiin ja rajoituksiin.
Toisaalta taas on hyvä tutkia niitä enemmän tai vähemmän piileviä motivaatioita, jotka työntävät meidät auttamaan muita ihmisiä. Kuten olemme jo maininneet, joskus tämä analyysi voi auttaa meitä tunnistamaan omia tarpeitamme ja niitä puutteita, jotka meidän olisi täytettävä terveemmällä ja vähemmän manipuloivalla tavalla.
Lisäksi ei kannata unohtaa, että se kaiho että muut tarvitsevat meitä, voi useimmissa tapauksissa johtaa niin psyykkisesti kuin fyysisestikin riippuvaisiin ihmissuhteisiin, jotka eivät ole hyväksi kenellekään suhteen osapuolista. Paras tapa auttaa toista onkin luoda olosuhteet, jossa autettava henkilö voi vastaanottaa ja hyötyä tarjotusta avusta itsenäisellä tavalla; toisin sanoen meidän tulisi auttaa toisia ihmisiä olemaan vahvempia ja itsenäisempiä, sillä tarkoituksena ei ole tarjota toisille apua ja anteliaisuutta niin, että he tulevat riippuvaisiksi siitä, mitä meillä on hänelle tarjottavanamme.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
López, A. M. (2000). La metafísica de la generosidad cartesiana. Iztapalapa. Revista de Ciencias Sociales y Humanidades, 21(49), 27-44.