Lasten ja nuorten terapia: kaoottinen visio toimintahäiriöstä

Viime aikoina lasten ja nuorten terapia on lisääntynyt, ja yrittäessämme etsiä selitystä tälle ilmiölle ja näille toimintahäiriölle, löydämme niiden alkuperän sosiaalisista tekijöistä.

Sukelletaanpa syvemmälle tähän aiheeseen.

Sosiaalisesta kaaoksesta perheen kaaokseen

Oppilaitosten näkökulmasta katsottuna peruskoulussa ja toisen asteen kouluissa oppilaat kokevat yhä suuremmissa määrin aggressioita ja jopa suoranaista väkivaltaa. Toki väkivallan rajoittaminen vain koulujen ilmapiiriin olisi kuitenkin väärin.

Voisimme kysyä, miksi koulussa ei pitäisi olla väkivaltaa, jos muissa sosiaalisissa yhteyksissä aggressio vaikuttaa jatkuvalta? Jalkapallokentät, liikenneonnettomuudet, korruptio eri tasoilla sekä kaduilla lisääntyneet ryöstöt, joissa esiintyy väkivaltaa ja ihmisen oman koskemattomuuden loukkaamista.

Työssä vallitsee epävakauden ilmapiiri, joka johtaa vallan väärinkäyttöön ja huonoon kohteluun, minkä vuoksi maailman talous luo uusia työttömiä. Myös köyhyysrajan alapuolella elävän marginaaliväestön osuus vain kasvaa ja nämä ihmiset ovat täynnä vihaa ja mielipahaa. Aivan kuin tämä ei olisi tarpeeksi, televisiossa sellaisten typerien ohjelmien ja elokuvien määrä, joissa esitetään julkisuuden henkilöiden välisiä sanasotia ja jopa fyysistä väkivaltaa, näyttäisi vain lisääntyvän.

Jos yhteiskunnan on annettava lapsille tai nuorille ne parametrit, joiden avulla he voivat ymmärtää mikä on oikein tai mikä väärin, mutta sen vertailuarvoja ovat tyhmyys, korruptio ja väkivalta, miten terveitä kuvia maailmasta se voi todella tarjota?

Totuus paljastaa jyrkästi lisääntyviä ongelmallisia ja ristiriitaisia tilanteita; kriisissä olevat perheet ruiskuttavat annoksen neuroosia jokaiseen perheenjäseneen. Toimintahäiriö ei enää vaani, vaan se hyökkää.

Perhe on upotettu sosiaaliseen kontekstiin. Kyseessä on väistämätön prosessi, joka toistaa suuremmassa tai pienemmässä määrin niitä yhteiskunnan hyviä ja huonoja puolia, johon perhe kuuluu.

Nykyaikana perheilmapiiri vastaa muodoltaan ja rakenteeltaan sitä sosiaalista ilmapiiriä, jossa se elää. Ihmiset kokevat äärimmäistä vaatimusten tasoa työympäristössään, joka altistaa heidät pysyvään epäonnistumisen ja hylkäämisen tunteeseen: olemme kaikki korvattavissa.

Kotona monet pariskunnat kommunikoivat puutteellisesti. He pitäytyvät anekdootissaan ja arkipäivässään, ja mukaan mahtuu vain pieniä ja lyhyitä kohtaamisia perheen kesken, joista löytyy vain vähän syvällisiä oivalluksia ja pohdintaa. Kyse ei ole siitä, että ehdotonta vakautta liikuteltaisiin liikaa ja päädyttäisiin toisen kaaoksen eteen: eroon. Mutta avuttomuus, joka on seurausta tällaisesta elämäntavasta, uhkaa ilmaista itseään huonoilla reaktioilla, jotka kärjistyvät nopeaan tahtiin kuuluisan “lumipalloefektin” kanssa.

Kun aggressiopurkauksiin lisätään pysyvän jännityksen ilmapiiri, ne muodostavat yhdessä tunnelman, joka ruokkii jokaisen perheenjäsenen rähinää, vihaa, alhaista itsetuntoa ja avuttomuuden tunnetta.

Lasten ja nuorten terapia: toimintahäiriön oireet

Lapset kiertävät tämän käyttäytymismallin alla. Vanhemmista tulee vähemmän suvaitsevaisia näitä lähestymistapoja kohtaan. Ja vaatimus, jossa on vain vähän tilaa reklamaatiolle, luo väkivaltaisen tilanteen. Mutta avioliiton keskeisen jännitteen luoma ilmapiiri ylittää tämän kehän: vanhemmat ovat alkaneet ottaa lapsiaan mukaan pariskunnan väliseen konfliktiin.

Lapsi astuu mukaan riitaan ja pyrkii asettumaan riidassa jomman kumman vanhemman puolelle. Jos hän pitäytyy isän puolella, hän on pahoillaan siitä mitä äiti tekee isälle, mutta tuntee samalla syyllisyyttä siitä, että ajattelee niin äidistään. Ja päinvastoin. Näin syyllisyys ja viha auttavat ylläpitämään perheen negatiivista ilmapiiriä.

Viestintä muuttuu nopeasti aina vain monimutkaisemmaksi. Lasten tunteet kulkeutuvat muihin tilanteisiin, eli oireileva käyttäytyminen alkaa näkyä toisessa ilmapiirissä: koulussa.

Siellä lapsi tai nuori toistaa perheeltään oppimaansa kommunikaatiota, mutta tyhjentää samalla sisälleen kasaantunutta sietämätöntä ahdistusta, joka tunkeutuu häneen. Riittää, että hän toistaa joitakin väkivaltaisia tekoja, jotka leimaavat hänet väkivaltaiseksi. Ja on mahdollista, että heti kun näin tapahtuu, lapsella tai nuorella alkaa esiintyä oppimishäiriöitä. Tällä tapaa hänestä tulee muiden oppilaiden syytösten ja vitsailun kohde, mikä saa hänet tuntemaan itsensä eristäytyneeksi ja reagoi tilanteeseen väkivaltaisesti, mikä puolestaan vain vahvistaa hänen leimautumistaan.

Vanhemmat – koulussa koettujen haasteiden, alhaisten arvosanojen ja opettajien antaman huonon palautteen kautta – keskittävät huomionsa tähän lapseen ja ottavat käyttöön valikoiman erilaisia palkintoja ja rangaistuksia, jotka usein osoittautuvat tehottomiksi.

Tällä tavalla lapsesta tai nuoresta ei ole tullut ongelma pelkästään koulussa, vaan myös kotona. Oire on kuitenkin viisas: lapsi tai nuori on pystynyt purkamaan ahdistustaan johonkin, onnistunut saamaan vanhempansa lähestymään häntä jollakin tavalla ja vetämään heidän huomiotaan pois avioeroa uhkaavilta riidoilta. Nämä toimet on kahlittu loputtomasti jatkuvaan noidankehään, joka johtaa kaaokseen ja epätoivoon, ja joka voi olla yksi mielenterveyshäiriöihin johtavista syistä, ellei sitä pysäytetä ajoissa.

Terapeutin puoleen kääntyminen on tärkeää toimintahäiriöiden torjumiseksi ajoissa

Osittain hulluuden ja psykoterapian välisen yhteyden stigman poistumisen ansiosta ne vanhemmat, joilta löytyy edelleen järjen ääntä, vetoavat terapian tarjoamiin resursseihin. Tällöin he toivovat, että terapia tulee auttamaan oireiden hoidossa ja toimintahäiriöiden ratkaisemisessa.

On terapeutteja, jotka haastattelevat vanhempia ja suorittavat tämän pohjalta sarjan yksittäisiä istuntoja lapsen kanssa. Näissä istunnoissa, jos kyseessä on vaikkapa 4- tai 5-vuotias lapsi, käytetään niin sanottua “leikkiaikaa”, jossa konfliktin merkkejä pyritään ilmaisemaan ja purkamaan leikin kautta.

Mutta lapsen laukaisema oire voi ilmaista muun muassa vanhempien välistä jatkuvaa kiistaa, eron suvaitsemattomuutta, hajanaisuuden kokemusta tai perheen pirstoutumista. Tällä tavoin perheterapiasta tulee väistämätöntä, mikä osoittaa ne seuraukset, johon perheen vuorovaikutus ja sen seurauksena lapsen oireileva käyttäytyminen on johtanut.

Riippumatta siitä, millä tavalla ongelmaa lähestytään ja minkä tyyppistä terapiaa sovelletaan, lasten ja nuorten terapia on työtä, jonka tulisi tarjota perheelle oikeat työkalut ja resurssit oireiden hoitamiseksi ja toimintahäiriön korjaamiseksi.

Vanhempia on tiedotettava siitä mitä tapahtuu, ja heidän on otettava vastuu lapseen keskitetyn ongelman tuottamisesta. Se, että ongelmasta ei kanneta vastuuta vaan oireilun arvellaan johtuvan itse lapsesta, ei ratkaise mitään ja tuottaa vain sen, että ongelma kiertää samaa kehää yhä uudelleen ja uudelleen.

Psykoterapia on pohdinnan ja oppimisen tila. Se on hyvinvointia horjuttavien poikkeamien, kuten toimintahäiriöiden, järjestelijä ja korjaaja. Laajalle levinneen yleisen pahan olon, sitkeän ahdistuksen, epävarmuustekijöiden ja huolenaiheiden sekä staattisen epävakauden kontekstissa, mikä voisi olla parempaa kuin nähdä oman lapsensa hymyilevän ja voivan taas hyvin!