Lapsuusajan masennus: lapsen kyyneleet ovat luoteja suoraan sydämeen

Loppujen lopuksi todellakin on olemassa lapsia, jotka löytävät itsensä syvästä surusta. Lapsia, jotka eivät pysty hymyilemään, koska heidän todellisuutensa on ollut vastuussa heidän viattomuutensa pysäyttämisestä. Se ei tunnu todelliselta. Koska se kuva, joka meillä on lapsuudesta, on kuva lapsista jotka hymyilevät, ovat iloisia ja leikkisiä.

Kun me näemme lapsen joka on vakava ja allapäin, me yritämme sanoa hänelle, että hänen ei tulisi olla surullinen. Sanomme hänelle, että ei kannata itkeä, hymyile. Se on ensimmäinen vakava virhe.

Masentunut lapsi pitää yllä sisäistä dialogia, jonka hän harvoin tekee täsmälliseksi ja näkyväksi. Joitakin kysymyksiä, joita hän kysyy itseltään ovat: Kuinka voin pakottaa itseni tuntemaan oloni paremmaksi? Miksi ihmiset vaativat, että minä hymyilen, leikin, enkä itke ja en ikinä suutu? En pysty lopettamaan tuntemasta ärtymystä, miksi? Miksi kaikki katsovat minua oudosti? Ehkä olen outo ja se ei ole edes vaivan arvoista.

Lapsuusajan masennus: masennus jolla on näkyviä piirteitä

Lapsuusajan masennus on todellista ja sillä on selkeitä merkkejä, jotka voivat auttaa saamaan meidän hälytyskellomme soimaan, ilmoittamaan että jokin ei nyt ole hyvin meidän lapsemme sisäisessä henkisessä elämässä. Jotkin oireista ovat hyvin samanlaisia kuin aikuisillakin. Esimerkiksi surullisuus tuo itsensä ilmi toistuvasti, aivan kuten lasku koulumenestyksessä. Tätä voidaan verrata siihen matalaan suorituskykyyn työelämässä, jota on havaittavissa masentuneissa aikuisissa.

Kuitenkin tyypillinen näkökohta on, että ärtyneisyys ja aggressiivisuus ovat yleisiä piirteitä lapsuusajan masennuksessa. Monesti myös löydät somaattisia valituksia, kuten vatsakivut, päänsärky, lihassäryt, yms.

Voimme myös nähdä kuinka pimeys varjostaa heidän motivaatiotaan ja heidän haluaan leikkiä tai tehdä muita aktiviteetteja. Saatat myös nähdä, että lapsi ei syö tai nuku kunnolla tai kuinka häneltä puuttuu ylipäänsä energiaa.

Nuori, joka kärsii lapsuusajan masennuksesta ei todennäköisesti pysty keskittymään, ajattelemaan tai tekemään päätöksiä. Itse asiassa hän saattaa ajatella kuolemaa tai jopa ajatella, suunnitella tai yrittää itsemurhaa.

Jos havaitset viisi tai enemmän näistä mainituista oireista, tekee ammattilainen todennäköisesti diagnoosin lapsuusajan masennuksesta. Kuitenkin sinun tulee pitää mielessä, että tietyt apatian, haluttomuuden ja surullisuuden asteet ovat täysin normaaleja.

Itse asiassa meidän tulisi kunnioittaa lapsen surullisuutta ja apatiaa varovaisuudella. Me monesti vaadimme liikaa kertomalla heille, että heidän tulisi koittaa olla iloisia ilman, että ymmärrämme mikä aiheuttaa heidän epämukavuutensa. Moinen tarkoittaa sitä, että viestitämme että surullisuus, turhautuminen ja viha eivät ole normaaleja; että ne ovat hyödyttömiä tunteita.

Ajatellaanpa mitä tämä merkitsee lapselle tai aikuiselle. Eikö suru menettämisestä ole normaalia? Eikö kaikki meistä tunne ärtyneisyyttä jossain vaiheessa? Eivätkö nämä tunnetilat ole hyödyllisiä tiettyjen asioiden sisäistämiseksi?

On myös mahdollista, että me saatamme tarkkailla tiettyä motorista rauhattomuutta masentuneissa lapsissa, jolla viitataan levottomaan masennukseen. Lapsi ei pysty istumaan rauhassa paikallaan, aivan kuin tuoli polttaisi hänen ihoaan. Hän vääntelee käsiään, astelee edestakaisin, rummuttaa sormillaan…

He näyttävät käyvän akuilla, jotka ovat aina täynnä. Tätä tilaa ei tule sekoittaa ylivilkkauteen.  Täten on aina oleellisen tärkeää, että ammattilaiset kiinnittävät huomiota mahdollisiin muihin oireisiin, jotka tätä saattavat siivittää, oikean diagnoosin tekemiseksi.

Levottoman masennuksen vastakohta voidaan nähdä hitaassa masennuksessa. Tämä pikkuinen ajattelee, puhuu ja liikkuu hidastetulla tahdilla. Et voi puhua hänelle ja sinun täytyy jatkuvasti toistaa kysymyksesi hänelle. Hänen puheenaiheensa eivät ole monimuotoisia ja hän pysyy hiljaa ja paikoillaan hyvin pitkiä aikoja.

Toinen johtolanka voi olla, että lapsella on hyvin matala tai heikko omakuva tai itsetunto. Lapsi saattaa ajatella olevansa arvoton ja virheellinen luonnostaan. Hän saattaa jopa liioitella virheitä, joita hän tekee.

10 ajatusta, miten auttaa masentunutta lasta tuntemaan olonsa paremmaksi

Francisco Xavier Mendez on espanjalainen lapsuuden psykologi, joka tarjoaa kirjassaan “The Child That Doesn’t Smile” (“Lapsi joka ei hymyile”) kymmenen ideaa edistämään hymyä ja iloa sellaisen lapsen elämässä, joka kärsii jatkuvasta surullisuudesta.

• Opeta esimerkillä: hymyile, käytä hyvää huumoria, nauti vapaa-ajastasi ja lomastasi, ajattele ääneen järkevällä tavalla, jne.
• Auta lasta pitämään hauskaa ja tuntemaan olonsa hyväksi: suunnittele miellyttäviä ja hauskoja toimintoja, kutsu hänen kavereitaan kotiinne, yllätä hänet kekseliäillä ja houkuttelevilla suunnitelmilla, korosta hänen saavutuksiaan, pidä mielessä hänen mieltymyksensä.
• Suojaa häntä tarpeettomalta kärsimykseltä: huolehdi hänen terveydestään (rokotteet, hygienia, nukkumistavat, ravinto, yms.), valmista häntä stressaaviin tilanteisiin (esimerkiksi kouluvuoden aloitukseen tai perheenjäsenen menetykseen).
• Kannata harmonista ympäristöä perheessä ja kotona: ilmaise rakkauttasi sanoilla ja teoilla, kannata kommunikointia perheen sisällä, vältä aikuisten erimielisyyksiä hänen ollessaan läsnä, yms.
• Kasvata häntä kiintymyksellä ja johdonmukaisuudella: käyttäydy ympäristön mukaan, vakiinnuta järkevät käyttäytymissäännöt ja vaadi niiden noudattamista, ole kokonaisvaltainen ja joustava, tee yhteistyötä hänen koulunsa kanssa, yms.

• Vahvista hänen ominaisuuksiaan, harrastuksiaan ja mielenkiinnon kohteitaan: ilmoita hänet kuntosalille tai kerhoon, herätä hänen kiinnostuksensa lukemiseen, musiikkiin, teatteriin, elokuviin, keräilyyn, taiteeseen tai muuhun vastaavaan. Rohkaise häntä kokeilemaan rikastuttavia kokemuksia, kuten uusia makuja, urheilulajeja, pelejä…
• Kouluta häntä kestämään turhautumista: älä suostu hänen järjettömiin vaatimuksiinsa, jätä hänen raivokohtauksensa huomioimatta, opeta hänet odottamaan vuoroaan, viivytä asteittain hänen pyyntöjensä täyttämisen lykkäämistä, viivytä mielihyvää progressiivisesti, laita hänet jakamaan lelujaan ja tavaroitaan.
• Tee hänestä vastuullinen, älä syyllistä: arvosta hänen ponnistelujaan opiskella, älä hänen saavuttamiaan arvosanoja tai palkintoja. Aseta realistisia tavoitteita ja onnittele häntä niiden saavuttamisesta (“Onnittelut arvosanoistasi!” on suunnattomasti parempi kuin “Haluan nähdä kympin ensi kerralla!”).
• Muovaa rationaalista ajattelutyyliä: vältä leimoja ja ehdotonta kieltä (“Sinä olet paha. Et koskaan tee tätä.”); ratkaisun helpoksi tekemisen sijaan, pane hänet ajattelemaan sitä itse (“Mitä voisimme tehdä ratkaistaksemme..? Ja mitä muuta?”). Puhu hänen kanssaan, torju hänen epäloogiset ideansa ja uskomuksensa, yms.
• Vahvista hänem itsemääräämisoikeuttaan: opeta hänelle perustaitoja, kuten kuinka peseytyä ja pukeutua itse, miten laitetaan ruokaa ja käytetään rahaa. Anna hänelle tilaisuus harjoitella. Auta häntä kaikessa mitä hän tarvitsee, mutta älä ratkaise hänen ongelmiaan. Anna hänen pikkuhiljaa osallistua päätöksentekoprosessiin.

Kaikesta huolimatta, jos me näemme jatkuvassa käytöksessä mitään oireita, joihin on viitattu yläpuolella, tulisi meidän konsultoida ammattilaista joka voi arvioida lapsen todellisen tilan. He työskentelevät yllä mainittujen eri aspektien parissa. Ja tämä luo valoa sille mahtavalle hymylle, joka jokaisen lapsen pitäisi näyttää kasvoillaan ja sydämessään.

Lapsen tunnepohjainen terveys ei ilmesty taianomaisesti. Se on jotain, mitä sinun tulee vanhempana kasvattaa. Siksi meidän ei pidä unohtaa, että on helpompaa kasvattaa vahvoja lapsia kuin korjata rikkinäisiä aikuisia.