Lapset eivät ota avioeroa

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Gema Sánchez Cuevas

Kirjoittanut Alicia Yagüe Fernández

Viimeisin päivitys: 22 joulukuuta, 2022

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2016 Suomessa yli 13 000 avioliittoa päättyi avioeroon. Avioero tarjoaa laillisen kehyksen, joka säätelee parisuhteita sellaisella tavalla, että kaikkia perheenjäseniä suojellaan. Se saattaa kuitenkin olla yksi vaikeimmista kokemuksista koko perheen elämässä. Toisinaan se tapahtuu yhteisestä sopimuksesta, vaikka onkin tavallista, että toinen osapuoli ottaa ensimmäisen askeleen. Perhe tuo sen mukana erittäin syviä suojelun, rakkauden ja tunnustuksen tunteita. Avioero jättää jälkeensä yksinäisyyttä, pelkoa, kipua ja raivoa.

Avioero avaa monia ovia menneisyyden haamuille. Meidän henkilökohtainen historiamme heijastuu kriiseissä ja kykymme kohdata nykyisyys paljastuu. Jotkut ihmiset laittavat vihan ja halveksunnan sivuun, toiset taas pyyhkivät pois hyvät ajat. Jotkut eivät kykene kohtaamaan tapahtunutta ja toivovat sovintoa, jota ei koskaan tule. Toiset yrittävät unohtaa kaiken löytämällä uuden kumppanin, tai kaksi, tai kolme… Kuten huomaat, reaktiot vaihtelevat todella laajasti.

Mutta vaikka avioliitto onkin muuttuva, äitiys ja isyys säilyvät läpi koko elämän. Käydessään läpi avioeroa, aikuiset päättävät lopettaa suhteensa. He eivät kuitenkaan voi tehdä samoin vanhemmuuden kanssa. Lasten ei pitäisi joutua väkivallan tai halveksunnan ympäröimiksi. Lasten ei pitäisi koskaan olla apuvälineitä – luoteja, joilla voidaan satuttaa muita ihmisiä tai viestinviejiä mahdollisen sovinnon toivossa.

Kun sota ei lopu

Avioeron ei pitäisi olla este isyyden tai äitiyden roolille. Sen ei myöskään pitäisi olla prosessi, joka vahingoittaa lapsen tarvitsemaa yksityisyyttä, luottamusta ja turvallisuutta. Lapset eivät kuulu vain toiselle vanhemmalle. Siitä syystä heistä ei pitäisi tulla koston, vihan tai riidan välineitä.

Lapset ovat riippuvaisia vanhemmistaan ja vaikka he eivät olekaan vanhempien omaisuutta, heidän tulee säilyttää suhde molempiin voidakseen kasvaa terveellä tavalla. Valitettavasti on yleistä nähdä toisen väittävän rakastavansa lasta tai huolehtivansa hänestä enemmän. Siten toinen viittaa siihen, että toisen vanhemman rakkaus ei ole välttämätöntä tai se on puutteellista. Tämä on vakava virhe, jonka vanhemmat voivat tehdä. Se on myös yksi lasta suuresti vahingoittavista asioista.

Lapset tarvitsevat yhteyden molempien vanhempiensa kanssa kehittyäkseen henkisesti terveellä tavalla. On lapsen ja vanhemman oikeus pystyä nauttimaan toistensa seurasta.

Avioeron vaikutus

Riitaisan eron jälkeen on yleistä, että vanhemmat puuttuvat toistensa suhteisiin. Vakavimmissa tapauksissa toinen tai jopa molemmat vanhemmista voivat laiminlyödä lasta tai jopa hylätä hänet. Mahdollisia tapauksia on monia ja ne vaihtelevat. Joko isä tai äiti, tai jopa he molemmat, voivat hylätä lapsen. Toinen tai molemmat vanhemmista voivat myös tehdä lapsen osalliseksi erosta syntyviin konflikteihin.

Vanhempien välisten suhteiden aiheuttamista konflikteista aiheutuu monia seurauksia. Niiden vakavuus riippuu niiden käsittelytavasta. Henkinen hinta voi myös olla korkea, riippuen siitä kuinka ne yritetään ratkaista ja kuinka kauan ne kestävät. Kun pariskunta ajautuu konfliktiin epäasiallisella tavalla, voi se luoda tyytymättömyyttä, aggressiota ja jännitettä kaikille osapuolille. Se aiheuttaa yleensä myös suurta henkistä epämukavuutta ja perheenjäsenten etääntymistä toisistaan.

Hylkäämisen seuraukset

Avioero tarkoittaa suurta muutosta perhedynamiikassa, varsinkin perhesuhteissa. Sen ei kuitenkaan pitäisi johtaa lapsen hylkäämiseen. Lapsen kärsimys kasvaa, jos toinen vanhempi on riitaisan avioeron lisäksi poissaoleva, epävakaa tai katoaa täysin. Poissaolevaan vanhempaan sopeutuminen on jo tarpeeksi vaikeaa itsessään. Siitä tulee jopa kivuliaampi taistelu, kun lapselle selviää että vanhempi on kaukana hänestä, ei vieraile hänen luonaan tai ei vain halua olla missään tekemisissä hänen kanssaan.

Hylätty lapsi takertuu usein innokkaasti huoltajuuden omaavaan isään tai äitiin. Hänen on tavallista yrittää hallita suhdetta, halliten vanhemman aikaa hyvin vaativalla käyttäytymisellä. Kaiken tämän takana piilee pelko menettää vanhempi, tai tiukkaan juurtunut epävarmuus. Poissaolevasta vanhemmasta erossa oleminen on todella vaikeaa ja lapsen täytyy irtautua hänestä sisäisesti. On tavallista, että hän kuvittelee vanhemman palaavan takaisin ja uneksii siitä. Hän saattaa ihannoida suhteen tällä tavalla ja välttää irtautumisen.

Jos vanhempi katoaa, lapsesta saattaa tuntua siltä kuin häntä olisi rangaistu. Hän saattaa tuntea tarvetta tukahduttaa kaikki vihamielisyyden ja raivon tunteet, ja muuttua jopa äärimmäisen tottelevaiseksi ja alistuvaksi. Tukahdutettu väkivalta kääntyy usein häntä itseään vastaan. Toisaalta, hänestä saattaa tulla impulsiivinen, aggressiivinen ja vihamielinen.

”Se, että sinulla on lapsia, ei tee sinusta isää, aivan kuten pianon omistaminen ei tee sinusta pianistia.”

-Michael Levine-

Uskollisuuden ristiriidat

Uskollisuus on solidaarisuuden ja sitoumuksen tunne, joka yhdistää useiden ihmisten tarpeet ja odotukset. Se viittaa yhteyteen, eettiseen ulottuvuuteen ja perhetapauksissa muiden perheenjäsenten väliseen ymmärrykseen ja yhteenkuuluvuuteen. Arvojärjestelmä siirtyy sukupolvelta toiselle, perheestä toiseen. Yksilö löytää itsensä upotettuna ihmisten välisen uskollisuuden verkostoon, jossa luottamus ja saavutukset ovat elintärkeitä.

Monet perheet pystyvät naamioimaan tällaisen uskollisuuden. Odotuksia ei ole tarkkaan määritelty, mutta on tiettyjä kirjoittamattomia sääntöjä, joita kaikkien perheenjäsenten odotetaan noudattavan. Se on eräänlainen oikeutus itse perheen sisällä, suhteen eetos, joka sallii tunnistautumisen ryhmässä.

Kaikki tämä tarkoittaa sitä, että jokaisen perheenjäsenen täytyy muokata omia henkilökohtaisia tarpeitaan, jotta ne sopivat perheeseen. Melko usein suhteet hajoavat ja se ei laita loppua vanhempien välisille riidoille. Siitä syntyy vain uusi kehys, jossa riitaa voidaan jatkaa. Tällaisissa tapauksissa on melko normaalia, että lapset tuntevat tarvetta varmistaa edes yhden vanhemman rakkauden heitä kohtaan. Kutsumme tätä uskollisuuden ristiriidaksi.

Lapset painostetaan valitsemaan puoli ja jos he eivät tee niin, he voivat tuntea olonsa eristäytyneeksi ja uskottomaksi molempia vanhempia kohtaan. Toisaalta, jos he päättävät sekaantua siihen tunteakseen olonsa paremmin suojelluksi, heistä tuntuu kuin he pettäisivät toisen vanhemmista. Kehittyy sellainen perhedynamiikka, jossa uskollisuus toista vanhempaa kohtaan tarkoittaa uskottomuutta toista kohtaan.

”Isän paras perintö lapselle on ajan viettäminen hänen kanssaan päivittäin.”

-Battista-

Velvollisuutemme konflikteissa

On elintärkeää, että emme lähetä ristiriitaisia viestejä lapsillemme kommunikoidessamme heidän ja toisen osapuolen kanssa. Jos esimerkiksi kerrot lapsellesi, että sinua ei haittaa jos lapsi päättää pysyä isänsä kanssa, mutta sitten lakkaat halaamasta lasta. Tällainen viesti on hyvin ristiriitainen. Sanallinen ja sanaton viestintä lähettävät viestejä, jotka vahingoittavat lasta suuresti.

Lapsi kokee tekevänsä jotakin väärin, mutta ei tiedä mitä. Tämä johtuu siitä, että aikuinen aiheuttaa hänelle henkisen konfliktin. Tällainen dynamiikka on erittäin haitallista lapsen henkiselle terveydelle.

Ihanteellinen tilanne on sellainen, jossa pariskunta pysyy yhdessä ikuisesti. Jos koko perhe kuitenkin kärsii ja suhde on tuhoisa, saattaa avioero olla paras vaihtoehto.

Päätösten tekeminen

Kun liitto aiheuttaa kipua, tulee meidän tehdä päätöksiä kuten harkita avioeron hakemista tai perhe- ja avioliittoneuvojan avun pyytämistä. Ero ei kuitenkaan tarkoita sitä, että meidän tulee olla piittaamatta velvollisuuksistamme vanhempina tai käyttää lapsia entistä kumppaniamme vastaan.

Avioero on kahden aikuisen välinen ja heidän täytyy toimia kypsällä tavalla yrittääkseen hallita konflikteja ja sekalaisia tunteita vetämättä lapsia siihen mukaan.

Lapset ja nuoret tarvitsevat tukea ja aikuisen tarjoamaa suojaa tunteakseen olonsa turvalliseksi ja välitetyksi. On vanhempien vastuulla tarjota vakautta. Jos toinen tai kumpikaan vanhemmista ei pysty selviämään prosessista, on suositeltavaa pyytää apua psykologilta tämän asian suhteen.

Ammattilainen voi auttaa sinua hallitsemaan tunteesi, hallitsemaan konflikteja, tekemään päätöksiä, käsittelemään velvollisuuksia, hakemaan apua ja niin edelleen. Hän auttaa sinua sulkemaan yhden oven elämässäsi ja kohtaamaan tulevaisuuden. Tapa jolla kohtaamme konfliktit sanelee sen ovatko ne rakentavia vai tuhoisia, mikä on vielä tärkeämpää jos lapset ovat osallisia.

”On ylimielistä ja epäreilua vaatia vanhempia olemaan virheettömiä ja täydellisiä ihmisiä.”

-Silvio Pellico-