Lapsen suru tarvitsee ymmärrystä
Surusta ja menetyksistä puhuttaessa, lapset unohdetaan usein. Meidän aikuisten tehtävä on auttaa heitä heidän tunteidensa ilmaisemisessa, mutta useinkaan me emme ole valmiita kulkemaan tuon prosessin läpi heidän kanssaan. Lapsen suru tarvitsee meidän ymmärrystämme. Tämän artikkelin myötä voimme oppia uusia strategioita lastemme suruprosessin tukemiseen.
Onneksi useimmat lapset pääsevät surun läpi ilman suurempia hankaluuksia. Tämä ei kuitenkaan tee heidän prosessinsa tukemisesta tai ymmärryksen syventämisestä heidän prosessiaan kohtaan vähemmän tärkeää. Se kärsimyksen prosessi, jonka itse käymme läpi menettäessämme jonkun, määrittää sen prosessin, jonka lapsemme päätyvät käymään läpi.
Lapsen suru
Usein liitämme suruprosessin kuolemaan, mutta se pitää sisällään monia muitakin menetyksiä: työpaikan, rakkauden, lemmikkieläimen, ihmissuhteen menetyksen…. Suru on tunne-elämän sopeutumisprosessi, joka on seurausta mistä tahansa menetyksestä. Perheenjäsenen tai muun rakkaan ihmisen kuolema on epäilemättä kaikkein vaikein tilanne hyväksyä. Se tapa, jolla koet tuon menetyksen riippuu siitä, kuinka hyvin sopeudut uusiin tilanteisiin ja siitä, kuinka joustava olet.
Rakkaan ihmisen kuolema voi saada aikaan kipua, surua, tyhjyyden tunnetta ja yksinäisyyttä. Kaikki nämä tunteet on koettava, jotta voimme oppia niitä hallitsemaan. Tämä pitää paikkansa myös lasten kohdalla. Lapsen suru on käytävä läpi.
Lapset reagoivat menetyksiin eri tavoin. Se miltä lapsen suru näyttää päällepäin riippuu heidän kehitystasostaan sekä siitä, kuinka he vastaanottavat uutisen, heitä ympäröivien aikuisten reaktioista ja heidän aiemmista kokemuksistaan. Aikuiset eivät ole hyvin varustautuneita surun prosessointiin, koska meillä on taipumus vältellä kuolemaan, hylkäämiseen, parantumattomiin sairauksiin ja avioeroon liittyviä puheenaiheita.
Voimme kuitenkin aina oppia uusia strategioita. Alla on lueteltu näistä muutamia:
Menetyksen todellisuuden hyväksyminen
Kulje lapsesi kanssa surun läpi. Kun joku kuolee, henkilö jättää tyhjän paikan jälkeensä. On välttämätöntä kohdata se todellisuus, että tätä henkilöä ei ole enää olemassa, eikä hän tule koskaan palaamaan. Lapsen pitää oppia hyväksymään, etteivät he enää koskaan tule näkemään tuota henkilöä. Tähän päästäkseen he tarvitsevat aikuista, joka kulkee oman prosessinsa läpi menetyksen hyväksymiseen.
Tunteiden hallinta
Surun, masennuksen ja tyhjyyden tunteet ovat normaaleja. Kivun, jopa fyysisen kivun, tunteminen on tätä myös. Lapsen on saatava mahdollisuus kokea nuo tunteet ja hyväksyä ne. Kipu on saatava kokea. Sitä ei tule torjua tai tukahduttaa, sillä sen kokematta jättäminen voi johtaa masennukseen ja terapian tarpeeseen.
Sopeutuminen siihen ympäristöön, jonka osana tuo yksilö ei enää ole
Tähän kuuluu elämän aloittaminen ilman tämän henkilön läsnäoloa, tuon sisäisen tyhjiön kanssa. Tähän liittyy muutoksia niihin rooleihin nähden, joita tuolla henkilöllä oli suhteessa surevaan. On esimerkiksi vaikea maksaa laskuja niinkuin äiti aina teki. Lyhykäisyydessään tähän prosessiin kuuluu muuttuneiden olosuhteiden lisäksi roolien uudelleen määrittäminen, jotta henkinen kasvu voi jatkua jumittumatta tähän pisteeseen.
Tunne-elämän sopeutuminen menetykseen ja elämän jatkaminen
Muistot sinulle rakkaasta ihmisestä eivät koskaan kuole. Kukaan ei voi kieltää, etteikö tuo rakas ihminen olisi elänyt. Sen sijaan on kysymys erityisen paikan pyhittämisestä sydämessäsi ainoastaan tätä ihmistä varten. Näin voit katsella menneeseen ja puhua hänestä ilman kärsimystä. Lapsen suruprosessissa ei ole kysymys siitä, että hän unohtaisi tuon läheisen ihmisen. Sen sijaan lapsi pystyy näin nostamaan katseensa tulevaisuuteen aivan kuin kaikki muutkin, vaikka hänellä on tuo tyhjä paikka sydämessään.
Huonosti käsitelty lapsuusajan suru voi jättää arpia, jotka säilyvät aikuisikään asti.
Joitakin muutoksia lapsen käyttäytymisessä suruprosessin aikana voidaan pitää normaaleina, eikä niistä tarvitse huolestua. Tällaisia ovat univaikeudet, ruoansulatushäiriöt, taantuminen aiemmalle kehitystasolle (peukalon imeminen, yökastelu), syyllisyydentunne ja intensiivisten tunteiden jaksot (ahdistuneisuus, suru, levottomuus, pelko).
On kuitenkin joitakin varoitusmerkkeinä toimivia käyttäytymismalleja. Äärimmäinen yksinjäämisen pelko, liiallinen menehtyneen henkilön matkiminen, eristäytyminen ystävistä, leikistä kieltäytyminen, koulumenestyksen romahtaminen, käyttäytymisongelmat ja kotoa karkaaminen ovat merkkejä siitä, että lapsi kärsii ylenmääräisesti.
Kertomuksia, jotka auttavat lasta surun läpi
Meille läheisen ihmisen kuolemasta puhuminen on haastavaa. Tunteet nousevat pintaan ja tekevät tilanteen sanoiksi pukemisesta vaikeaa. On kuitenkin erittäin tärkeää, että pystymme ilmaisemaan tunteemme, ja tarinat tekevät tästä helpompaa.
Kuolemaa käsittelevät kertomukset ovat erittäin hyödyllisiä sekä vanhemmille että ammattilaisille lasten ymmärryksen tukemisessa ja uuteen tilanteeseen sopeuttamisessa. Alla on yksi esimerkki:
Kulta pieni (1999). Tämä pienille lapsille suunnattu tarina kertoo äidin ja pojan välisestä ehdottomasta rakkaudesta. Sen lisäksi, että kertomus nostaa esille tärkeän aspektin rakkauden ikuisesta ja kestävästä luonteesta, kirjailija Debi Gliori käsittelee myös kuoleman aihetta.
Lapsen iästä riippuen voit tehdä asioita, kuten viettää enemmän aikaa hänen kanssaan, rohkaista häntä ilmaisemaan tunteitaan, jakaa omia tuntemuksiasi hänen kanssaan, oikaista epäasiallista käyttäytymistä, tarjota heille erilaisia perheen yhteisiä aktiviteetteja sekä rauhoittaa heidän pelkojaan. Mikäli oireilu jatkuu etkä tiedä mitä sinun tulisi tehdä, voit aina kääntyä lastenpsykologin puoleen. Tämä on itse asiassa parasta, mitä voit tehdä surun käsittelemisen muodostuessa liian monimutkaiseksi.
Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.