Osoittaako kumppanisi merkkejä passiivis-aggressiivisesta käyttäytymisestä?

Osoittaako kumppanisi merkkejä passiivis-aggressiivisesta käyttäytymisestä?

Viimeisin päivitys: 18 syyskuu, 2021

Passiivis-aggressiiviselle käyttäytymiselle on tunnusomaista hienovarainen, mutta hyvin uuvuttava toisten ihmisten solvaaminen. Tätä käytöstä ilmaisevat ihmiset manipuloivat sinua, kumoavat mielipiteesi eivätkä osoita henkilökohtaista vastuuta. Lisäksi monissa tapauksissa passiivis-aggressiivinen käyttäytyminen tuo liitännäisoireena uhmakkuushäiriökäyttäytymistä, joka on yleisempää lapsilla, mutta myös aikuiset voivat osoittaa sitä.

Passiivis-aggressiivinen käyttäytyminen on epäilemättä ongelmallinen tilanne. Tällaisten ihmisten kanssa on erittäin vaikea elää. Näillä ihmissuhteilla on usein vakavia psyykkisiä seurauksia. Tämä persoonallisuus on sellainen, että henkilö voi innostua monista eri asioista, mutta useimmat niistä eivät koskaan tule toteutumaan. Lisäksi he jarruttelevat kaikkia hankkeita työpaikalla ja luovat tuhoisia vaikutuksia perheeseen.

Tämä on selvästi toimintahäiriö, ja on tärkeää, että tiedät kuinka tunnistaa sen merkit.

“Et voi olla onnellinen, jos aiheutat onnetonta oloa ympärillesi.”

-Javier Moro-

Kumppanin passiivis-aggressiivinen käyttäytyminen voi johtaa eroon.

Passiivis-aggressiivinen käyttäytyminen

Passiivis-aggressiivinen persoonallisuushäiriö on tunnistettu jo vuosikymmenien ajan persoonallisuuspsykologian piirissä. Se kuvattiin DSM:n (Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders) neljännessä painoksessa. Joidenkin diagnostisten kriteerien ongelmien vuoksi se ei kuitenkaan enää ole viidennessä painoksessa.

Michigan State University Yhdysvalloissa teki tutkimuksen, jonka mukaan tällainen käyttäytyminen liittyy usein muihin kliinisiin häiriöihin, kuten narsismiin. Tutkimus väitti myös, että tämäntyyppinen käyttäytyminen voisi jopa määrittää sellaisen persoonallisuuden, joka yksinään ei muodosta mitään erityistä häiriötä. Yleinen yksimielisyys on kuitenkin olemassa siitä, että passiivis-aggressiivinen henkilö on sekä erittäin monimutkainen että haitallinen, etenkin emotionaalisella tasolla.

Kumppanin passiivis-aggressiivinen käyttäytyminen

Indiana State University teki tutkimuksen, joka julkaistiin Comprehensive Psychiatry –lehdessä. Se määritteli passiivis-aggressiivisen käyttäytymisen tyypillisimmät piirteet. Tutkimuksessa mainittiin myös sellainen hämmästyttävä tosiasia, että tämänlainen käyttäytyminen on yleisempää miehillä kuin naisilla.

Sukupuolesta riippiumatta yksi asia on selvä, nimittäin se, että heti kun tällaista käyttäytymistä ilmenee, puhkeaa myös ongelmia. Eniten konflikteja syntyy kommunikaatiossa. Tämä johtuu siitä, että passiivis-aggressiiviset ihmiset eivät ilmaise itseään. Pahinta on, että heillä on taipumus kerätä vihan tai raivon tunteita huonon itsetunnon vuoksi, jota he eivät osaa myöntää.

Kun he eivät puhu huolistaan, nämä alkavat kasaantua. Tämä negatiivinen tunne muuttuu lopulta syväksi kaunaksi. Se saa heidät manipuloimaan ja rankaisemaan passiivisesti kumppaniaan kaikkein hienovaraisimmilla mutta tuskallisimmilla tavoilla.

Katsotaanpa tarkemmin joitain passiivis-aggressiivisen persoonallisuuden piirteitä.

1. Mykkäkoulu

Passiivis-aggressiiviset ihmiset käyttävät hiljaisuutta aseena. Voit esimerkiksi kysyä kumppaniltasi, että mikä häntä vaivaa. Hän vastaa karkeasti “ei mitään”, mutta hänen katseensa on täynnä vihaa ja halveksuntaa.

2. Täydellinen yhteistyön puute

Näillä ihmisillä on taipumus olla ottamatta vastuuta monista asioista. Tämä asettaa heidät väärän vallan asemaan. Itse asiassa he eivät tee mitään, mutta he ovat erittäin nopeita tuomitsemaan muita. He eivät halua osallistua erilaisiin tapahtumiin tai kokoontumisiin, sillä he haluavat mieluummin olla eristyksissä omassa pienessä täydellisessä maailmassaan. Tästä asemasta he sitten kritisoivat muita ihmisiä.

Nainen, joka ei välitä kumppanistaan.

3. He teeskentelevät usein, että he ovat hajamielisiä

He eivät kuuntele, kun puhut heille. Oikeastaan näyttää siltä, kuin heillä olisi parempaa tekemistä kun kuunteleminen. Käytännössä he sivuuttavat sinut. Tämän he tekevät yleensä hyvin hienovaraisesti, joskus ulkopuoliselle melko huomaamattomasti.

4. He peittävät vihansa

Tämä on toinen yhteinen strategia. Tiedät, että he ovat järkyttyneitä tai vihaisia jostain. He kuitenkin kieltäytyvät myöntämästä sitä. He rakentavat muurin ympärilleen välttäen keskustelua. Lisäksi he toistuvasti kertovat, että he ovat kunnossa, kun on selvää, että he eivät ole.

5. He ovat taitavia sarkasmissa

He eivät ehkä kerro sinulle, mikä heitä vaivaa. He on kuitenkin sarkasmin lahja. He käyttävät sitä hyökkääkseen sinua vastaan, heikentääkseen itsetuntoasi ja koskemattomuuttasi. Poistamaan tasapainosi. Tämä on toistuva käyttäytymismalli passiivis-aggressiivisessa persoonallisuudessa.

6. Uhriutuminen

Tämä on olennainen osa mitä tahansa myrkyllistä suhdetta. Koska nämä ihmiset eivät osaa ilmaista tunteitaan tai sanoa ääneen mikä heitä vaivaa tai mitä he haluavat, he ottavat uhrin aseman. He väittävät, ettei kukaan välitä heistä tai kunnioita heitä, että heidät ymmärretään aina väärin. Lisäksi he syyttävät sinua tämän onnettoman olon aiheuttamisesta.

Syyt passiivis-aggressiiviseen käyttäytymiseen

Vielä ei tiedetä varmasti, mikä aiheuttaa passiivis-aggressiivista käyttäytymistä. Kuten aiemmin huomautimme, tämä häiriö ei enää ole DSM 5:ssä. Lisäksi se esiintyy yleensä muiden ominaisuuksien ja oireiden rinnalla, mikä vaikeuttaa diagnosointia. Näiden käyttäytymistapojen takana ovat kuitenkin yleensä monet seuraavista ongelmista:

  • Narsismi
  • Huumeiden ja/tai alkoholin kulutus
  • Stressi- ja/tai ahdistuneisuushäiriöt
  • Masennus
  • Käyttäytymisongelmat
  • Kaksisuuntainen mielialahäiriö
  • Skitsofrenia

Lopuksi tärkeintä on tietää, miten tällainen käyttäytyminen tunnistetaan. On valitettavaa tosiasia, että passiivis-aggressiivisen kumppanin kanssa eläminen aiheuttaa yleensä monia riitoja ja emotionaalista uupumusta. Itse asiassa monesti suhde päättyy.

Passiivis-aggressiivinen käyttäytyminen sisältää mykkäkoulun.

Jos sinun kumppanisi käyttäytyy tällä tavalla, kerro siitä hänelle. Kerro hänelle, kun hän satuttaa sinua. Anna hänelle esimerkkejä siitä, miten hänen käytöksensä vaikuttaa sinuun, ja osoita mahdolliset pitkän aikavälin seuraukset suhteellesi. Yritä myös löytää ammattilaisten apua. Jos kumppanisi ei kuitenkaan halua muuttaa tai parantaa käyttäytymistään, sinun on ehkä tehtävä oma päätöksesi. Jos näin käy, muista, että onnellisuutesi on aina oltava etusijalla.

Tämä saattaa kiinnostaa sinua...
Kuinka puolustautua passiivis-aggressiivisuudelta
Mielen Ihmeet
Lue se täällä Mielen Ihmeet
Kuinka puolustautua passiivis-aggressiivisuudelta

Passiivis-aggressiivinen käytös vaikeuttaa kaikkia ihmissuhteita. Kuinka voimme puolustautua passiivis-aggressiivisuudelta?