Kukkia autiomaassa: oppitunti rakkauden tunnistamisesta

Onko sinulle joskus käynyt niin, että rakkaus on kolkutellut ovellesi mutta olet epäillyt pitäisikö sinun avata sille ovi vai ei? Ehkä olet epäillyt oliko kyseessä todella rakkaus, vai jokin muu. Rakkautta ei aina ole helppo tunnistaa. Miten siis voit olla asiasta varma?

Osoitamme tämän tarinan avulla, että vaikka rakkaus voi olla hämmentävää, on olemassa merkkejä joiden avulla pystyt erottamaan koetatko istuttaa ja kastella jotain, mikä ei ole kukka. Mukavia lukuhetkiä!

Camila eli aavikolla, eikä ollut milloinkaan nähnyt kukkaa. 

Eräänä päivänä läheiselle aavikolle avattiin kukkakauppa. Siellä myytiin lisäksi hedelmiä ja kasviksia, mutta Camila ei huomannut niitä lainkaan. Häntä kiehtoivat vain ja ainoastaan kukat; viimeinkin hän saisi tietää, millaista oli ihastella ja haistaa moista! Hänen maalla asuvat sukulaisensa olivat kertoneet, että koko maailmassa ei ollut vastaavanlaista aistikokemusta.

Hän selaili hitaasti kausiluontoisia kukkia esittelevän kuvaston ja huomasi kukan, jolla oli erittäin ohuet punaisen violetit terälehdet, jotka työntyivät jonkinlaisesta kotelosta vihreiden lehtien kanssa. “Oi, miten kaunis kukka, mutta miten ruma nimi,” ajatteli Camila lukiessaan kyseisen kasvin nimi olevan ohdake.

Camilaa nolotti tilata tämä kukka

Kun hän soitti tehdäkseen tilauksen, häntä nolotti kutsua kukkaa nimeltä ja sanoa “minä haluan ohdakkeen,” joten tämän sijaan hän kuvaili sitä parhaansa mukaan. Alle puolessa tunnissa lähetti saapui kamelillaan ja antoi hänelle paperipussin.

Camila ei tätä tiennyt, mutta lähetin tuoma kasvi ei ollut ohdake, vaan artisokka. Hän nosti sen nenänsä alle, vaan ei haistanut minkäänlaista huumaavaa tuoksua. Terälehdet eivät olleet hauraat, vaan vaikuttivat kolhoilta ja kylmiltä. Silti hän halusi laittaa sen veteen, ihan vain siltä varalta, että vaati vain aikaa jotta violetit terälehdet tulisivat esiin kotelosta.

Tämä oli todella surullinen viikko Camilalle, koska joka ikinen päivä hänen mennessään katsomaan “kukkaansa” hän ei vain nähnyt minkään, yhtikäs minkään muuttuneen. Ja sitten koitti kaikkein murheellisin päivä: artisokka alkoi mädäntyä.

“Miten perheeni ja ystäväni voivat sanoa olevan niin tyydyttävää pitää kukkia, kun minulle se ei ole aiheuttanut kuin pelkkää murhetta ja surua?” Camila ihmetteli.

Hän hautasi artisokan jäänteen aavikolle lyhyen seremonian siivittämänä. Muutaman päivän kuluttua hän oli toipunut ja rohkaisi itsensä koettamaan toista kukkaa. “Ehkäpä kestävämpi yksilö tekee minusta onnellisen,” hän ajatteli juuri kun ryhtyi selailemaan kuvastoa uudelleen.

Toinen yritys ensimmäisen epäonnistumisen jälkeen

Camila löysi toisen kukan jolla oli violetit terälehdet, ja joka mainoksen mukaan sieti melko hyvin niin korkeita kuin mataliakin lämpötiloja. Sen nimi oli koristekaali.

Kuitenkin tämäkin oli hänen mielestään ruma nimi, joten tälläkin kertaa hän kuvaili sitä kukkakauppiaalle.

20 minuutin kuluttua uupunut lähetti antoi hänelle toisen pussin, kysyen miksi Camila laittoi hänet matkustamaan puolen aavikon halki pelkän kukkakaalin takia.

Kuvauksen perusteella toimitsija oli ymmärtänyt Camilan haluavan violetin kukkakaalin, ja koska tämä ei ollut koskaan nähnyt kukkaa, hän ajatteli sen olevan juuri sellainen kaali jonka hän oli halunnutkin – kunnes hänen “violetti sammalensa” lopulta pilaantui.

Tälläkin kertaa hän laittoi kukkakaalin veteen pitääkseen sen elossa, vaan tämän sijaan kukkakaali mätäni, haisten suorastaan kuvottavalta. “Voi, tämä on kamalaa!” Camila huusi päivänä, jolloin hänen telttansa saastutti tämä kammottava lemu. Hän hautasi kasvin aavikolle – ilman seremoniaa – ja soitti vanhemmalle sisarelleen, joka oli työskennellyt nuorena ollessaan puutarhassa.

Miten tunnistaa kukka

“Ne eivät olleet kukkia,” vakuutti hänen sisarensa. “En tiedä mitä ne olivat, mutta ne eivät olleet kukkia. Kukan voi aina tunnistaa, koska se on aivan epäilyksettä kaunis ja varmasti tuoksuu hyvältä. Näin se vaan on, aina. Paitsi tietenkin jos et huolehdi siitä, silloin se toki kuihtuu,” hän jatkoi.

Hän päätti keskustelun sanomalla: “Nähdessäsi kukan tunnistat sen, aivan varmasti.” Kuukausia kului ja Camila omistautui muille asioille palaten vanhojen harrastusten ja ystävien pariin. Kun hän oli jo melkein unohtanut kukat, koputti joku hänen ovelleen.

Kukat saapuvat aina ilman varoitusta

Se oli lähetti. Hän oli juuri toimittanut joitakin kasviksia viereiseen telttaan ja hänen päähänsä oli pälkähtänyt tuoda Camilalle lahja, sillä oli kulunut jo kauan siitä, kun tämä oli tehnyt tilauksen.

Mies otti pienessä keraamisessa ruukussa olevan violetin kasvin kamelin satulalaukusta. Camila oli hämmästyksissään: “Tuo, tuo… Tuo on kukka!” hän huudahti katsoessaan sitä lähemmin ja hengittäessään antaumuksella sen tuoksua keuhkoihinsa. “Se on ainutlaatuinen, liikuttava, aivan kuin sitä haistamalla olisin muuttunut yhdeksi kukan kanssa,” hän tokaisi.

Lähetti hymyili poistuessaan kamelinsa selässä ja oli iloinen, että ei ollut tuonut Camilalle juurikasta, jonka antamista oli ensin kaavaillut.

Tämän tarinan viesti on selvä: rakkaudesta ei voi kiistellä tai sitä epäillä; se joko on tai ei ole. Rakkaus saapuu varoittamatta ja täyttää sinut onnellisuudella. Mikäli se näyttää rakkaudelta, mutta herättää sinussa epäilyksiä, ei se voi tehdä sinulle mitään hyvää ja on varmasti jotain aivan muuta.

*Alkuperäisen tarinan kirjoittanut Mar Pastor.