Surun hyväksyminen on rohkeaa

· 27.3.2018

Kuinka monta kertaa olet yrittänyt tukahduttaa tai naamioida surun? Siitä asti kun olimme pieniä, yhteiskunta on opettanut ettei meillä ole varaa olla surullisia, vaan meidän on oltava rohkeita. Meidän on oltava rohkeita kaikkina hetkinä, emme voi horjua, emme opi mitään surusta. Yhteiskunta sanoo meille, että onnellisuus on ainoa toivottava, terve tunne. Mutta tietenkin hillitty onnellisuus, ei euforinen.

Suru on luonnollisestikin tunne, jolla on negatiivinen arvo, mutta… mitä jos muuttaisimme sen tunteeksi, josta on meille jotain hyötyä? Surun hyväksyminen on vaikeaa, mutta mitä jos tekisimme sen ja oppisimme siitä? Mitä jos tukahduttamisen sijaan siis antaisimme sille hieman ilmaa?

Surun hyväksyminen: perustunne

Perheenjäsenen menetys, ero, työn menettäminen, sairaus, omien odotustemme täyttymättä jääminen… nämä ovat joitakin tilanteita, jotka tekevät meistä usein surullisia. Suru ei välttämättä ilmaannu välittömästi, sillä ensin koemme vihaa niitä voimia kohtaan, jotka menetyksen aiheuttivat.

Surun ja masennuksen välillä on hyvin suuri ero. Jälkimmäinen ei ole tunne, vaan sairaus, joka kestää pitkään vielä tietyn tapahtuman tai tilanteen jälkeenkin. Masennusdiagnoosiin tarvitaan siis pitkittyneen ja voimakkaamman surun tila muiden oireiden ohella. Huolimatta tästä hyvin suuresta erosta, suru nähdään usein samankaltaisena kuin masennus, joten ihmiset yrittävät ”parantua” siitä.

raukea nainen

Masennuksessa ihminen ei ole vain hyvin surullinen, vaan hän kokee myös unihäiriöitä, kyvyttömyyttä nauttia ennen iloa tuottaneista aktiviteeteista, kiinnostuksen puutetta päivittäisiä toimintoja kohtaan, keskittymiskyvyn puutetta ja syyllisyydentunteita. Jos tunnistat itsesi tästä, on aika hakea ammattiapua.

Mutta suru itsessään, tunteena, on ainutlaatuinen tilaisuus oppia tuntemaan itsensä. Se on tunne, joka joidenkin tutkimusten mukaan liittyy suurempaan aktivaatioon kehossamme auttaakseen meitä reagoimaan menetykseen. Lisäksi se on tunne, joka tarvitsee tukea ja läheisten apua, ei kliinistä hoitoa.

”Joskus asiat menevät pieleen, eikä se ole kenenkään syy. Mutta kaikki haluavat syyn. Motiivin. Jotain, jonka kääriä pakettiin, laittaa sille nauhan ja haudata takapihalle. Haudata sen niin syvälle, että vaikuttaa kuin sitä ei olisi koskaan tapahtunutkaan.”

-The United States of Leland-

Surun hyväksyminen… kyynelten merkitys

Kaikista ihmisten vuodattamista kyyneleistä huolimatta emme vieläkään täysin ymmärrä niiden sisällään pitämää salaisuutta. Siitäkin huolimatta kaikki tutkimukset viittaavat siihen, että koska olemme sosiaalisia olentoja, niiden tehtävänä on paitsi tuoda vapautuksen tunne, myös välittää lohdutuksen tarpeemme muille ihmisille.

On normaalia, että itkemisen yhteydessä ei esiinny vain yhtä tunnetta, vaan siinä on läsnä monimutkainen tunteiden verkko. Olosuhteet, joissa itkemme, vaihtelevat myös melko paljon. Saatamme itkeä onnesta, tuntiessamme empatiaa muita kohtaan, vihasta tai katsoessamme liikuttavaa elokuvaa. Jokainen kyynel kertoo tarinan, jolla on väliä.

Kyynelten pidättely tai itkemisen näkeminen pahana asiana ei tee meistä vahvempia tai parempia ihmisiä. Käyttäydymme tuolloin vain sen mukaan, mitä uskomme muiden sanovan meistä, jos itkemme. Tässä vaiheessa meidän on kysyttävä itseltämme, eikö tuo ihminen ole koskaan itkenyt? Jos ei ole, jokin ei toimi hänessä oikein.

Itkeminen rauhoittaa, alentaa ahdistustasoa ja helpottaa hengittämistä. Kyynelten vuodattaminen on teko, jolla olemme uskollisia omille tunteillemme, ja se yhdistää meidät muihin ihmisiin. Kaiken tämän lisäksi se myös poistaa bakteereja, suojaten näin elimistöämme. Joten mikä itkemisessä muka on vikana?

”Älä itke, ole vahva”: kun emme hyväksy suruamme

Jos itket helposti, kuinka monta kertaa elämäsi aikana joku on nuhdellut sinua siitä? Sanonut, että sinun on oltava vahva, että itkeminen on heikoille ihmisille, olet naurettava tai vielä pahempaa, että olet lapsellinen sen takia. Valitettavan moni meistä kuulee tätä niin paljon, että me itse olemme sisäistäneet sen. Olemme alkaneet ”sensuroida” kyyneliämme.

Tästä huolimatta ymmärrämme, miksi ihmiset joskus sanovat näin. Ehkäpä nämä ihmiset eivät tarkoita sillä mitään pahaa. Nehän ovat kuitenkin sanoja, joita kuulemme koko elämämme ajan ja jotka opimme itsekin. Ne kuuluvat kuvioon. Jaamme ne automaattisesti eteenpäin, huomaamatta.

surun hyväksyminen ja kyyneleet

Nämä kuluneet lauseet eivät kuitenkaan ole harmittomia. Tämän viestin hyväksyminen ja yleistyminen siirtyy sitten myöhemmille sukupolville. Lapset omaksuvat tavallisesti nopeasti tämän ”sensuroinnin”, aivan kuin se olisi välttämätön askel kohti nuoruutta ja aikuisuutta.

Meillä on vastuu: hyväksyä suru ja ymmärtää kaikkien tunteidemme merkitys, mikä tahansa arvo niillä onkaan. Ne tulee hyväksyä ja niiden tulee antaa hengittää, jotta ne voivat toteuttaa tehtävänsä parantavana tai motivoivana voimana.

Toisaalta, teoreettisesti voi olla hyvinkin opettavaista erottaa tunnepuoli loogisesta puolestamme. Mutta käytännön tasolla emme voi unohtaa, että nämä prosessit tavallisesti sekoittuvat toisiinsa, muodostaen hyvin erilaisen kokonaisuuden kuin vain osiensa summan.

”Naura kun voit. Itke kun sinun tarvitsee.”

-Chojin-

Lyhyesti, suru on yksi tunteistamme, ja hyvin sekä harkitusti hyödynnettynä se on yksi suurimpia liittolaisiamme. Älä siis tee siitä vihollista ja taistele sitä vastaan, sillä kaikki mitä tämä aiheuttaa on vain enemmän lannistumista ja kärsimystä.