Kognitiivinen dissonanssi emotionaalisessa riippuvuudessa
Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Alicia Escaño Hidalgo
Kognitiivinen dissonanssi on klassinen psykologian käsite, jonka keksi yhdysvaltalainen psykologi Leon Festinger vuonna 1957. Kognitiivinen dissonanssi viittaa siihen tosiasiaan, että ihmiset pyrkivät ylläpitämään sisäistä yhtenäisyyttä uskomustensa, arvojensa ja käyttäytymisensä välillä. Keskitymme tässä artikkelissa tarkemmin kognitiivisen dissonanssin vaikutukseen emotionaalisen riippuvuuden tilassa.
Kun sisäinen yhtenäisyys on uhattuna, ihminen tuntee olonsa erittäin epämukavaksi ja pyrkii toimimaan palauttaakseen menetetyn tasapainon. Kognitiivinen dissonanssi on hyvin yleinen psykologinen ilmiö ja kaikki meistä ovat kokeneet sen jossain vaiheessa elämäämme, suuremmassa tai pienemmässä määrin.
Usein emme välttämättä ole edes tietoisia tästä ristiriitaisuudesta. Kuitenkin silloin, kun olemme havainneet tämän tilan emotionaalisessa riippuvuudessa, on tavallista, että panemme alulle erilaisia strategioita ristiriidasta selviytyäksemme, toisinaan myös täysin sitä tiedostamatta. Näitä strategioita voivat olla joko toimintamme vähättely (“ei sillä ole merkitystä” tai “johonkin me kaikki joskus kuolemme“) tai itsepetos (“olen varma, että kaikki vielä muuttuu”).
Toisinaan voimme myös muuttaa omaa mielipidettämme ja yrittää vaikuttaa siihen, että myös muutkin muuttavat omansa tai jopa luoda erilaisia strategioita, jotta muut ihmiset eivät olisi enää vertailukelpoisia (“kyllä, on totta että hän kuoli syöpään koska hän tupakoi, mutta hänen suvussaan sitä on tapahtunut ennenkin kun taas minun suvussani ei ole“).
Kognitiivinen dissonanssi emotionaalisessa riippuvuudessa on varsin yleinen teema. Kun joku on juuttunut myrkylliseen suhteeseen, jossain syvällä sisimmässään tämä ihminen tietää, että kaikkein parasta olisi päästää irti tästä suhteesta. Toisaalla kuitenkin jokin estää häntä tekemästä niin. Pelko yksinäisyydestä tai surusta ja ahdistuksesta törmäävät siihen pahan olon tunteeseen, jota ihminen käy läpi myrkyllisessä suhteessa joka päivä.
Kun velvollisuus törmää tarpeen kanssa
Kognitiivinen dissonanssi emotionaalisessa riippuvuudessa syntyy sillä hetkellä, kun henkilö tuntee, että jokainen päivä toisen rinnalla on kuin rangaistus. Tämä voi johtua esimerkiksi siksi, että kumppani nöyryyttää, tekee olon mitättömäksi, käyttäytyy aggressiivisesti, haastaa riitaa tai on uskoton. Seurauksena on se, että emotionaalisessa riippuvuudessa elävän ihmisen itsetunto alkaa romuttua hiljalleen yhä enemmän ja enemmän.
Sinä hetkenä, kun emotionaalisessa riippuvuudessa elävä ihminen kokee hetkellistä selkeyttä, avaa silmänsä ja kykenee pohtimaan tätä todellisuutta, hän tulee viimein tietoiseksi kärsimästään tuskasta. Tuona kriittisenä hetkenä ihmisen mielessä alkaa pyöriä ajatus siitä, että hänen on päästävä pois tästä myrkyllisestä suhteesta, koska se ei yksinkertaisesti tee hänelle hyvää.
Valitettavasti emotionaalisen riippuvuuden juuret yltävät syvälle tämän ihmisen sisimpään: pelko siitä, että hän tulee hylätyksi tai jää yksin. Tai pelko olla yksin oman itsensä kanssa. Siksi tällä selkeyden tai kriittisyyden hetkellä, josta nyt puhumme, on tapana kadota nopeasti.
Sen sijaan että ihminen toimisi tämän idean mukaisesti, pyrkisi pääsemään pois myrkyllisestä suhteesta ja loisi tähän yhteentörmäykseen johdonmukaisuutta, hän turvautuu ajatukseen siitä, että hän tarvitsee tätä myrkyllistä kumppania, ettei vain jäisi yksin. Ja näin tämä sama käyttäytyminen jatkuu.
Emotionaalisesti riippuvainen ihminen jatkaa myrkyllisessä suhteessa ja luo samalla erittäin epämiellyttävän kognitiivisen dissonanssin: “tämä satuttaa minua, minun pitäisi paeta, mutta ajatus mahdollisesta yksinäisyydestä pelottaa minua“.
Kognitiivinen dissonanssi emotionaalisen riippuvuuden suhteen tulee vielä epämiellyttävämmäksi silloin, kun lähipiiri näkee omasta näkökulmastaan selvästi, että kyseisen ihmisen olisi lähdettävä suhteesta. Vaikka heidän aikomuksensa ja pyrkimyksensä auttaa olisivat mitä parhaimmat, näillä ihmisillä on tapana lähettää viestejä ja kehotuksia siitä, kuinka emotionaalisesti riippuvan ihmisen tulisi toimia: “Mutta etkö näe, että hän pettää sinua?”, “Sinun ei pitäisi sietää sitä, miten hän huutaa sinulle” tai “Jätä hänet ennen kuin on liian myöhäistä“.
Tämä tietysti synnyttää emotionaalisessa riippuvuudessa elävän ihmisen sisällä vieläkin suurempaa konfliktia. Näin ollen hän voi pahimmassa tapauksessa torjua tai jopa katkaista suhteensa näihin ihmisiin välttääkseen yhteentörmäyksen aiheuttamaa suurempaa epäharmoniaa. Kognitiivinen dissonanssi emotionaalisessa riippuvuudessa kasvaa sitä mukaan, mitä suurempi määrä ihmisiä – etenkin silloin, kun he ovat meille tärkeitä – on eri mieltä siitä, miten meidän tulisi käyttäytyä.
Kognitiivinen dissonanssi emotionaalisessa riippuvuudessa: tekosyyt ja itsepetos
Myrkyllisten suhteiden yhteydessä on yleistä, että tekosyitä ja itsepetosta käytetään kognitiivisen dissonanssin aiheuttaman pahan olon vähentämiseksi. Tällä tavoin emotionaalisesti riippuvaiset ihmiset lopulta näkevät todellisina sen mitä he ovat pään sisällään luoneet ylläpitääkseen ajatusta yhtenäisyydestä.
Kognitiivinen dissonanssi emotionaalisessa riippuvuudessa antaa meille myös avaimia, joiden avulla osaamme tunnistaa itsepetoksen. Näistä silmiinpistävimpiä ovat emotionaaliset vihjeet. Kun ihminen elää myrkyllisessä suhteessa, mutta samalla hänen oma käyttäytymisensä on ristiriidassa tämän tosiasian kanssa, ihminen tuntee olonsa epämukavaksi. Joissakin tapauksissa tämä epämukavuus voi johtaa myös masennusjaksoon ja kaikkeen mitä siitä seuraa, kuten unettomuus, ruokahaluttomuus, apatia…
Jos tunnemme voimakasta epämukavuutta, jatkuvaa pahaa oloa tai tunnetta siitä että emme ole täysin tasapainoisia, kenties voisimme harkita sisäistä vuoropuhelua itsemme kanssa ja pyrkiä ymmärtämään sitä, mitä vakuuttelemme itsellemme jatkaaksemme aina samassa pisteessä.
Toinen tärkeä avain itsepetoksen ymmärtämiseen on miettiä mahdollista eroa ja kokea se ikään kuin syvänä kuiluna. Tässä mielessä tunnemme aivan varmasti voimakasta epävarmuuden pelkoa siitä, mitä tulevaisuuden muutokset voivat mahdollisesti tuoda tullessaan. Tämä voi johtaa äärimmäiseen tarpeeseen hakeutua kumppanin rinnalle, ei tosin niinkään rakkauden takia, vaan sen luulon takia, että emme yksinkertaisesti voi olla yksin; johtui se sitten epäluottamuksesta omiin kykyihimme, resursseihimme tai potentiaaliimme.
Terapiaan hakeutuminen on välttämätöntä, sillä terapia auttaa paljastamaan kaikki nämä psyykkiset temput, joilla yritämme varmistaa tutun, mutta ei-niin-toivotun tulevaisuuden. Tässä mielessä psykologinen terapia voi myös auttaa meitä vähentämään sisällä tuntemaamme ristiriitaa erilaisten strategioiden avulla, jotka eivät vahingoita meitä. Ajatuksena onkin ottaa sellaisia askelia, jotka ohjaavat meitä kohtaamaan todellisuuden.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
- Morales, F.(1994). Psicología Social. Madrid: McGraw-Hill.
Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.