Kasvatuspsykologian ominaisuudet ja teoriat
Kasvatuspsykologia on tieteenala, jonka tavoitteena on opetus- ja oppimisprosessien ymmärtäminen ja selittäminen. Sen avulla voimme vastata seuraaviin kysymyksiin: Kuinka opimme? Kuinka opetamme?
Siinä käsitellään myös kysymystä siitä, kuinka voimme oppia ja opettaa paremmin. Tässä artikkelissa määritellään tämä psykologianhaara. Lisäksi puhumme tärkeimmistä malleista, jotka siihen kuuluvat.
“Oppiminen on aarre, joka seuraa omistajaa kaikkialla.”
-Kiinalainen sananlasku-
Kasvatuspsykologia: alkuperä ja käsitteellistäminen
Ennen kuin perehdymme kasvatuspsykologian määritelmään, puhutaan sen alkuperästä. Coll oli yksi kirjailijoista, joka lähestyi ensimmäisen kerran kasvatuspsykologian kurinalaisuutta vuonna 1990. Näin tehdessään hän löysi kaksi todistetta:
- Kasvatuspsykologia on tietomuoto, joka liittyy psykologian periaatteiden ja selitysten soveltamiseen kasvatusteoriaan ja -käytäntöön.
- Lähes kaikesta muusta onkin sitten erimielisyyttä. Esimerkiksi mistä sen sovellus koostuu, mitä sisältöä sillä on ja millainen suhde sillä on muihin psykologian aloihin jne.
Yksi ominaisuus, joka on rankaissut kasvatuspsykologian käsitteellistämistä ja tunnustamista, on sen identiteetin puute. Sen identiteetin reunat ovat sumentuneet kolmella tavalla:
- Sen alku on synnyttänyt kurinalaisuuden psykologian ja koulutuksen välillä.
- Eri erikoisalojen välillä ei ole sattumaa sen suhteen, onko se perustietoa vai sovellettua tietoa.
- Erilaisia malleja, joihin se on perustunut tietämyksensä rakentamisessa.
Kasvatuspsykologia
Kaikesta huolimatta koulutuspsykologiaa on vähitellen määritelty ja vahvistettu. Itse asiassa se on nykyään melko vakaa kurinalaisuus psykologisella ja kasvatusalalla. Se voidaan määritellä “psykologian haaraksi, joka vastaa henkilöön liittyvien muutosprosessien tutkimisesta hänen suhteessaan virallisiin tai epävirallisiin oppilaitoksiin (koulu, perhe jne.)”.
Se eroaa psykopedagogiikasta esimerkiksi siinä, että jälkimmäinen on suunnattu oppimiseen ja opettamiseen liittyvien psykologisten prosessien tutkimiseen koko elämän ajan. Toisaalta kasvatuspsykologiassa keskitytään myös ihmisen oppimistapojen ja opetusmenetelmien analysointiin.
Tämä kurinalaisuus on myös omistettu analysoimaan koulutustoimenpiteiden tehokkuutta. Itse asiassa sen tavoitteena on parantaa erilaisia toimenpiteitä. Lyhyesti sanottuna kasvatuspsykologia tutkii ihmisten oppimista. Lisäksi se voi keskittää huomionsa opiskelijoiden tai oppilaiden alaryhmiin. Nämä voivat olla esimerkiksi lapsia, jotka ovat erittäin kyvykkäitä, tai lapsia, joilla on jonkinlainen vamma (älyllinen, aistillinen jne.).
“Jos lapsi ei voi oppia samalla tavalla kuin me opetamme, ehkä meidän pitäisi opettaa samalla tavalla kuin he oppivat.”
-Ignacio Estrada-
Kasvatuspsykologian teorioita
Kasvatuspsykologiassa on erilaisia teorioita ja malleja. Puhumme nyt tärkeimmistä. Nämä ovat käyttäytymis- ja kognitiivisia malleja. On kuitenkin olemassa eräs muukin malli, nimeltään konstruktivistinen malli, josta emme kuitenkaan puhu tässä artikkelissa sen enempää.
Käyttäytymismallit
Käyttäytymismallien joukossa ensimmäisiä esille nousivat Watsonin klassinen hoitomalli, Thorndiken instrumentaalinen hoitomalli ja Skinnerin operanttimallinnusmalli.
Watsonin klassinen ehdollistamismalli
Watson (1878-1958) perusti klassisen ehdollistamismallinsa Pavlovin (1849-1936) teoksiin. Tämä malli tarkistaa, kuinka ärsykkeiden ja refleksivasteiden välillä muodostuu linkkejä, jotka ovat periaatteessa toisistaan riippumattomia. Watsonin mallin mukaan yleistyviä vaikutuksia havaitaan myös muihin ehdollisen ärsykkeen kaltaisiin neutraaleihin ärsykkeisiin.
Thorndiken instrumentaalinen ehdollistamismalli
Edward Thorndiken mukaan oppiminen on toistuvan harjoittelun ja harjoituksen tulosta useissa ärsyke-vaste -haastetilanteissa. Monimutkainen oppiminen on lopputulosta pienten yhteyksien pitkästä historiasta niiden seurausten vuoksi.
Skinnerin malli: operatiivinen ehdollistaminen
Skinnerin malli (1904-1990) osoittaa, että oppiminen tapahtuu sen seurausten funktiona. Skinner sovelsi yhdessä Harvardin yhteistyökumppaneidensa kanssa kokeellisen käyttäytymisen analyysin (EBA) perusperiaatteita ja ehdotti käyttäytymismuokkaustekniikoihin liittyviä koulutusstrategioita. Niistä erottuvat seuraavat:
- Muotoilu
- Vaimennus
- Ketjutus
- Token talousjärjestelmä
- Itsesääntely tai itsehillintä
Kognitiiviset mallit
Koulutuspsykologian kognitiivisissa malleissa on Banduran sosiaalinen kognitiivinen teoria, tietojenkäsittelymallit ja Gagnen kumulatiivinen oppimisteoria.
Banduran sosiaalinen kognitiivinen teoria
Kanadalaisen psykologin Albert Banduran (1925) mukaan käyttäytymistä ohjaa henkilö kognitiivisten prosessien kautta ja ympäristö, ulkoisten sosiaalisten tilanteiden kautta. Bandura kutsui tätä näkemystä “vastavuoroiseksi determinismiksi”.
Psykologi korosti, että ihmiset eivät ole “ympäristövoimien hallitsemia voimattomia esineitä” eivätkä “vapaita agentteja, joista voi tulla mitä tahansa.” Siten sekä henkilö että ympäristö ovat toisiaan vastavuoroisesti määrääviä tekijöitä.
Tiedonkäsittelymallit
Toinen koulutuspsykologian malli on tietojenkäsittelymalli (IP). Tämä lähestymistapa syntyi kognitiivisen psykologian alalla 1960-luvulla. Sille on tunnusomaista mielen tutkiminen käyttämällä mielen analogiaa tietokoneena.
Slobinin (1985) mukaan tämä lähestymistapa näkee mielen järjestelmänä, joka vastaanottaa, koodaa, tallentaa ja noutaa tietoa.
Gagnen kumulatiivinen oppimisteoria
Robert M. Gagnen (1916-2002) kumulatiivinen oppimisteoria tunnetaan myös yleisenä opetusteoriana. Se yrittää integroida käyttäytymistieteellisistä teorioista oppimisen eri muotoja. Gagné perusti teoriansa kahteen periaatteeseen. Nämä ovat:
- Kaikki oppiminen ei ole samanlaista, vaan jokainen oppimistyyppi vaatii eri taitoja opiskelijoilta ja erilaisia opetusmenetelmiä opettajilta.
- Oppiminen on hierarkista. Toisin sanoen korkeimmat opetustasot riippuvat alimmasta.
Tämän hierarkkisen näkemyksen luomiseksi oppimisesta Gagné määritteli taksonomian kahdeksasta eri oppimistyypistä. Nämä vaihtelivat yksinkertaisesta monimutkaiseen. Niitä kaikkia pidetään yhtä tarpeellisina. 8 tasoa ovat seuraavat:
- Merkkiopetus (taso 1)
- Oppimisen ärsykkeet ja vastaukset
- Ketjutus
- Sanallinen yhdistys
- Moninkertaista syrjintää
- Käsitteiden oppiminen
- Oppimisen periaatteet
- Ongelmanratkaisu (taso 8)
Kasvatuspsykologin hahmo
Kasvatuspsykologia on nyt siirtynyt teoriasta käytäntöön. Itse asiassa monia tämän alan erilaisia teorioita on sovellettu vuosia lapsipsykologian puitteissa. Tämä kurinalaisuus on puolivälissä psykologian ja koulutuksen välillä. Se antaa psykologeille tietoa siitä, miten opimme nuorena.
Kasvatuspsykologit työskentelevät usein kouluissa. He työskentelevät kuitenkin myös yksityisklinikoilla ja erityiskoulutuskeskuksissa. He auttavat erityisopetusta tarvitsevia opiskelijoita, jotka oppivat monesti paljon paremmin, kun he lähestyvät tietoa tavalla, joka ei ole normi heidän ikäryhmässään.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
- Hernández, M. A. (2015). El diagnóstico educativo, una importante herramienta para elevar la calidad de la educación en manos de los docentes. Atenas, 3(31), 63-74.
- López, J. M. T. (2011). Intervención educativa, intervención pedagógica y educación: La mirada pedagógica. Revista portuguesa de pedagogía, 283-307.
- López, E. (2009). Evaluación del efecto de variables críticas en el aprendizaje de los escolares. Estudios sobre educación, 16: 55-78.
- Meza, A. y Lazarte, C. (1993). Análisis epistemológico del modelo de aprendizaje acumulativo de Robert Gagné. Psicología, 11(2).
- Málaga Diéguez, I. (2014). Los trastornos del aprendizaje. Definición de los distintos tipos y sus bases neurobiológicas. https://www.sccalp.org/documents/0000/1526/BolPediatr2010_50_043-047.pdf
- Navas, J. (1998). Conceptos y Teorías del Aprendizaje. Publicaciones Puertorriqueñas.
- Sans, A., Boix, C., Colomé, R., López-Sala, A., & Sanguinetti, A. (2012). Trastornos del aprendizaje. Pediatría integral, 16(9), 691-699.
- Torrego, J.C. (coord.) et al. (2011). Alumnos con altas capacidades y aprendizaje cooperativo: un modelo de respuesta educativa. Fundación Pryconsa.
- Woolkolk, A. (2006). Psicología Educativa. Editorial Pearson – Adisson Wesley. México.