Johdonmukaisuus vs. esimerkkinä toimiminen

16 helmikuu, 2020
Loogisena ja johdonmukaisena oleminen ja esimerkin näyttäminen ovat samankaltaisia käsitteitä, mutta silti eri asioita. Tässä artikkelissa kerromme eroista niiden välillä.
 

Johdonmukaisuus voidaan nähdä persoonallisuuden piirteenä, suhtautumisena johonkin tiettyyn asiaan tai osana päättelyä. Lisäksi tärkeimpien ajatusten ja kokemusten linjaan laittaminen on hyväksi psyykkiselle terveydelle.

Nykyään kuulemme usein, kuinka julkisuudenhenkilöitä kiitellään esimerkin näyttämisestä. Sosiaaliset mediat lietsovat sellaisten arvojen toteuttamista tai ulkoistamista, jotka ovat pohjimmiltaan näkymättömiä.

Moraalisesti palkittu käytös voi kuitenkin naamioitua myös mahdollisesti epäeettisten arvojen ja toiminnan alle. Esimerkiksi rahan lahjoittaminen kaikkein huonompiosaisille voi olla hyvä teko. Mutta jotkut kyseenalaistavat lahjoittamisen siksi, että raha saatiin epäeettisesti.

Kontekstualisoinnin tärkeys

Nainen on allapäin.

Mitä tarkoittaa esimerkkinä toimiminen? Onko se jotain mikä riippuu konkreettisesta toteuttamisesta, ulkoisesta arviosta tai ennalta määrätystä toiminnasta? Jos jollakulla on enemmän resursseja toimia esimerkkinä, onko hän parempi roolimalli? Vastaus on ei. Esimerkkinä toimiminen liittyy enemmänkin johdonmukaisuuden pääasialliseen määritelmään.

Esimerkkinä toimiminen on pohjimmiltaan sitä, että tekee sitä mitä haluaisi muidenkin tekevän. Johdonmukaisuuden eli koherenssin etymologinen alkuperä on puolestaan latinan kielen sanassa coaherentia, joka tarkoittaa sisäistä yhteyttä. Se merkitsee sisäisen ja globaalin yhteyden tai niiden eri osien keskinäisen suhteen laatua.

 

Tämän määritelmä korostaa jo itsessään sisäistä nyanssia. Mutta ”esimerkkinä toimiminen” näyttäisi antavan suuremman painoarvon ulkoiselle osatekijälle, ihmisen käytökselle, ikään kuin se olisi välttämätön tai riittävä ehto.

Näin ollen käytös tai mallikas käyttäytyminen ei määrittele johdonmukaisuutta, sillä kognitiivinen osatekijä – kuten eettisten arvojen huomioon ottaminen – on yksi sen keskeisistä ehdoista. Johdonmukaisuutta voidaan arvioida sen suhteen kautta, joka on omien kokemustemme ja menneiden ajatustemme ja päätöstemme välillä.

”Kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa.”

-Aristoteles-

Totuus on looginen ja johdonmukainen

Unohdamme usein tämän johdonmukaisuuden käsitteen vivahde-eron arkikielessä ja käytämme kumpaakin merkitystä toistensa synonyymeinä. Tätä tapahtuu myös koherenssiteorian filosofisissa opinnoissa. Recherin mukaan tämä teoria ei ole aina ollut yhtenäinen doktriini, vaan sillä on ollut huomattavan erilaisia muotoja.

Wienin piiri opiskeli totuuden teoriaa koherenssina ja se osoittautui konventionalistiseksi lähestymistavaksi. Tätä teoriaa kritisoitiin sen kehäajattelusta kyseenalaistaen sen, mitä todella merkitsee olla johdonmukainen.

Saksalainen filosofi Schlick valaisi tämän teorian kritiikkiä, kun Otto Neurath ja Carnap omaksuivat uuspositivistisen teorian totuudesta. Hän varoitti, että se oli kehäajatteluun perustuva lähestymistapa ja väitti, että totuuteen kuului etiikka.

Johdonmukaisuus ajattelun psykologian näkökulmasta

 

Ajattelun psykologiasta voimme oppia joitakin päteviä päättelytapoja kuten myös yleisimpiä virhepäätelmiä. Jos käytämme induktiivista päättelyä, yksi näistä virhepäätelmistä on uskoa, että premissin todenmukaisuus on tae johtopäätelmän paikkansapitävyydestä. Virhepäätelmä syntyy myös silloin, kun vedetään johtopäätöksiä tuntematta premissejä tai jopa silloin kun ne tunnetaan.

Näitä harhoja voi nähdä viimeaikaisissa sosiaalisissa ilmiöissä, kuten totuudenjälkeisyydessä ja populismissa. Jälkimmäinen on esimerkki kategoristisesta syllogistisesta päättelystä. Siinä johtopäätös tehdään riittämättömästä pääpremissistä suhteessa alipremissiin, mikä johtaa virhepäätelmään.

Totuudenjälkeisyyttä voidaan tarkastella eräänlaisena muodollisena ja ehdottomana virhepäätelmänä. Tähän viitataan seurauksen vahvistamisen harhana. Tämä virhepäätelmä syntyy silloin, kun otetaan totuudenmukainen ehtolause ja päätellään virheellisesti myös päinvastaisen pätevän.

Muista Einsteinin osuus, kun hän viittasi piilotettujen muuttujien olemassaoloon (ennen kuin teemme arvion, päätelmän tai mitan). Hänen mukaansa mittausten tulosten tulisi olla ennakoitavissa. Jos niitä ei voi ennakoida, se johtuu vain siitä että emme tiedä kaikkea. Tämä on yksi piilotettujen muuttujien teorioista.

Johdonmukaisuus ja terveys

Pohtiva ja mietiskelevä mies.
 

Tunnettu sosiologi Aaron Antonovsky ehdotti koherenssin tunteen käsitettä salutogeenisenä muuttujana vuonna 1987. Tämä muuttuja välitti terveyttä stressaavissa tilanteissa. Tätä käsitettä on tutkittu resilienssikyvyn mittana, ja se liittyy itsetuntoon ja parempaan stressinsietoon.

Koherenssin positiivista arvoa on tutkittu konstruktivismin kaltaisessa terapiassa, jota kutsutaan koherenssiterapiaksi. Tämä terapia käsittää mielenkiintoisella tavalla sen mikä on ollut tehokasta psykologian kliinisessä harjoittamisessa, sen minkä neurotiede on vahvistanut.

Koherenssiterapialla saadaan tehokkaita tuloksia, sillä se puuttuu mielestä poistettuun tunnekokemukseen ja sisällyttää sen ihmisen muistiin, jotta sille saadaan tietoinen merkitys. Toisin sanoen se yrittää palauttaa yksilön henkilökohtaisen ja globaalin koherenssin.

Tämä globaali piirre, joka muodostaa yksilön kokemuksen totuuden, on koherenssin eli johdonmukaisuuden pääasiallinen piirre. Totuus toimii oppaana tai valona polulla, joka on joskus pimeä ja joskus ei. Jokaisella ihmisellä on erilaiset kokemukset ja jokainen tuntee todellisuuden omalla tavallaan. Näin ollen jonkin tietyn esimerkin noudattamisen sijaan sinun tulisi seurata omaa kulmakiveäsi: johdonmukaisuutta.

Yhteenveto

Johdonmukaisuus, näkymätön arvo, näyttäisi muuttuneen huomaamattomammaksi viime aikoina tai sitä ei arvosteta yhtä paljon kuin esimerkillistä käytöstä, josta pidetään enemmän meteliä. Mutta saatatkin olla kaikessa hiljaisuudessa johdonmukaisempi kuin ne, jotka äänekkäästi saarnaavat tai näyttävät esimerkkiä. Sen tietäminen, että todellisuuksia on enemmän kuin mitä voidaan päätellä pelkästä ulkoisesta yhteydestä, vie sinut lähemmäksi totuutta. Näin avarrat myös mieltäsi ja ymmärrät johdonmukaisuuden eettistä merkitystä.

 
  • González Labra (1998). Introducción a la Psicología del Pensamiento. Madrid: Trotta.
  • Jasiński, Michał, Paz, Clara, & Feixas, Guillem. (2016). La terapia de la coherencia: un enfoque constructivista apoyado por la neurociencia contemporánea. Acción Psicológica13(1), 131-144. https://dx.doi.org/10.5944/ap.13.1.16137
  • Moreno Jiménez Bernardo (1997). Sentido de Coherencia, Personalidad Resistente, Autoestima y Salud. Revista de psicología de la salud. Vol.9, Nº2,. 115-138