Inhimillisen kiintymyksen neurobiologia

7.10.2019
Positiiviset siteet, jotka muodostat myöhemmin elämässäsi, voivat korjata varhaisessa elämänvaiheessa tapahtuneen epäterveen kiintymyksen aiheuttamat vahingot. Elämän aikana muodostamasi siteet muiden ihmisten kanssa ovat siis muutoksellisia.

Kiintymyksen on todettu olevan nisäkkäiden määrittävä ominaisuus. Inhimillisen kiintymyksen neurobiologiset tutkimukset perustuvat siis myös eläinten tutkimiseen. Viimeaikaiset tutkimukset ehdottavatkin, että kiintymys perustuu aivojuoviossa tapahtuvan oksitosiinin ja dopamiinin väliseen vuorovaikutukseen.

Vaikuttaa melko varmalta, että eri inhimilliset kiintymykset jakavat saman neurobiologian kiintymyksissä, joihin ne perustuvat. Yleisesti ottaen niille on ominaista käytöksen sekä aivokuoren ja sen alapuolella olevan alueen yhdentyminen, joka osallistuu palkitsemis- ja motivaatiomekanismiin, siihen sisältyvään simulointiin sekä mentalisaatioon.

Inhimillisen kiintymyksen neurobiologia

Inhimillisen kiintymyksen neurobiologiaa tutkivan Ruth Feldmanin mukaan meidän pitäisi tutkia nisäkkäiden kiintymystä kehityksen näkökulmasta. Assosiatiivinen aivokuori yhdistyy 2-4 -vuotiaiden lasten varhaisten kasvatuskokemusten mukaan.

Myöhemmin syntyvät kiintymykset, kuten parisuhteet tai läheiset ystävyyssuhteet, käyttävät uudelleen peruskoneistoa, joka luotiin ensimmäisessä kiintymyksessä äidin ja lapsen välillä varhaisen ”herkän ajanjakson” aikana.

Tutkijat määrittelevät tämän ”herkän ajanjakson” varhaiseksi ja tietyksi aikaikkunaksi, jolloin aivot kokevat tiettyjä ympäristön vaikutuksia voidakseen kehittyä oikealla tavalla. Kiintymyksen kontekstissa tähän ajanjaksoon liittyy lajien tyypillistä kasvatuskäyttäytymistä.

Kiintymyksen muodostus lapsella

Inhimillisen kiintymyksen neurobiologiamallien ehdotukset

Tohtori Feldman kasasi eri ehdotuksia yhteen inhimillisen kiintymyksen neurobiologiaan liittyen:

  • Kuten sanoimme aikaisemmin, inhimillisen kiintymyksen tutkimisessa pitäisi seurata kehityksen näkökulmaa. Neurobiologiset järjestelmät tukisivatkin siis kahden nisäkkään välistä sidettä. Äiti ja hänen jälkeläisensä luovat tämän suhteen elämän varhaisen herkän ajanjakson aikana (6).
  • Neurobiologisessa järjestelmässä oleva jatkumo pitää ihmisyhteyttä yllä. Ihmisen kiintymys käyttää uudelleen peruskoneistoa, joka luotiin ensimmäisessä kiintymyksessä äidin ja lapsen välillä muodostaakseen muita kiintymyksiä elinajan aikana (kuten parisuhteita tai läheisiä ystävyyssuhteita) (7).
  • Ihmissiteet ovat valikoivia ja pitkäkestoisia. Siteet ovat kiintymyksen päämäärä ja ne voivat kestää koko elämän ajan (1).
  • Kiintymys perustuu lajeille, yhteiskunnalle tai yksilölle tyypillisen käyttäytymismallin ilmaisun laukaisemaan käytökseen. Sitoutumiseen sisältyy ylä- ja alaprosesseja. Kiintymykseen liittyvä käyttäytyminen aktivoi aivot ja neuroendokriiniset järjestelmät (4, 8).
  • Tämä biologisen käyttäytymisen synkronointi on avainasemassa inhimillisessä kiintymyksessä. Toisin sanoen, sanattoman käyttäytymisen ja kahden yksilön välisen koordinoidun fysiologisen reaktion välinen yhteys sosiaalisen kontaktin aikana määrittelee inhimillisen kiintymyksen (9).
  • Oksitosiinijärjestelmän ja dopamiini-oksitosiiniyhteyden keskeinen rooli osallistuu äitiyteen. Se liittyy myös isyyteen, yhteisvanhemmuuteen, romanttiseen kiintymykseen ja läheiseen ystävyyteen. Oksitosiinin ja dopamiinin integraatio aivojuoviossa lisää kiintymykseen motivaatiota ja elinvoimaa (10).

 

halaus

Muita teorioita

  • Siteiden muodostamiseen liittyy suurempaa aktiivisuutta ja tiukempaa puuttumista asianomaisten järjestelmien välillä. Kiintymyksen muodostumisen aikana huomaat kiinteiden ihmissuhteiden aktivoitumista sellaisten järjestelmien välillä, jotka tukevat yhteenkuulumista, palkitsemista ja stressinhallintaa (11).
  • Inhimillinen kiintymys edistää homeostaasia, terveyttä ja hyvinvointia. Sosiaaliset kiintymykset parantavat terveyttä ja onnellisuutta. Sosiaalinen eristäytyminen puolestaan lisää stressiä, on haitallista terveydelle ja voi johtaa kuolemaan (12).
  • Kiintymysmallit siirtyvät sukupolvelta toiselle. Käyttäytymismallit, joita koet elämäsi varhaisessa vaiheessa, järjestävät oksitosiinin käytettävyyden ja vauvan aivojen reseptorin paikantamisen. Se siis käytännössä katsoen ohjelmoi kyvyn kasvattaa seuraava sukupolvi (13, 14).
  • Äidin ja lapsen välinen kiintymys ja äidin läheisyys muokkaavat aivoja. Tämä takaa aivojen toiminnan sosiaalisessa ympäristössä. Nisäkäsvauvalla on epäkypsät aivot ja tarve olla lähellä äitiä, joka rintaruokkii aivoja elimenä, joka reagoi jatkuvasti sosiaaliseen ympäristöön (15).
  • Elämän aikana kokemasi siteet ovat muutoksellisia. Terveet siteet, jotka muodostat myöhemmin elämän aikana, voivat oikeastaan korjata varhaisten vuosien negatiiviset ihmissuhteet. Ihmisaivojen plastisuus ja aivojen luonteen pohjautuminen käytökseen saavat myöhemmät kiintymykset järjestämään neuroverkot uudelleen ja korjaamaan, ainakin osittain, varhaisia negatiivisia kokemuksia (16).

Yhteenvetona voidaan sanoa, että vaikuttaa siltä että inhimillisen kiintymyksen neurobiologian perusta on vuorovaikutusta aivoissa olevan oksitosiinin ja dopamiinin välillä. Vaikuttaa myös siltä, että nämä aivojärjestelmät muodostuvat sylivauvan kiintymyksen aikana. On siis mielenkiintoista tietää, että nämä järjestelmät kierrätetään myöhemmin muodostamaan muita kiintymyssiteitä, kuten ystävyys- tai rakkaussuhteita.

  1. Feldman, R. (2017). The neurobiology of human attachments. Trends in Cognitive Sciences, 21(2), 80-99.
  2. Rilling, J. K. (2014). Comparative primate neuroimaging: insights into human brain evolution. Trends in cognitive sciences, 18(1), 46-55.
  3. Kundakovic, M., & Champagne, F. A. (2015). Early-life experience, epigenetics, and the developing brain. Neuropsychopharmacology, 40(1), 141.
  4. Feldman, R. (2015). The adaptive human parental brain: implications for children’s social development. Trends in neurosciences, 38(6), 387-399.
  5. Feldman, R. (2015). Sensitive periods in human social development: New insights from research on oxytocin, synchrony, and high-risk parenting. Development and Psychopathology, 27(2), 369-395.
  6. Carter, C. S. (2014). Oxytocin pathways and the evolution of human behavior. Annual review of psychology, 65, 17-39.
  7. Feldman, R. (2016). The neurobiology of mammalian parenting and the biosocial context of human caregiving. Hormones and Behavior, 77, 3-17.
  8. Feldman, R. (2012). Oxytocin and social affiliation in humans. Hormones and behavior, 61(3), 380-391.
  9. Feldman, R. (2012). Bio-behavioral synchrony: A model for integrating biological and microsocial behavioral processes in the study of parenting. Parenting, 12(2-3), 154-164.
  10. Love, T. M. (2014). Oxytocin, motivation and the role of dopamine. Pharmacology Biochemistry and Behavior, 119, 49-60.
  11. Ulmer-Yaniv, A., Avitsur, R., Kanat-Maymon, Y., Schneiderman, I., Zagoory-Sharon, O., & Feldman, R. (2016). Affiliation, reward, and immune biomarkers coalesce to support social synchrony during periods of bond formation in humans. Brain, behavior, and immunity, 56, 130-139.
  12. Cacioppo, J. T., Cacioppo, S., Capitanio, J. P., & Cole, S. W. (2015). The neuroendocrinology of social isolation. Annual review of psychology, 66, 733-767.
  13. Weaver, I. C., Cervoni, N., Champagne, F. A., D’Alessio, A. C., Sharma, S., Seckl, J. R., … & Meaney, M. J. (2004). Epigenetic programming by maternal behavior. Nature neuroscience, 7(8), 847.
  14. Feldman, R. (2007). Mother‐infant synchrony and the development of moral orientation in childhood and adolescence: Direct and indirect mechanisms of developmental continuity. American Journal of Orthopsychiatry, 77(4), 582-597.
  15. Akers, K. G., Yang, Z., DelVecchio, D. P., Reeb, B. C., Romeo, R. D., McEwen, B. S., & Tang, A. C. (2008). Social competitiveness and plasticity of neuroendocrine function in old age: influence of neonatal novelty exposure and maternal care reliability. PloS one, 3(7), e2840.
  16. Schore, A. N. (2013). Relational trauma, brain development, and dissociation. Treating complex traumatic stress disorders in children and adolescents: Scientific foundations and therapeutic models, 3-23.