Filofobia: rakastumisen pelko

Filofobia eli rakastumisen pelko voi tuntua ylivoimaiselta joillekin ihmisille. He pelkäävät satutetuksi tai petetyksi tulemista ja ahdistuvat äärimmäisesti siitä ajatuksesta, että heidän pitäisi rakentaa henkinen yhteys jonkun kanssa ja olla haavoittuvaisia. Jotkut ihmiset ovat myös kauhuissaan itsenäisyyden menettämisestä.
Filofobia: rakastumisen pelko
Valeria Sabater

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Valeria Sabater.

Viimeisin päivitys: 22 joulukuuta, 2022

Filofobian ominaispiirteet tekevät siitä hyvin erityisen ja ainutlaatuisen pelon: pelon muodostaa vahva henkinen side jonkun kanssa. Jotkut sanovat, että rakastumisen pelko johtuu lapsuuden pahoinpitelystä, vanhempien erosta ja niin edelleen, mutta näin ei aina ole. On monia tapauksia, joissa tähän pelkoon ei ole mitään selkeää syytä.

Kuinka niin voi olla? Mikä voisi johtaa siihen, että ihminen kokee todellista pelkoa tunteesta, jota kaikki sanovat niin fantastiseksi? Siinä on kyse näkökulmasta. Vaikka jotkut ihmiset pitävätkin rakastumista mahtavimpana ja intensiivisimpänä asiana joka heille on tapahtunut, pitävät jotkut ihmiset sitä kauhistuttavana.

On myös ihmisiä, jotka haluavat ajatella tämän fobian kertovan jotakin nyky-yhteiskunnasta, mutta totuus on se, että se näyttää olleen aina läsnä.

Jotkut esimerkiksi ajattelevat, että Elisabet I:llä oli luultavasti rakastumisen pelko. Sanotaan, että hänen kieltäytymisensä naimisiinmenosta oli “seurausta” siitä, mitä hänen äidilleen Anna Boleynille tapahtui. Tämän aviomies Henrik VIII teloitti Annan, koska hän rakastui toiseen mieheen.

Vaikka onkin totta, että Elisabet I:llä oli useita rakastajia, sanoi hän itse pitävänsä rakkauden mieluummin poissa elämästään. Hän oli varma siitä, että ei koskaan menisi naimisiin. Hän ei voinut kuvitella jakavansa elämäänsä jonkun toisen kanssa. Filofobia jätti lopulta jäljen hänen valtakauteensa aivan kuten se tekee myös niiden ihmisten elämässä, jotka kärsivät siitä nykyajassa.

Vaikka filofobia ei olekaan DSM-luokittelujärjestelmässä, on rakastumisen pelko suhteellisen yleinen tila.

Naisella on ilmiselvä rakastumisen pelko.

Filofobian ominaispiirteet

Filofobiaa voi esiintyä monessa eri muodossa. Ketkään kaksi ihmistä eivät koe sitä samalla tavalla, eikä sen helppoon diagnosointiin ole mitään kaavaa. Itse asiassa, jos etsit sitä DSM-luokittelujärjestelmästä, löydät sen vain sosiaalisten tilanteiden pelon alaluokasta.

Tämän aiheen asiantuntijat, kuten Marylandin Delphi Behavioral -terveysjärjestön tohtori Scott Dehort kertovat filofobian olevan aivan yhtä yleistä niin miehillä kuin naisillakin. Sitä eivät määrittele mitkään biologiset tai geneettiset tekijät ja se saattaa vain kehittyä romanttisesta parisuhteesta jääneen huonon kokemuksen jälkeen.

Se on niin huono kokemus, että se luo pelon siitä, että samoin tapahtuu uudelleen, että ihminen kärsii ja tulee satutetuksi. Kun aika kuluu, muuttuu pelko täydelliseksi fobiaksi. Mutta kuten tiedämme, osa fobian ongelmaa on se, että se voi johtaa muihin ongelmiin, kuten muun muassa ahdistukseen, masennukseen, sosiaaliseen eristäytymiseen ja huumeiden käyttöön.

Sydän nastojen päällä.

Romanttinen filofobia

Kun mietit tätä aihetta, on ensimmäinen mieleesi tuleva asia todennäköisesti ihmiset, jotka yrittävät vältellä sitoutumista ja henkisiä siteitä hinnalla millä hyvänsä. Mutta toiset ihmiset onnistuvat ottamaan tämän askeleen ja muodostamaan siteen jonkun kanssa. Ongelmana on se, että parisuhde voi olla äärimmäisen myrkyllinen.

  • Tämän viimeisen ihmisryhmän tapauksessa ihmiset ovat yleensä kylmiä, ankaria, vaikeasti lähestyttäviä ja jatkuvassa hallitsemisen tarpeessa. Heidän on myös tapana olla mustasukkaisia ja omistushaluisia. Kaikki tämä viittaa selkeästi alla piilevään pelkoon ja epävarmuuteen.
  • Tällaisilla ihmisillä on tapana olla alhainen itsetunto. He eivät osaa kommunikoida, eivät koskaan anna periksi, eivätkä he ole empaattisia. Rakastumisen pelosta kärsivät ihmiset, joilla on kumppani, ovat äärimmäisiä henkisiä sabotoijia. Heidän epävarmuutensa tekee reiän heidän henkiseen siteeseensä. Sitoutumisen ja haavoittuvaisuuden pelko vie heidät parisuhteiden vuoristorataan.

Kaikkia suhteita välttelevät ihmiset

Sitten on myös ihmisiä, jotka välttelevät kaikenlaisia suhteita hinnalla millä hyvänsä. He eivät ainoastaan välttele ajatusta sitoutumisesta, kumppanuutta tai hellyyden tuntemista, intohimoa ja ihastumista. Tällaiset ihmiset pelkäävät todella kaikenlaisten henkisten siteiden rakentamista, mukaan lukien platonisen suhteen rakentamista.

Mieti vaikka: kyseessä on sosiaalisten tilanteiden pelon muoto, joka johtaa melkein väistämättä eristykseen, ahdistukseen, paniikkikohtauksiin sekä moniin muihin persoonallisuushäiriöihin.

Pelon fyysinen ilmentyminen on tyypillistä tällaiselle filofobian muodolle. Kun joku yrittää tulla lähemmäksi tällaista ihmistä ja luo yhteyden hänen kanssaan, alkaa hän hikoilla, tuntea olonsa epämukavaksi ja hänen sydämensykkeensä kohoaa.

Mies haihtuu kuin tuhka tuuleen.

Kuinka rakastumisen pelkoa hoidetaan?

Jos ihminen kärsii joistakin yllä mainituista oireista, voivat hoitovaihtoehdot vaihdella suuresti. Fobian voimakkuudesta riippuen saattaa riittää, että ihminen muuttaa elämäntyyliään. Tai ehkä hän vain tarvitsee hyvin erityisen hoitomuodon: altistumisterapian. Se tarkoittaa sitä, että hän työstää ahdistustaan näyttelemällä kohtauksia terapeuttinsa kanssa.

Vakavammissa tapauksissa saatetaan tarvita lääkitystä. Näin tapahtuu erityisesti silloin, jos ihminen käy läpi muun muassa sosiaalista eristäytymistä, masennusta tai ahdistusta. Tällaisissa tapauksissa ihminen käsittelee ehdottomasti todellista fobiaa. Se tarkoittaa sitä, että kognitiivisen käyttäytymisterapian kaltaisista asioista voi olla suuri apu.

Tällainen terapiamuoto voi auttaa ihmistä tunnistamaan pelkonsa ja muuttamaan uskomuksiaan, ajatuksiaan sekä negatiitivisia reaktioitaan fobian alkuperään liittyen. Sen hoitamiseen on olemassa tapa. Se vaatii vain sitoutumista. Rakkauden pelon yli pääseminen voi johtaa paljon parempiin suhteisiin.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Tavormina, R. (2014). ¿Por qué tenemos miedo de amar? En Psychiatria Danubina (Vol. 26, pp. 178–183). Medicinska Naklada Zagreb.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.