En ole itsekäs ajatellessani itseäni, rakastan itseäni

Elämässä tulee aina sellainen hetki, kun lopulta otamme sen suuren askeleen. Vapautamme itsemme vihdoin tietyistä tilanteista, asioista ja ihmisistä, jotka eivät tuo meille lainkaan hyvää oloa, vaan pikemminkin aiheuttavat harmia. Tämä henkilökohtaisen rohkeuden osoitus nähdään usein itsekkyytenä, vaikka todellisuudessa siitä loistaa terve itserakkaus.

On myös otettava huomioon se, että tätä psykologista käsitettä ei koskaan ymmärretä täysin. Perinteisesti itserakkaus yhdistetään tiettyihin narsistisiin käsitteisiin ja individualistiseen egoismiin, jossa tavoitellaan vain omaa hyötyä. Tämä ei pidä lainkaan paikkaansa.

On vain yksi rakkaus, jonka on kestettävä ikuisesti, ja se on itserakkaus. Sillä omanarvontunnolla on erittäin korkea hinta, eikä meidän tulisi hyväksyä “alennuksia”…

Psykologien ja tunneasioiden asiantuntijoiden keskuudessa on laajalle levinnyt mielipide, jonka mukaan ihmiset yleisesti “ovat oppineita järjellisissä asioissa, mutta sivistymättömiä tunneasioissa”. Omien tunteiden ja tarpeiden tukahduttaminen ei ole tervettä. Eikä ole myöskään tervettä olla kyvytön kunnioittamaan tai eläytymään toisten tarpeisiin.

Et ole itsekäs, jos sanot “ei”. Ketään ei tulisi leimata rohkeudesta tehdä päätös ja sanoa “nyt riittää”. Haluaisimme sinun pohtivan tätä kaikkea!

Itserakkauden puute on polttoainetta peloille

Itserakkauden puute on polttoainetta peloille ja tekee meidät haavoittuvaisiksi. Ymmärtääksemme tätä ajatusta hieman paremmin meidän on astuttava neurotieteiden kiehtovaan maailmaan. Dartmouthin yliopiston (New Hampshire, USA) suorittaman tutkimuksen mukaan itsetuntoon ja itserakkauteen liittyvä aivoalue olisi frontostriataalinen hermorata.

Suurin aktiivisuus tällä voimakkaalla aivoalueella on itsetuntomme. Yleisin väärinkäsitys ihmisten keskuudessa on se, että ihmiset joilla on hyvä itsetunto ja voimakas rakkaus itseään kohtaan, olisivat useimmiten kaikkein älykkäimpiä ja menestyksekkäimpiä.

Tämä ei pidä paikkaansa, tai ainakaan ne eivät liity toisiinsa. Itse asiassa tutkijat ovat yhtä mieltä yhdestä asiasta: frontostriataalisen hermoradan aktiivisuus heijastaa psyykkistä terveyttämme. Kun aktiivisuus on alhaisempaa, ihmisillä on enemmän pelkoja, epävarmuuksia ja pitkällä tähtäimellä suurempi riski sairastua masennukseen.

Psyykkisestä näkökulmasta katsottuna ihmiset, jotka eivät välitä ja arvosta itseään ansaitsemallaan tavalla, etsivät muita täyttämään tuon tehtävän. Näin he peittävät omat puutteellisuutensa “tunteakseen olonsa turvallisiksi”. He tarvitsevat tunnustusta ja rakkautta hyvin intensiivisellä tavalla. Nämä ihmiset, jotka ovat kaukana “itseriittoisuudesta” ja joilta puuttuu hyvä annos itserakkautta, ovat toisten ihmisten tahdosta riippuvaisia. Näin alkaa hidas itsetuho.

Hiuksenhieno yhteys itsetunnon ja itserakkauden välillä

Toisinaan lankeamme siihen ajattelutapaan, jonka mukaan on aina parempi huolehtia ulkopuolellamme olevista asioista kuin kuunnella sisäisiä tarpeitamme. Tämä johtuu joskus kasvatuksesta, eri ympäristöistä tai ympärillämme olevista ihmisistä, ja se voi vahingoittaa itsetuntoamme.

Jos et näe omaa arvoasi, vietät todennäköisesti aikaa sellaisen ihmisen kanssa, joka ei näe sitä myöskään.

Pahin tapahtuu silloin, kun tämä ulkoinen ehdollistuminen aiheuttaa sen, että tarvitsemme muiden hyväksyntää saadaksemme takaisin psyykkisen tasapainomme. Kaikki tämä saa aikaan sen, että elämme elämäämme rikkinäisinä ihmisinä ja niin monina palasina, että meidän on “karsittava itseämme kokoon” vielä enemmän toisten ihmisten ohjeiden ja näkemysten mukaisesti, kunnes olemme täysin purkautuneita ja tyhjiä.

Kerromme alapuolella, kuinka tämän voi välttää.

Kuinka “sytyttää” itserakkaus

Kun meillä on vahingoittunut itsetunto, tärkeintä on olla tietoinen tästä “haavasta”, “murtumasta” joka on saanut meidät irtaantumaan ennen kaikkea itsestämme.

• Harjoita psyykkistä kompensaatiota: pelkojen tyynnyttäminen, vastaukset tyhjyyden ongelmiin ja huolten helpottaminen eivät ole aina löydettävissä ulkopuoleltamme tai ympäröivistä ihmisistä. Sinun on etsittävä psyykkistä kompensaatiota sisältäsi. Se rakkaus, joka voi auttaa sinua tällaisissa tapauksissa, on ehdottomasti rakkaus itseesi.
• Itsetunnon “sytyttämiseksi” meidän on pohdittava seuraavaa: yritys miellyttää toisia on uuvuttavaa, ja sen tekeminen joka päivä koko loppuelämämme ajan voi tuhota meidät. Se ei ole aitoa, se ei ole terveellistä. Ketään ei tulisi pitää itsekkäänä tai kyynisenä, jos hän sanoo mitä ajattelee ja toimii rehellisesti kunnioituksesta, mutta osaa myös merkitä rajat suojellakseen itseään.
• Jotta saisimme itsetuntoamme nostettua ja jotta meillä olisi riittävästi itserakkautta, meidän tulisi pitää itseämme arvokkaina ihmisinä. Ja meidän tulisi tehdä niin jatkuvasti, virheistä ja epäonnistumisista huolimatta. Sillä nämä virheet eivät määritä sinua; ratkaisevaa on se, nousetko uudelleen ylös kaatumisen jälkeen.

Sen sijaan että vertaisit itseäsi toisiin tai antaisit pahansuovan kritiikin vaikuttaa sinuun, älä unohda ruokkia rakkautta itseesi. Sillä kuten Jiddu Krishnamurti joskus sanoi, uskonnon tulisi olla yksinkertaisesti sitä, että opettelee rakastamaan itseään.