Edvard Munch, maalauksia rakkaudesta ja kuolemasta

Munchin lapsuus ja nuoruus

Edvard Munch syntyi 12. joulukuuta 1863 Lötenissä, Norjassa. Hänen keskiluokkainen perheensä ei päässyt koskaan nauttimaan hyvästä terveydestä. Ensin Munchin äiti kuoli tuberkuloosiin Munchin ollessa vasta viiden vuoden ikäinen, ja tätä tragediaa seurasi Munchin vanhempi sisko, joka menehtyi myös tuberkuloosiin, kun Munch oli 14-vuotias.

Munch tuli uudelleen luomaan tämän aiheen ensimmäisessä mestariteoksessaan Sairas lapsi vuonna 1885. Munchin isä ja veli kuolivat myös taiteilijan ollessa vielä nuori. Ainoa eloon jäänyt sisko taas alkoi kärsiä pian tämän jälkeen mielenterveydellisestä häiriöstä.

Munch osoitti kykyjä piirtämisessä jo nuoressa iässä huolimatta siitä, että hän ei juurikaan ollut saanut muodollista koulutusta. Tärkeä tekijä hänen taiteellisessa kehityksessään oli Kristiania Bohème, joka oli tuolloin Kristianian kirjailijoiden ja taiteilijoiden piiri, kuten Norjan pääkaupunkia Osloa tuohon aikaan vielä kutsuttiin.

Tämän piirin jäsenet uskoivat vapaaseen rakkauteen ja heidät nähtiin yleisesti ottaen porvarillisen kapean ajattelutavan vastaisina. Christian Krohg, yksi Kristiania Bohème -piirin vanhimmista maalareista, antoi Munchille ohjeita ja rohkaisua.

Varhain Munch onnistui voittamaan Kristianiassa hallitsevan naturalistisen estetiikan. Tämä johtui suurelta osin hänen assimilaatiosta ranskalaisen impressionismin parissa sen jälkeen, kun hän oli matkustanut Pariisiin 26 vuoden ikäisenä.

Epäilemättä Munch sai vahvoja vaikutteita post-impressionististen maalareiden Paul Gauguinin ja Henri de Toulouse-Lautrecin töistä. Hän myös omaksui synteettisten taiteilijoiden kunnianhimon ylittää ulkoisen luonteen kuvauksen ja antaa muotoja sisäiselle näkemykselle.

Munchin taiteellinen kypsyys

Munchin syvästi omaperäinen tyyli kiteytyi noin vuonna 1892. Linjojen juokseva ja kiemurainen käyttö hänen uusissa maalauksissaan muistutti tuona aikana samanlaista tyyliä kuin nykyajan art nouveau eli jugend on edustanut.

Munch ei kuitenkaan käyttänyt linjaa koristeena, vaan välineenä syvälle psykologiselle ilmestykselle. Hänen maalaustensa väkivaltainen tunne ja epätavanomaiset kuvat, etenkin hänen uskaliaat seksuaalisuutta edustavat kuvauksensa, aiheuttivat tuon ajan piireissä kitkerää polemiikkia.

Norjalaisten kriitikkojen vihastuneet väärinkäsitykset hänen työstään ylsivät hänen kollegoidensa korville aina Berliiniin asti. Näin tapahtui, kun Munch saapui Berliiniin vuonna 1892 esittelemään suurta osaa maalauksistaan ​​Berliinin taiteilijaliiton kutsusta.

Kriitikot loukkaantuivat myös hänen innovatiivisesta tekniikastaan, joka näytti useimpien silmissä olevan keskeneräinen. Samainen skandaali kuitenkin auttoi kasvattamaan hänen mainettaan ympäri Saksaa, mistä hänen nimensä levisi myöhemmin myös muualle Eurooppaan.

Munch asui pääasiassa Berliinissä vuosina 1892–1895 ja sittemmin hän muutti Pariisiin ja asettui sinne vuosien 1896–1897 ajaksi. Munch liikuskeli paljon työnsä puolesta, kunnes lopulta asettui kotimaahansa Norjaan vuonna 1910.

Maalauksia rakkaudesta ja kuolemasta sekä Huuto

Munchin perinnön ytimessä on hänen maalaussarjansa rakkaudesta ja kuolemasta nimeltään Elämänfriisi.

Sarjan alkuperäinen ydin koostui kuudesta teoksesta, joka esiteltiin vuonna 1893, mutta myöhemmin sarja on kasvanut yhteensä 22 eri teokseen. Sarjan ensimmäinen näyttely esiteltiin nimellä Elämänfriisi (Frieze of Life) Berliinissä vuonna 1902.

Munch järjesteli näitä maalauksia uudelleen jatkuvasti, ja jos joku tämän sarjan teoksista myytiin, hän maalasi siitä aina uuden version vanhan tilalle. Tästä samaisesta syystä tästä sarjasta löytyy useita maalattuja versioita ja tulosteita, jotka perustuvat samaan kuvaan.

Vaikka Elämänfriisi perustuu syvästi Munchin henkilökohtaiseen kokemukseen, sen teemat ovat universaaleja. Hänen työnsä ei kuvannut tiettyjä miehiä tai naisia, vaan miehiä ja naisia ​​yleensä. Hänen työnsä kuvasti ihmisen kokemusta ja luonnon suuria perustavia voimia.

Järjestyksessä katsottuna, tässä teossarjassa ilmenee implisiittinen kertomus rakkauden herättämisestä, sen kukinnasta ja kuihtumisesta, jota seuraa epätoivo ja kuolema. Nämä pääteemat tunnetaan nimillä Rakkauden siemen; Rakkaus, joka kukoistaa ja kuolee; Elämisen ahdistus; Kuolema.

Monissa hänen maalauksissaan kuvan voimaa lisää klaustrofobisesti suljettu tila sekä äkillisesti hätäinen perspektiivi. Esimerkkinä tällaisesta dramaattisesta näkökulmasta toimii Huuto, joka on Munchin koko uran tunnetuin teos.

Huutoa inspiroi ällistyttävä kokemus, jossa Munch tunsi ja kuuli “huudon kaikessa luonnossaan”. Teos kuvaa paniikin eristämää olentoa, joka samanaikaisesti muistuttaa siittiötä tai sikiötä, ja jonka ääriviivat kaikuvat verenpunaisen taivaan pyörivissä linjoissa.

“Ongelmani ovat osa minua ja siksi myös osa taidettani. Ne eivät ole erotettavissa minusta, ja niiden hoitaminen tuhoaisi taiteeni. Haluan ylläpitää näitä kärsimyksiä.”

-Edvard Munch-

Tässä maalauksessa ahdistus nousee kosmiselle tasolle. Maalauksen ahdistus liittyy viime kädessä pohdintoihin kuolemasta ja merkityksen tyhjyydestä, joiden piti olla perustavanlaatuisia näkökantoja eksistentialismille.

Huudon kaksi ensimmäistä versiota ovat vuodelta 1893. Munch loi uuden version vuonna 1895 ja viimeisteli neljännen vuonna 1910.

Munchin graafinen työ

Munchin taiteella oli myös ilmeisiä samankaltaisuuksia aikansa runoon ja draamaan. Lisäksi voimme tehdä mielenkiintoisia vertailuja sellaisten näytelmäkirjailijoiden kuten Henrik Ibsenin ja August Strindbergin teosten kanssa, joiden muotokuvia Munch myös maalasi.

Munchin graafisen taiteen massatuotanto alkoi vuonna 1894. Hänen graafinen työnsä koostui kaiverruksista, sekä kiveen että puuhun painetusta taiteesta.

Kaiverrusten pääasiallinen vetovoima Munchille oli se, että se antoi hänelle mahdollisuuden välittää viestiään paljon suuremmalle ihmisjoukolle. Kaiverrukset tarjosivat hänelle myös tilaisuuden laajentaa omia kokeilun mahdollisuuksiaan.

Munchin muodollisen koulutuksen puutteellisuus millä tahansa graafisella välineellä oli epäilemättä juuri se tekijä, joka ajoi häntä kohti äärimmäisen innovatiivisia tekniikoita.

Kuten monet hänen aikalaisistaan, Munch sai vaikutteita japanilaisesta perinteestä puun kaivertamisessa. Hän kuitenkin yksinkertaista prosessia radikaalisti, esimerkiksi painamalla yhdestä sahatusta puulohkosta useammalle pienemmälle kappaleelle.

Puun todellisten viivojen käyttö ilmaisullisiin tarkoituksiin osoittautui Munchille erityisen onnistuneeksi kokeiluksi, ja sillä oli suuri vaikutus myös myöhempiin taiteilijoihin.

Munchin viimeiset vuodet

Maalari oli sairaalahoidossa useita kertoja vuosien 1905 ja 1909 aikana masennukseen ja itsemurha-aikeisiin liittyvän alkoholismin vuoksi.

Hän oli lisäksi jatkuvasti mukana väkivaltaisuuksissa, riidoissa, kiistoissa ja aggressiivisissa kohtaamisissa. Tappelu toisen maalarin kanssa pakotti hänet pidättäytymään palaamasta kotimaahansa 4 vuoden ajan. Useat hänen maalauksistaan ​​kuvasivat myös tätä kiistaa.

Erityisen tärkeä komissio, joka merkitsi Munchin taiteen merkityksen myöhäistä hyväksymistä Norjassa, olivat Oslon yliopiston seinämaalaukset (1909–1916). Tämän sarjan keskipisteenä oli avara maalaus auringosta, jota reunustivat allegoriset kuvat.

Voidaan väittää, että pääasiassa hänen 1890-luvulta lähtien tekemiensä töiden kautta Munch antoi muodon näille salaperäisille ja vaarallisille psyykkisille voimille, jotka hän tulisi testamenttaamaan modernille taiteelle.

Koko ikänsä juutalaisena elänyt Munch oli taiteilija, jonka Euroopassa kasvava natsismi torjui. Itse asiassa vuonna 1937 hänen teoksensa sisällytettiin natsien “rappeutuneen taiteen” näyttelyyn esimerkkinä juutalaisten taiteellisesta turmeluksesta.

“Sairaus, hulluus ja kuolema olivat niitä mustia enkeleitä, jotka vartioivat kehtoani ja jotka seurasivat minua koko elämäni.”

-Edvard Munch-

Munch kuoli 23. tammikuuta 1944 Ekelyssä lähellä Osloa. Maalari testamenttasi kiinteistönsä ja kaikki maalauksensa, piirroksensa ja kaiverruksensa Oslon kaupungille.

Oslon kaupunki perusti Munch-museon (Munchmuseet) vuonna 1963, päivänä, jolloin tämä norjalaisen taitelijan syntymästä oli kulunut 100 vuotta. Monet hänen parhaista teoksistaan ​​ovat esillä Oslon kansallisgalleriassa.

Munchin perintö

Munchin keskittyminen “emotionaaliseen olemukseen” johti toisinaan muotojen radikaaleihin yksinkertaistuksiin ja värin ekspressiiviseen eikä niinkään kuvaavaan käyttöön. Useat nuoremmat taiteilijat, etenkin saksalaisen ekspressionismin pääasialliset puolestapuhujat, ottivat kaikki nämä suuntaukset huomioon omassa taiteessaan.

“Hajoavasta ruumiistani kasvavat kukat, joissa tulen olemaan, ja se on iänkaikkisuutta.”

-Edvard Munch-

Ehkä hänen suorin muodollinen vaikutuksensa myöhempään taiteeseen voidaan nähdä puunkaiverruksen alalla.

Munchin syvällisin perintö modernille taiteelle piilee kuitenkin erityisesti hänen taiteellisessa tulkinnassaan ihmiskokemuksen universaalien näkökohtien käsittelemiseksi. Hänen työnsä puhuu edelleen yksilön tyypillisesti modernista tilanteesta nopeasti muuttuvan nykymaailman epävarmuuden edessä.