Édouard Manet: ensimmäinen impressionisti

18.10.2019
Édouard Manet'n työt mullistivat täysin eurooppalaisten taidemaalarien taulujen aiheet. Häntä ennen maalauksissa oli vältetty kuvaamasta nuhruista arkea. Lue lisää Édouard Manet'sta tästä artikkelista!

Édouard Manet oli 1800-luvun ranskalainen taidemaalari, jonka maalausten erottuva tyyli ja aiheet toimivat inspiraationlähteenä lukuisille myöhemmille taidemaalareille. Manet oli ensimmäinen perinteisiä maalausaiheita uhmannut taidemaalari, joka kuvasi teoksissaan aikansa tapahtumia ja olosuhteita.

Hän pani näytille teoksensa Le Déjeuneur sur l’herbe (Aamiainen ruohikolla) vuonna 1863. Kriitikot riepottelivat häntä rajusti, mutta samaan aikaan hän sai ylistystä nuoremmalta taidemaalareiden sukupolvelta, joka muodosti myöhemmin impressionismin ydinryhmän.

Édouard Manet: ensimmäinen impressionisti

Varhainen elämä

Édouard Manet syntyi tammikuun 23. päivänä vuonna 1832 Pariisissa, Ranskassa. Hänen isänsä August Manet oli arvostettu oikeusministeriön jäsen. Hänen äitinsä Eugénie-Désirée Fournier oli diplomaatin tytär ja Ruotsin tulevan prinssin kummitytär.

Manet’n perhe oli varakas ja heillä oli hyvät suhteet. Vanhemmat toivoivat, että Édouard olisi valinnut arvostetun ammatin, mieluiten lakimiehen uran. Heillä ei ollut aavistustakaan siitä, millainen elämänpolku poikaa odotti.

Vuonna 1839 Édouard Manet opiskeli Canon Poiloup -opinahjossa Vaugirardissa, ja vuosina 1844-1848 Collège Rollinin sisäoppilaitoksessa. Hän ei ollut hyvä oppilas. Ainoa häntä kiinnostava kurssi oli koulun ainoa maalauskurssi.

Isä halusi, että Édouard olisi lähtenyt opiskelemaan oikeustiedettä, mutta Édouard päätti olla valitsematta tuota urapolkua. Kun hänen isänsä ei suostunut hyväksymään, että pojasta tulisi taidemaalari, Édouard haki merimieskouluun mutta ei läpäissyt pääsykoetta.

Vain 16-vuotiaana hän lähti opettelemaan navigointia rahtilaivaan. Kun hän palasi Ranskaan kesäkuussa 1849, hän epäonnistui merimieskoulun pääsykokeessa jälleen kerran. Tämän jälkeen hänen vanhempansa vihdoin antoivat periksi Édouardin itsepäiselle toiveelle ryhtyä taidemaalariksi.

Édouard Manet oli ensimmäinen impressionisti

Manet’n ensimmäiset muodolliset opinnot

Vuonna 1850 Édouard Manet alkoi opiskella klassisen taidemaalarin Thomas Couturen kanssa, jonka avulla hän oppi ymmärtämään maalaamista ja sen tekniikoita.

Vuonna 1856, oltuaan kuusi vuotta Couturen opetuksessa, Manet perusti yhteisen työhuoneen Albert de Balleroyn kanssa, artistin, joka teki sota-aiheisia maalauksia. Siellä hän maalasi teoksensa Boy with Cherries (1858). Pian hän muutti työhuoneensa toiseen paikkaan, jossa hän maalasi teoksensa Absintinjuoja (1859).

Samana vuonna hän teki lyhyen reissun Alankomaihin, Saksaan ja Italiaan. Matkojen välissä hän vietti aikaa myös Louvressa jäljitellen Tizianon ja Diego Velázquezin maalauksia.

Huolimatta menestyksestään realismin parissa, Manet alkoi maalata rennommalla impressionismityylillä. Yksi hänen maalaustensa tärkein piirre oli se, että hän käytti leveitä siveltimenvetoja ja esitti tavallisia ihmisiä arkisissa askareissa. Hänen maalauksissaan alkoi näkyä paljon laulajia, kaduntallaajia ja kerjäläisiä. Tämä epätavanomainen aihevalinta yhdistettynä vanhoilta mestareilta saatuun laajaan osaamiseen yllätti monet ja kiehtoi vielä useampia.

Aikuiselämä ja Aamiainen ruohikolla

Vuosina 1862-1865 Édouard Manet osallistui Galería Martinet -gallerian järjestämiin taidenäyttelyihin. 1863 hän meni naimisiin hollantilaisen Suzanne Leenhoffin kanssa, joka oli antanut Édouardille pianotunteja. He olivat olleet yhdessä jo kymmenen vuotta ja saaneet lapsen ennen kuin he menivät virallisesti naimisiin.

Samana vuonna Pariisin salonki hylkäsi teoksen Aamiainen ruohikolla, jonka Manet oli maalannut aikakauteensa nähden täysin mullistavalla tavalla.

”Maalaan siten kuin minua huvittaa; hittoon kaikki opinnot.”

-Édouard Manet-

Aamiainen ruohikolla sai inspiraatiota vanhojen mestareiden maalauksista, joita olivat esimerkiksi The Pastoral Concert (Giorgione, 1510) ja Pariksen tuomio (Rafael, 1517-1520). Maalaus sai aikaan suurta paheksuntaa ja leimasi Manet’n koko hänen uransa ajaksi.

Kriitikot loukkaantuivat siitä, että taulussa oli alaston nainen kahden ajanmukaisesti pukeutuneen nuoren miehen kanssa. Sen sijaan että he olisivat nähneet naisen etäisesti allegorisena hahmona, naisen modernius sai hänen alastomuutensa tuntumaan vulgaarilta ja lisäksi uhkaavalta.

Kriitikoita häiritsi myös Manet’n tapa maalata ihmiset kovassa, persoonattomassa valossa. Heidän oli myös vaikea ymmärtää, miksi ihmiset olivat metsäympäristössä, mikä ei selkeästikään ollut realistista.

Édouard Manet: tärkeimmät työt

Édouard Manet’n Olympia, jonka hän maalasi kaksi vuotta myöhemmin, sai aikaan toisen skandaalin Pariisin salongissa vuonna 1865. Maalauksessa makaa alaston nainen, joka tuijottaa rohkeasti kohti katsojaa. Manet maalasi sen kylmässä, kirkkaassa valossa, joka melkein häivyttää pois taustan ja tekee naisesta ikään kuin kaksiulotteisen hahmon. Tämä tuon ajan kurtisaani, jonka ranskalainen valtiomies Georges Clemenceau asetutti Louvreen vuonna 1907, tuomittiin säädyttömäksi sekä kriitikoiden että muun yleisön toimesta.

Tämä vastaanotto vaikutti taiteilijaan syvästi, ja hän matkusti Espanjaan elokuussa 1865. Hänen oleskelunsa siellä jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä hän ei pitänyt ruoasta ja häntä turhautti se, ettei hän ymmärtänyt kieltä laisinkaan.

Madridissa ollessaan hän tapasi Théodore Duret’n, josta tuli lopulta yksi tärkeimmistä hänen työnsä kannattajista. Vuonna 1866 hän tutustui myös romaanikirjailija Émile Zolaan, ja heidän välilleen muodostui ystävyys. Zola kirjoitti loistavan artikkelin ranskalaiseen sanomalehteen Figaroon vuonna 1867. Siinä Zola huomautti, että lähes jokaisen merkittävän taidemaalarin ura alkoi yleisön kohauttamisella. Tämä arvostelu teki vaikutuksen taidekriitikko Louis-Edmond Durantyyn, joka alkoi myös tukea Manet’a. Myöhemmin myös muista taidemaalareista, kuten Cézannesta, Gauguinista, Degasista ja Monet’sta, tuli Manet’n kannattajia.

Myöhemmät vuodet

Vuonna 1874 Manet sai kutsun osallistua ensimmäiseen impressionistitaiteilijoiden taidenäyttelyyn. Vaikka hän tuki tätä taidesuuntausta, hän kieltäytyi tästä ja kaikista muistakin myöhemmistä kutsuista.

Manet’sta tuntui, että hänen piti keskittyä Pariisin salonkiin ja omaan paikkaansa taidemaailmassa. Monien maalaustensa tavoin Édouard Manet oli itsekin kiistalanalainen hahmo. Hän oli sekä porvarillinen että tavanomainen, perinteinen ja radikaali.

Vuosi ensimmäisen impressionistien taidenäyttelyn jälkeen hän sai tilaisuuden kuvittaa Edgar Allan Poen ranskalaisen painoksen Korpista. Vuonna 1881 Ranskan hallitus myönsi hänelle Légion d’honneur -kunniapalkinnon.

Édouard Manet kuoli kaksi vuotta myöhemmin Pariisissa, huhtikuun 30. päivänä vuonna 1883. 420 maalauksen lisäksi hän jätti jälkeensä maineen, joka leimasi hänet ikuisiksi ajoiksi uskaliaaksi, vaikutusvaltaiseksi taidemaalariksi.

Édouard Manet’n perintö

Kun Édouard Manet aloitti taidemaalarina, hän kohtasi töidensä vuoksi paljon kritiikkiä ja vastustusta. Tämä päättyi vasta lähes hänen uransa loppupuolella.

Hänen maineensa parani 1800-luvun loppupuoliskoa kohden, kiitos hänen menestyksekkään muistonäyttelynsä ja impressionistien hyväksyvän kritiikin. Mutta vasta 1900-luvulla taidehistorioitsijat myönsivät hänelle aseman yhtenä tärkeimpänä aikakautensa taidemaalarina.

Se, että Manet hylkäsi maalauksissaan perinteisen tyylin ja aihepiirin, oli 1800-luvulla symboli akateemisesta taideperinteestä irtautumiselle. Ei ole epäilystäkään siitä, että hänen työnsä tekivät tietä impressionistien ja jälki-impressionistien mullistaville töille.

Hän vaikutti valtaisalla tavalla suureen osaan 1800- ja 1900-luvun taidetta pelkän aihevalintansa vuoksi. Keskittyminen moderneihin kaupunkiympäristöihin, joita hän kuvasi suoralla, lähes etäisellä tavalla, etäännytti hänet entisestään Pariisin salongin perinteisestä tyylistä.

  • Venturi, L., & Fabricant, L. (1960). Cuatro pasos hacia el arte moderno: Giorgione, Caravaggio, Manet, Cézanne. Nueva Visión.
  • Álvarez Lopera, J. (1996). Revisión de un lugar común: Goya y Manet. Reales sitios, 33, (128). Patrimonio Nacional, Madrid.