Logo image
Logo image

Olen oma itseni ja kokemusteni summa

2 minuuttia
Olen oma itseni ja kokemusteni summa
Viimeisin päivitys: 22 helmikuuta, 2016

En osaa edes laskea, kuinka monta kertaa olen elämässäni epäonnistunut, sillä tavalla oikein kunnolla. En osaa laskea, kuinka monta kertaa olen epäonnistunut täyttämään toisten ihmisten odotukset. Määrä on melkoinen.

Omalla tavallani olen kapinallinen, syystä ja ilman syytä. Olen tehnyt unohtumattomia virheitä ja jotkut niistä on ollut hankalampi niellä kuin toiset. Olen pyytänyt anteeksi, koska olen toivonut, että niin saisin asian unohtumaan.

Olen tarpeettomasti hankkiutunut ongelmiin, mutta pahinta tässä on se, että vakavimmat seuraukset on joutunut maksamaan joku lähelläni oleva, jonka avun ja turvan olen hyväksynyt.

Olen kadottanut oman tieni pari kertaa. Tai ehkä ainakin neljästi. Olen avannut sylini ja antanut sitten kaiken valua sormieni lävitse, olen antanut kaiken tapahtua kohtalon johdattelemana. Puhun nyt tärkeistä asioista. Sellaisista asioista, jotka jättävät jälkiä ja joita ei voida poistaa.

Some figure

Minkä takia meidän tulisi korjata virheemme?

Minulla on ollut mahdollisuus saada menettämäni asiat takaisin, mutta ylpeyteni takia en ole tarttunut tähän mahdollisuuteen. Olen raapinut ja purrut itseäni ja tämä on se kipu, joka minun tulee kestää, sillä vain minua voidaan tästä syyttää.

En kykene laskemaan, kuinka monesti elämässäni en ole täyttänyt minuun kohdistettuja odotuksia. En tiedä, kuinka monesti olen ottanut hörpyn tappion pullosta, jonka sisältö maistuu uskomattoman vastenmieliseltä.

 

Some figure

Joten suuntasin katseeni eteenpäin…

Joskus suuntaan katseeni eteenpäin ja ymmärrän, että edessä vaanii vielä monia virheitä, jotka odottavat tapahtumistaan. Se, mikä pitää minut jaloillani on tieto siitä, että tässä ei ole kaikki, vaan edessä on myös paljon muuta.

Siitä lähtien kun olimme pieniä, meitä on arvosteltu tekemämme työn perusteella. Olemme pienestä asti palaneet halusta oppia ja kilpailla muiden kanssa. Myöhemmin voit kuitenkin huomata, että tämä on väärin, eikä ketään tulisi verrata keneenkään toiseen. Kukaan ei ole enempää kuin oma itsensä tai vähempää kuin omat olosuhteensa.

Ymmärrät siis, että suurin osa siitä, mitä sinulle on kerrottu, tuottaakin nyt pettymyksen. Alat ymmärtää, että ainoa parannuskeino on olla oma itsesi ja tämän haasteen vastaanottaminen on kaiken sen arvoista. Vaikka sinut luokiteltaisiin oudoksi ja erilaiseksi tai vaikka tuottaisit pettymyksen niille ihmisille, jotka tuntevat vain vanhan version sinusta, eivätkä ajattele sitä, mitä sinusta on muutamassa vuodessa tullut.

Some figure

Kun ymmärsin edellä mainitun, kamppailuni tekemieni virheiden kanssa helpottui hieman. Ei ollut ketään, ketä syyttää, sillä olin päättänyt ottaa itse vastuun.

En ole varma siitä, mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan, sillä kukaan meistä ei tiedä muuta tulevaisuutta kuin sen, mikä on päämme sisällä. Olen silti sitä mieltä, että on ollut palkitsevaa työstää asiaa rehellisyyden nimissä.

Voit ottaa vastaan neuvoja keneltä tahansa haluatkaan. Voit kysyä, tuleeko tie pitämään sisällään paljon käännöksiä ja mutkia, tai mihin suuntaan tuuli kääntyy. Analysoi sinua koskettavat tilanteet rauhallisesti ja yksi kerrallaan. Sinun tulee kuitenkin olla itse se henkilö, joka päättää, mihin suuntaan kävelet.

Seuraavalla häviön tai voiton hetkellä (tai kenties hetki sisältää hieman molempia) tulet kokemaan tilanteen kaikessa intensiivisyydessään ja mikään, minkä olet tilanteeseen päätyäksesi investoinut, ei tule jäämään epähuomioon. Se ei tule enää koskaan tuottamaan sinulle pettymyksiä.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.